Ensimmäinen vastaan tullut soturi sai miekan terästä, toisen jyräsin ratsullani. Sitten hevoseltani lyötiin jalat alta ja vihainen talonpoikaisjoukko mätki minut tajuttomaksi. Terä ja ratsu eivät auta, jos uhkarohkeus ottaa vallan.
Turkkilaisen avioparin avointa toimintaroolipeliä Mount & Bladea on jo pariinkin otteeseen hehkutettu Pelit-lehden sivuilla. Nyt avoimesti kehitetty peli on vihdoinkin ihan virallisessa arvostelukunnossa ja Paradoxin levityksessä. Hyvä niin, sillä Mounttis on alallaan varsinainen tiennäyttäjä. Oblivion, katse taululle! Näin taistelut hoidetaan!
Mount & Blade sijoittuu keksittyyn Calradian maailmaan, jossa elellään keskiaikaisissa tunnelmissa. Se ei olekaan mikään perinteinen fantasiamaailma, sillä haltiat, örkit ja muut otukset puuttuvat kokonaan. Maata kansoittavat ritarit, hunnit ja pohjanmiehet, jotka taistelevat keskenään kaupunkien ja linnojen herruudesta. Kaikenlaiset juonikuviot on Mount & Bladessa unohdettu kokonaan, siis ikävä kyllä myös lopullisesta versiosta. Maailmaa ei pelasteta eikä suurta pahuutta nitistetä. Vaikka juoni puuttuukin, on Mount & Bladessa paljon erilaisia tavoitteita, esimerkiksi oman linnan ja kylän hankkiminen.
Ryhmittymien valtapeliin pääsee sekaantumaan heti luotuaan oman sankarinalkunsa. Kun hahmolla on sopiva menneisyys, sille valitaan taidot. Niillä hahmostaan saa vikkelän jousiampujan, karismaattisen johtajan, järeän etulinjamiehen tai oikean monilahjakkuuden. Jos haluaa jättää taistelut vähemmälle, voi myös valita rauhanomaisempia taitoja, kuten kaupankäyntiä, lääketiedettä ja jäljitystä. Uusia kykyjä saa aina kokemustasojen noustessa, joten rauhanmiehestäkin saa tehtyä soturin. Omien valintojensa perusteella hahmo aloittaa joko ihan hyvillä tai aivan surkeilla varusteilla.
Maailmassa liikutaan karttaosiossa, jossa vieraillaan eri kaupungeissa ja ratkotaan yksinkertaisia tehtäviä. Kun törmää roistoihin tai muihin vihamielisiin heppuihin, siirrytään taisteluun. Ja sellaista taistelua ei muissa peleissä olekaan nähty! Mount & Blade taitaa olla ainoa peli, joka osaa tehdä keskiajalle oleellisen taistelun hevosen selästä kerrankin oikein.
Matka Calradiaan
Nuoren ritarini seikkailu ei alkanut onnistuneesti, sillä kiiltävän haarniskan sijasta sain ruosteisen miekan ja vanhan hevosen. Ei näillä pelastettaisi neitoa hädästä. Uusia varusteita on siis saatava äkkiä, joten otin kohteeksi läheisen kylän. Matkani aikana tapasin ryhmän iloisia matkaajia, jotka paljastuivatkin kultaa himoaviksi rosvoiksi. He olisivat hyväksyneet useita eri maksutapoja, mutta periaatteen vuoksi jätin maksamatta ja jouduin vangiksi.
Vankeuteni kesti monta päivää, mutta sain pitää melkein kaiken omaisuuteni ja pääsin rosvojen mukana määränpäähäni. Hepäs olivatkin avuliaita kavereita! Kylässä pettymykseni oli suuri, sillä eihän mokomassa ollut minkäänlaista sepän pajaa. Minun olisi siis lähdettävä isompaan kaupunkiin, jossa toivon mukaan olisi kunnon kauppoja. Jottei vierailu olisi täysin turha, ennen lähtöäni värväsin muutaman innokkaan talonpojan. Suurin osa heistä ei selviytyisi ensimmäisestä taistelusta, mutta en minä sitä heille kertonut. Se tekee huonoa moraalille.
