Need for Speed on klassikko, mutta entäpä sen virallinen jatko-osa? Mitä jää kun hienouksia ja hilpeyksiä karsitaan?
Need for Speed 2:ssa perusidea on toki ennallaan: urheiluautoilla kaahataan keskellä kauniita näkymiä. Autot ovat jos mahdollista vieläkin hienompia ja kalliimpia kuin edeltäjässä, grafiikkaa on piristetty vinolla pinolla polygoneja ja vihollisautojen keinoälyä kohennettu. Toisaalta monet edeltäjän erinomaiset oivallukset on heitetty saman tien romukoppaan. Äänimaisema on edelleen vaikuttava, vaikkakin pelitapahtumiin reagoiva musiikki on tylsää ja tyystin pelitapahtumiin reagoimatonta.
Tarjolla ei ole enää yhtään segmenttirataa, vaan kaikki radat ovat suljettuja perinteisiä kilparatoja. Enää ei siis pääse sunnuntaiajelulle pitkin Tyynenmeren rantaa, vaan on tyydyttävä samojen maisemien ihailuun, kierros kierroksen jälkeen. Poliisi ei myöskään käy jakamassa sakkolappuja, eikä vastaantulevaa liikennettä tarvitse varoa. Tylsää.
Uusinnat ovat pitkäveteisiä alusta loppuun asti kahlattavia eepoksia. Koko kilpailu on siis toljotettava läpi jos haluaa nähdä loppusuoran muhkean kolarin. Need For Speed 1:n näppärää, kohokohdat (siis parhaat kolarit) esittävää uusintamahdollisuutta jää kaipaamaan. Ainakin pikakelausnappi olisi tullut tosi tarpeeseen.
Need for Speed 2 näyttää lisäksi jostakin selittämättömästä syystä ajoittain huomattavasti rumemmalta kuin edeltäjänsä. Erityisen karuja ovat itse autot, mikä luo viimeistelemättömän kokonaisvaikutelman. Konetehoa tarvitaan myös huomattavasti aiempaa enemmän, vaikkakin eliminoimalla ohjaamo ja karsimalla yksityiskohtia päivitys on lopulta tyydyttävää.
Ohjaustuntuma on myös hätäinen eikä Need for Speed 1:n hienostuneisuutta kaipaava voi olla pettymättä. Auton vaihtaminen toiseen vaikuttaa ajotuntumaan, mutta erot eivät ole enää yhtä selkeät. Toisaalta autoja voi tällä kertaa itse virittää Sega Rallyn ja Screamer 2:n tavoin, mikä on tervetullut lisä.
Need for Speed 2 tuntuu liiaksi tavalliselta peruskaahauspeliltä, ja tusina-ajopelejä on jo maailmassa taatusti tarpeeksi. Kun on selvinnyt pahimmasta pettymyksestä, sen kimppuun palaa mielellään muutaman kerran. Oman kierrosennätyksen metsästys on aina hauskaa, eikä edeltäjän magiaa ole onnistuttu kokonaan karsimaan: hetkittäin pelistä jopa nauttii. Kaikki radat (6) ja autot (8) on pakko testata ennen kuin pelin jättää rauhassa hyllyyn pölyttymään ja odottamaan mahdollista D3D-päivitystä. Hyvällä 3D-kortilla peliin tulisi taatusti eloa ja loistoa lisää.
Edeltäjän klassikoksi kuorruttaneiden ominaisuuksien hyllyttäminen on kuitenkin anteeksiantamatonta ja liki käsittämätöntä. EA olisi tehnyt viisaasti, jos olisi julkaissut tämän pelin kokonaan toisella nimellä. Silloin sitä ei olisi tarvinnut verrata edeltäjään. Tässä vertailussa Need for Speed 2 häviää kirkkaasti.
70
