Pikamulgaisu: Dead by Daylight
Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan
Dead by Daylight on verkossa pelattava viiden pelaajan kauhupeli. Neljä pelaajaa omaksuvat selviytyjän roolin, kun taas viides on heitä jahtaava tappaja.
Selviytyjien on korjattava viisi rikkoutunutta generaattoria, jotta he pääsevät pakenemaan pelialueelta.
Tappajan täytyy pitää huoli vain siitä, että yksikään hänen uhreistaan ei pääse karkuun.
Nimetön kauhu
Dead by Daylightin alkuasetelma on tuttu jokaiselle, joka on edes vilkaissut 1970- ja 1980-luvun slashereita. Joukko nuoria aikuisia ovat erehtyneet kulkemaan syrjäiselle alueelle, jossa heitä jahtaa epäinhimillinen ja kuolemattomalta vaikuttava murhaaja.
Vaikutteet ovat kuitenkin vain pinnallisia ja – ennen kaikkea – lisenssivapaita. Valitettavasti samalla on menetetty paljon persoonallisuutta (vrt. juuri ilmestynyt ja samaa genreä edustava Friday the 13th).
Tappajajoukkoa ei ole tuonut paikalle Lemachandin kuutio eikä edes teinihormoneiden hurma vaan Entiteetiksi kutsuttu lähinnä sumuna esiintyvä pahuus. Saastepilven valitsemaan eliminaattoreiden ryhmään ei ole valitettavasti eksynyt Freddy Kruegerin, Jason Voorheesin tai Chuckyn kaltaisia värikkäitä ja/tai muistettavia persoonia.
Trapper? The Nurse?? Hillbilly??? Moiseen mielikuvituksettomuuteen ei pysty kuin syntisistä suurimmat – tekijänoikeusviidakon sokkeloissa lymyilevä lakimiesten legioona.
Kylmä hiki
Onneksi nimistä välittää viis, kun puukkohippa alkaa. Selviytyjänä pelaaminen raastaa hermoja, mutta enimmäkseen hyvällä tavalla. Uhrit tietävät murhamiehen, -naisen tai -otuksen olevan lähellä, kun he alkavat kuulla oman pelihahmonsa sydämen sykkeen. Syke kiihtyy tappajan lähestyessä ja peliohjain alkaa lipsua käsissä kylmän hien puskiessa pintaan.
Selviytyjät pysyvät hengissä ainoastaan piiloutumalla kakka jäykkänä tai pakenemalla tuli pyllyn alla, sillä heidän keinonsa taistella surmaajaa vastaan ovat hyvin rajalliset. Juokseminen jättää kuitenkin jälkiä, joita tarkkasilmäinen tappaja voi seurata. Tappajaa voi yrittää hidastaa kaatamalla esteitä tämän reitille, mutta niillä saa yleensä viivytettyä väistämätöntä vain hetkisen.
KUVATEKSTI 1: Selviytyjät moninkertaistavat mahdollisuutensa jäädä henkiin tekemällä yhteistyötä, mutta tappajan lähestyessä laumalla on tapana hajaantua kuin varpusparvella posliiniin.
Muutama isku viidakkoveitsestä tai terävistä kynsistä riittää kaatamaan pelaajan avuttomana maahan, jonka jälkeen tappaja voi raahata avuttoman uhrinsa killumaan lähimpään lihakoukkuun. Tämän jälkeen muilla selviytyjillä on vielä mahdollisuus yrittää pelastaa toverinsa houkuttelemalla tappaja muualle, mutta useimmat suojelevat mieluummin omaa nahkaansa niin kauan, kun se vielä peittää heidän vartaloitaan.
Satunnaisiin paikkoihin ilmestyvien generaattoreiden korjaaminen vie minuutista kahteen, mikäli ei tee yhtään virhettä. Onnistuminen vaatii useiden satunnaisten reaktiotestien selvittämistä. Niissä mokaaminen irrottaa muutaman hammasrattaan lisää ja aiheuttaa myös äänekkään pamauksen, joka paljastaa pelaajan sijainnin.
Aluksi selviytyjänä pelaaminen lamaannuttaa. Kartat ovat sekavia eikä pelimekaniikoista ei ole hajuakaan, sillä selviytymiskeinoja ei opeteta kädestä pitäen. Luonnollisin reaktio on pysyä paikoillaan ja rukoilla suoli jäykkänä, että aidanpätkän toisella puolella liikkuva hirviö jatkaa pian matkaansa.
Suurimman osan ajasta itsensä tuntee selviytyjään sijaan täysin avuttomaksi uhriksi. Tappaja vaikuttaa täysin pysäyttämättömältä mestaajalta, joka aavistaa muiden pelaajien liikkeet yliluonnollisella tarkkuudella.
Kuuma veri
Tappajaksi siirryttyään huomaa, että veri ei oikeastaan ole sen punaisempaa piikkilangan toisella puolella. Tappaja tarkistelee tapahtumia kolmannen sijaan ensimmäisestä persoonasta, joten huippuunsa viritetyn tappokoneen sijaan huomaakin ohjaavansa putkinäöstä kärsivää tunaria, jonka voi eksyttää kiertämällä muutaman kerran kiven ympäri.