Talonpojat hidastivat matkustusvauhtiani huomattavasti, joten saavuin kaupunkiin hieman myöhässä. Aseliike oli auki, mutta kaikki oli aivan liian kallista. Vaikka myisin innokkaat talonpoikani orjiksi, en silti pystyisi ostamaan haluamaani. Rahani riittivät vain majatalon halpaan olueen, joten suuntasin majataloon. Tuopin vieressä tapasin Borcha-nimisen jäljittäjän, joka yllättäen suostui liittymään urheaan joukkooni. Kapakissa myös kerrottiin, että turnajaiset alkavat kohta. Voittorahoilla voisin ostaa mitä tahansa!
Turnajaisissa pääsin vaivatta neljännelle kierrokselle pysyttelemällä mahdollisimman kaukana kaikesta toiminnasta ja antamalla joukkueeni tehdä kaiken työn. Haaveilin jo voitosta, mutta sitten uusi tuntematon osanottaja hyökkäsi kimppuuni takaapäin ja kumautti minut kumoon parilla lyönnillä. Vähän myöhemmin sain tietää, että tämä mysteerimies oli uusi tuttavani Borcha. Miehen pentele oli osallistunut kisoihin ilman lupaani ja vieläpä voittanut ne! Borcha ei tietenkään jakanut palkintorahoja kanssani, joten rangaistuksena vein hänen aseensa ja vaatteensa. Seuraavassa taistelussa B-mies saisi taistella paljain käsin.
Päiviä, jopa viikkoja kului, mutta rahatilanteeni ei muuttunut paremmaksi. Joukkoni sentään kasvoi, sillä lähes jokaisesta kaupungista mukaan tarttui palkkamiekkoja, vartijoita ja muuta sakkia. Valitettavasti suurempi ryhmä tarkoitti myös suurempia ruokalaskuja. Itse tulen toimeen pelkällä leivällä, mutta nämä muut kaverit tahtoivat lihaa, makkaraa ja kallista viiniä. Jos heitä ei ruoki, he hylkäävät leirin lähes välittömästi.
Miekat esiin
Oli vihdoin tullut aika lähteä sotaan. Tai sota ja sota, sillä vastassamme oli vain kolmisenkymmentä ryöstelijää. Koska oma ryhmäni ei ollut sen suurempi, tästä tulisi tiukka taistelu. Lähetin joukkoni läheisen kukkulan huipulle, jotta jousiampujani pystyisivät ampumaan normaalia kauemmas ja ryöstelijät joutuisivat hyökkäämään ylämäkeen. Vastapuolella ei ollut ollenkaan nopeaa ratsuväkeä, joten sain asettaa sotilaani paikoilleen rauhassa. Hetken kuluttua roistolauma ilmestyi näköetäisyydelle ja välittömästi jousimieheni avasivat tulen.
Ryöstelijät olivat tavallista paremmin varustautuneita, sillä edes tiheä nuolisade ei hidastanut heitä. He vain jatkoivat etenemistään ja pääsivät jo kukkulamme juurelle. Nyt oli tullut aika näyttää miehilleni esimerkkiä ja tehdä äkkirynnäkkö mäkeä alas. En halunnut loukata itseäni, joten tein johtajan päätöksen ja delegoin Borchan johtamaan hyökkäystä. Borcha kärsi vielä rangaistustani, joten hän sai käyttää vain nyrkkejään. Ilman aseitakin hän oli yllättävän kova taistelija, ja vastustajat selvästi pelkäsivät hänen teräsnyrkkejään. Lopulta päätin itsekin liittyä taisteluun, ettei Borcha vie kaikkea kunniaa. Minä olen tämän joukon ainoa sankari, ja kohta kaikki tietävät sen!
Ensimmäinen sankaritekoni oli komeaa katseltavaa: nappasin maassa möllöttävän keihään ja heitin sen suoraan viikinkisoturin päähän. Hänen toverinsa ei siitä pitänyt ja ryhtyi hakkaamaan kilpeäni. Viimeisellä iskullaan hän hajotti sen säpäleiksi, mutta samalla minä hajotin hänet. Miekkani oli aika hyödytön ilman kilpeä, joten nappasin kirveen selästäni ja viimeistelin sillä viimeiset roistonketaleet. Saaliiksi saimme paljon hyvää arvotavaraa, josta saisi isot rahat. Oma linna on taas askeleen lähempänä!
