Palikkapelien Tetriksestä alkanut tarina saa jatkoa. Mr Driller pistää paineporan jyrisemään ja antaa tiilenpäille kyytiä.
Kaupunkia vaivaa hirveä luonnonilmiö. Maan kätköistä pulppuaa tiiliä, jotka uhkaavat peittää koko kaupungin, mutta urhea Mr Driller porautuu ongelmaan ja pelastaa asukkaat.
Peli-idea on tutunoloinen. Pelaajan pitää hävittää ruudulta erimuotoisia ja -värisiä palikoita. Tällä kertaa se tehdään poraamalla palikkakertymiä ja esimerkiksi yhden punaisen palikan poraaminen hävittää samantien kaikki sitä koskettavat punaiset palikat. Kun palikkapinoon syntyy tyhjää tilaa, putoavat ilmaan jääneet palikat alaspäin. Jos vähintään neljä samanväristä palikkaa kohtaa putoamisten seurauksina, nekin katoavat.
Palikoita on käytännössä kahdenlaisia: niitä, joita on syytä porata ja niitä, jotka pitää jättää rauhaan. Ruskeat laatikot imaisevat rikkoutuessaan porarilta happea 20 prosenttia, ja jos ilma pääsee loppumaan, pelaajalta katoaa yksi elämä.
Ilmaa kuluu muutenkin matkan edetessä maan syvyyksiin ja hapenkulutusta kannattaa seurata ruudun oikeassa reunassa näkyvästä ympyrästä. Peli huomauttaa ulvonnalla, kun vain 20 prosenttia ilmaa on jäljellä. Lisäilmaa saa palikoitten ja laatikoitten seasta löytyvistä ilmakapseleista, joten niitä kohti on pakko suunnistaa tai peli lopahtaa lyhyeen.
Viihdykettä aivonystyröille
Pelivaihtoehtoja on tarjolla kolme erilaista. Arcade-versiossa pelaaja voi valita joko 500 metrin tai 1000 metrin syvyisistä kentistä, joista viime mainittu on visaisempi läpiporattava. Yhtä pötköä ei sentään tarvitse edetä alusta loppuun vaan 100 metrin välein esille putkahtaa aina hieman uudennäköinen osakenttä. Vaikeustasoja on neljä ja vaikeimmassa vaihtoehdossa ilmakapseleita on perin harvassa. Etenemiseen vaikuttaa myös pelaajan valitsema jatkoyritysten määrä, joita voi valita kolmesta viiteen.
Aikarajoitteiset kentät ovat rakenteeltaan enemmän puzzleja kuin arcade-kentät. Ideana on etsiä nopein reitti ylhäältä alas eikä se suinkaan ole ensivilkaisulla huomattu itsestäänselvyys. Peli ei päästä aluksi kuin neljän aikarajoitteisen kentän kimppuun, mutta valikossa näkyy yhteensä kymmenen ratkottavaa kohdetta, joihin ahkera porari pikkuhiljaa etenee.
Tylsin vaihtoehto on yhden yrityksen peli, jossa ainokaisen elämän on riitettävä mahdollisimman pitkälle. Mitään arcade-vaihtoehdosta poikkeavaa siinä ei ole tarjolla. Ihmetyttää miksi tämmöinen turhuus on mukaan yleensä tungettu.
Mr Drillerissä soi kiitettävän määrä kappaleita, jotka sointuvat kyllin hyvin itse peliin ja pelaamiseen. Muutamista tunnelmapaloista tulee välittömästi mieleen Final Fantasyjen musiikkimaailma. Alkuvalikossa voi halutessaan kuunnella kaikki kappaleet lävitse.
Ulkoasultaan ja värimaailmaltaan Mr Driller on lapsenomainen ja runsas, positiivisessa mielessä. Mukavaan viihdyttäävään peliin ei kaipaa synkistelyä tai murrettuja värisävyjä.
Mukana myös tallennusmahdollisuus. Ilman omien aika- ja piste-ennätysten taltioimista Mr Drilleristä puuttuisi olennainen peli-intoa ylläpitävä tekijä.
Joko saa pelata?
Arcade-versio on ensi alkuun kiehtovin pelimuoto. Jo ensimmäisenä iltana peli sujuu kerta kerralta paremmin - kunnes seuraavat päivät tuovat reippaan turhautumisen mukanaan. Peli ei etene vaikka kuinka hyökkää yhä uudelleen ja uudelleen kenttien kimppuun. Matka katkeaa kuin noiduttuna suunnilleen samoille metrilukemille.
Etenemisestä pääsee nauttimaan vasta kun antaa periksi ja muuttaa alkuasetuksia eli lisää jatkoyritysten määrän maksimiin. Tällainen raivostuttava takkuaminen takaa peli-innon säilymisen. Liian helppo eteneminen on varmin tapa pilata pelihalut eikä Mr Driller taatusti kärsi ainakaan siitä virheestä!
Pieni pettymys on 500 metrin kentän läpipääsyn antikliimaksi. Vaisuhkot onnittelut ja kehoitus jatkaa seuraavaksi 1000 metrin kentän kimpussa. Aha. Selvä. Kiitos.
Aikarajoitteinen pelimuoto alkaa kiinnostaa arcade-vaihtoehdon suosion hieman hiipuessa. Alkutunnelmat ovat järkytyksentäyteiset. Kuinka tavoiteaikaan voi ikinä päästä? Yrittämisen ja erehtymisen kautta alkaa pieni toivonkipinä kuitenkin vilkkua silmäkulmassa. Palikoitten keskeltä on vain löydettävä se oikea, nopea reitti ja tavoiteajat alkavat rikkoutua toistuvasti.
Porautuminen pientä uomaa myöten yhä alemmas tiilien lomaan on nopeaa, mutta voi koitua tuhoisaksi pään ja kuvaruudunkin yläpuolelle jääneitten tiilien pudotessa niskaan ketjureaktioitten seurauksena. Pelkkä ilmakapselien kerääminen ei ole päämääränä vaan Mr Driller on pidettävä turvassa myös taivaalta putoavilta tiililtä.
Kukaan ei ole täydellinen
Mr Drillerissä on selkeästi huippupelin ominaisuuksia. Sitä on ihana pelata eikä kyse ole pelkästä vanhan kierrätyksestä. Pelaamisesta pääsee jyvälle samantien ilman pitkiä opaskirjojen tavaamisia ja pelattavuus on kohdallaan.
Huipulle ei kuitenkaan aivan ylletä muutamien arcaden lapsusten takia. Alun jälkeen ei kerta kaikkiaan etene suhteessa pelaamiseen upotettujen tuntien kanssa eikä peli esittele mitään uusia jippoja. Kaikki on näkösällä heti ensimmäisten kenttien aikana. Osakenttien tiiletkin ovat käytännössä samanlaisia niin ominaisuuksiltaan kuin sijoittelultaan alusta loppuun saakka yhtä satametristä lukuunottamatta.
Mr Driller on joka tapauksessa vallan mainiota peliviihdettä eikä jää tappiolle vertailuissa muitten saman sarjan painijoitten kanssa. Poraa ja nauti.
80