Murhaajan syvyysnäössäkään ei ole kehumista. Varmoilta näyttäneet iskut menevät usein ohi. Kun joku niistä vihdoin viiltää muutakin kuin ilmaa, pysähtyy tappaja tuulettamaan ja antaa reipasta tahtia nilkuttavalle uhrille uuden mahdollisuuden livahtaa karkuun.
KUVATEKSTI 2: Tappajat liikkuvat selviytyjiä nopeammin avomaastossa, mutta esteiden yli kiipeäminen tuottaa ongelmia.
Lisäongelmia syntyi vastapuolen täyttyessä kokeneista konkareista, jotka alkoivat tehdä yhteistyötä. Yksi uskalikko juoksetti raskasta moottorisahaa raahaavaa maajussiani ympäri maissipeltoa kolmen muun korjatessa generaattoreita ennätysnopeasti ja lähes virheettä. Kun sain lopulta yhden kiinni, niin toiset pelastivat hänet koukusta heti, kun ehdin selkäni kääntää.
Veren makuun pääsee kuitenkin nopeasti ja neljännellä yrityksellä ei kynsistäni päässyt livahtamaan yksikään. Toisin kuin selviytyjät, tappaja näkee generaattoreiden sijainnit ja voi päivystää niiden lähettyvillä.
Jokaisella kuudella painajaisten aiheuttajalla on omat erityiskykynsä. Yksi pystyy virittämään ansoja. Toinen voi ajan myötä säikäyttää uhrit niin perusteellisesti, että nämä paljastavat sijaintinsa kiljumalla. Kun kykyjä oppii hyödyntämään, alkaa päitä tippua kiitettävään tahtiin.
KUVATEKSTI 3: Tohtori pitää päänsä kylmänä. Hän säilyttää niitä jääkaapissa.
Seuraava huuto, jonka kuulet, on omasi
Molemmilla puolilla pelaamisessa on etunsa. Aluksi vaikutti siltä, että tappaja on liian ylivoimainen selviytyjiin nähden, mutta muutaman testi-illan jälkeen oli selvää, että Dead by Daylight tarjoaa varsin tasapainoisen pelikokemuksen.
Selviytyjätkään eivät lopulta ole täysin avuttomia. Seitsikon jäsenillä on omat yksilölliset apukeinonsa, jotka avataan kokemuspisteillä. Esimerkiksi arkamainen Dwight voi paikallistaa muut selviytyjät lyhyen matkan päästä. Feng Min on puolestaan muita näppärämpi korjaamaan generaattoreita.
Jahdattavat tienaavat selvästi vähemmän kokemuspisteistä pelisessiota kohden, mutta he voivat etsiä seuraavan aulan välittömästi kuolemansa jälkeen. Tappajat puolestaan joutuvat pelaamaan joka kerta erän loppuun saakka ja, koska pelissä ei ole aikarajoja, voivat ne kestää pitkään (yleensä pelaamani sessiot veivät noin 10–20 minuuttia, mutta pisin loppuun asti seuraamani kesti lähes tunnin).
Visuaalisesti peli on ruma ankanpoikanen. Kentät näyttävät likaisen harmaalta eikä virtuaalisen savukoneen käytössä ole säästelty. Toisaalta nuhjuinen VHS-tason estetiikka pukee kasariin päin kumartavaa kauhupeliä.
KUVATEKSTI 4: Moottorisahamurhia varten ei tarvitse matkustaa Texasiin asti.
Äänimaailma on myös vähäeleistä, mutta täysin perustellusti. Sekä tappajan välttely että uhrien etsintä nojaa voimakkaasti kuuloaistiin (peliä ei oikeastaan kannata pelata kuin luurit korvilla), joten kakofoniaa on syytäkin vältellä.
Tiedän, mitä teit viime erässä
Muutaman peli-illan jälkeen on vaikea virkkoa mitään varmaan Dead by Daylightin pitkäikäisyydestä, mutta joitain valistuneita veikkauksia uskaltanee esittää.
Pelissä kehittyy nopeasti ja eri hahmojen kehittäminen koukuttaa. En vielä päässyt kunnolla käyttämään tappajien eri kykyjä, mutta sain kokea niiden tehon uhrin asemassa ja halu laittaa vahinko kiertämään ehti syntyä.
Dead by Daylightin yksi ainoa pelimuoto ei kuitenkaan tarjoa kamalasti variaatiota. Hahmojen kyvyissä on toki eroja, mutta ne eivät muuta pelin kulkua ratkaisevasti. Sadaskaan pelikerta tuskin poikkeaa merkittävästi ensimmäisestä. Parhaimmillaan se on lähes yhtä pelottava ja ahdistava kokemus. Pahimmillaan kenttien ja taitojen oppiminen, kymmenet kuolemat ja lukemattomat toisiaan muistuttavat tapot ovat karkottaneet kaiken kauhun.
Markus Rojola
KUVATEKSTI 5: Kahden illan pohjalta ei moninpelistä voi antaa lopullista arvosanaa, mutta alustava hiipii jossain John Carpenterin Halloweenin (’78) ja Sean S. Cunninghamin Perjantai 13. päivän (’80) julkaisuvuosien lähettyvillä.
YOUTUBE:
Arvosteltu: PS4
Saatavilla: Win, Xbox One
Behavior Interactive/Starbreeze Studios
Versio: Myynti
Ikäraja: 18