Vanhasta grafiikasta huolimatta Mount & Bladen taistelut ovat aina yhtä mojovia. Koko ajan soi ja tapahtuu, kun kentällä kymmenet sotilaat mättävät toisiaan ja joka puolelle lentelee nuolia. Kaiken tämän keskellä omaa taistelijaa ohjataan kolmannesta persoonasta käsin, mikä sopiikin miekankäsittelyyn parhaiten. Iskuja jaetaan vasemmalla hiiren napilla, oikealla torjutaan. Lyöntien voimakkuuteen ja suuntaan voi vaikuttaa, joten tappeleminen ei ole pelkkää rämpyttämistä. Kilvellä torjuminen on todella tärkeää, sillä oma ukkeli ei kestä hirveästi vahinkoa. Huonona päivänä taju lähtee jo yhdestä kahdenkäden miekan iskusta tai varsijousen vasamasta.
Taisteleminen muuttuu entistä paremmaksi, kun nousee hevosen selkään. Pelin hevoset ovat sellaisia oikeita keskiajan tankkeja, joita ei helpolla pysäytetä. Ratsumiehenä voi käyttää aivan kaikkia aseita, joten jousellakin voi ammuskella mongolityyliin. Taisteluiden ainoa ongelma on tekoäly, josta ei ole aina riittävästi vastusta. Kun saa alleen nopean ja vahvan hevosen, koko peli muuttuu aivan liian helpoksi. Välillä myös omien sotilaiden reitinhaku ontuu, mistä on erityisen paljon harmia linnataisteluissa.
Lordiksi lordin paikalle
Maineeni oli kasvanut useiden voitokkaiden taisteluiden myötä, ja minut tunnettiin jo koko maassa. Voisin nyt jatkaa puolueettoman palkkasoturin uraani tai ryhtyä kuninkaan vasalliksi. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska halusin enemmän valtaa. Vasallina saisin oman kyläni, josta voisin kerätä verorahoja ja värvätä uutta väkeä armeijaani. Pääsisin myös osallistumaan kuninkaan sotaretkille yhdessä muiden lordien kanssa.
Valitsin kuninkaakseni pohjanmiesten hallitsijan, sillä hänen kilpimuurissa taistelevat viikinkinsä olivat hurjia sotureita. Lähdin pohjanmiesten seurassa ensimmäiselle sotaretkelleni, jonka tarkoituksena oli vallata pieni linnoitus aivan rajan tuntumassa. Linnojen valtaaminen ei ole ikinä helppoa, mutta meillä oli niin suuri ylivoima, että saimme muurit haltuumme ilman suurempia tappioita. Uusi kuninkaani taisi olla tyytyväinen suoritukseeni, sillä hän luovutti juuri valtaamamme linnan minulle. Siellä olisi mukava viettää nelikymppisenä eläkepäiviäni, ihmetellä maailman menoa ja haukkua nuorison kalukukkaromuotia.
Koska Mount & Bladessa ei ole muuta varsinaista päämäärää kuin kaikkien kaupunkien ja linnojen valtaaminen, peli muuttuu lopussa tylsäksi puurtamiseksi. Jonkinlainen yksinkertainen tarina parantaisi loppupeliä huomattavasti, ja alunperin sellainen piti lopullisessa versiossa ollakin. Peliä kehitetään edelleen ja päivitykset lisäävät siihen aina jotain uutta. Ja vaikka uutta virallista sisältöä ei tulisikaan, jo pelin suurehkossa modivalikoimassa on paljon pelattavaa. Kun kyllästyy Calradiaan, voi lähteä seikkailemaan Tolkienin tuttuun Keskimaahan tai George R.R. Martinin Tulen ja jään laulusta tuttuun Westerosiin.
Juonen puuttuminen ja tekoälyn toilailut ovat Mount & Bladen suurimmat heikkoudet, mutta muuten se on hämmästyttävän hyvä toimintaroolipeli. Sen vapaassa maailmassa on paljon nähtävää, ja erilaisia pelitapoja on useita. Pelin taisteluihin ei varmaan kyllästy ikinä, sillä niissä tapahtuu aina jotain uutta ja odottamatonta. Mount & Blade on ainoa peli, jossa voi oikeasti elää kuin keskiajan ritari ja tömistellä taistelukentällä sotaratsun selässä.
88
