Videopeliklassikot ansaitsevat uusintapainoksensa siinä missä kirjat, sarjikset ja elokuvat. Klassikkojen turha tuunaaminen pitäisi kieltää lailla.
Yksi edesmenneen konsolisukupolven letkeimmistä kaksinpeleistä on GameCuben Mario Power Tennis (Pelit 4/05, 89 p), joten sen valinta New Play Control! -sarjaan ei yllätä. Sarja päivittää GameCube-klassikot Wii-ohjaukselle sopivaksi, jolloin ne voi myydä edellistä Nintendo-konetta suuremmalle yleisölle.
Mario ei vedä tennistä kokonaan lekkeriksi. Vaikka pelaajat ovat Sienikuningaskunnan värikästä eliittiä, sankareita ja konnia, tenniksen sääntöjä ja klassista pisteytystä noudatetaan tarkasti. Tasapisteissä ja tie breakeissa ratkaisevan pisteen metsästys kestää oikean tenniksen tapaan toisenkin tovin.
Pallot lätkäistään vastustajalle takaisin joko peruspalautuksena, nopeana yläkierteenä, hitaana stopparina tai korkeana alakierteenä. Voimakas lentolyönti pitää helppoja roikkulyöntejä tehtailevat aisoissa, ja pysäytyslyönti saa vipinää takakentällä kyttäävän peruspelaajan kinttuihin. Jos lennokkaat hahmot ja lyönnin mukaan hohtava pallo unohdetaan, pallon lätkiminen on pohjimmiltaan samanlaista kuin simuhenkisissä virtuaalitenniksissä.
Vähän ylilyötyä
Mariotennis ei olisi mariotennistä, jos siinä ei olisi räväköitä, fysiikan lait kyseenalaistavia voimalyöntejä. Peruslyönneistä kertyy vimmaenergiaa, joka käytetään superniittiin. Hyökkäävät paukut ovat joko hirmuisia kanuunoita tai poskettomia kierteitä, joihin on vaikeaa, mutta ei suinkaan mahdotonta vastata. Puolustavat superit taas osuvat palloon mistä tahansa, vaikka kentän toiselta laidalta.
Hymyilyttävästi animoidut powerpommit eivät ole pisteautomaatteja. Voimaniittien taktinen ajoitus on tärkeää. Hyökkäävään spesiaaliin ei kannata vastata puolustavalla spesiaalilla, jos ei ole aivan pakko. Kun vastustaja on tuhlannut ruutinsa pelastukseen tai tuloksettomaan hyökkäykseen, on aika iskeä oma pommi sisään. Veteraanien kaksintaistelut ovat ihmepelastusten siivittämiä hurjia palloralleja, joissa jokaisen pojon eteen joutuu tekemään tosissaan töitä.
New Play Control! -painoksen huitominen pyrkii noudattamaan tennislyöntien perusperiaatteita. Yläkierteinen lyönti lähtee alhaalta nousten ylös, ja alakierre lyödään oikealta ylhäältä vasemmalle alas. Normilyönti hutaistaan vaakatasossa. Roikut, pysäytyslyönnit ja lentolyönnit tehdään ylhäältä alas- tai alhaalta ylös -liikkeillä. Spesiaaleissa käytetään näppäimiä ja mitä tahansa sutaisua.
Tähtääminen hoidetaan iskun ajoituksella: oikeakätisen pelaajan aikainen ajoitus suuntaa pallon vasemmalle, myöhäinen oikealle. Huitaisun terävyys määrittää iskun tehon tai näin ainakin teoriassa. Pallon suuntaaminen millään varmuudella muualle kuin vasemmalle tuntui likimain mahdottomalta.
Mario Power Tennis on nopeatempoinen peli, josta nauttiminen vaatii herkkiä ja ennen kaikkea tarkkoja kontrolleja. Se, mikä Wiillä voitetaan ohjauksen tennismäisyydessä, hävitään ohjauksen tuntumassa ja sujuvuudessa. Halutunlaisen lyönnin iskeminen ja sen tähtääminen, menee Wiillä liian vaikeaksi. Pahimmillaan parin sekunnin sisään pitäisi hosua useita lyöntejä. Palloon osuminen ei ole vaikeaa, mutta kaikki mitä sen jälkeen tapahtuu, jää kiireen takia lähinnä tuurin varaan. Ohjauksen suurpiirteisyyden takia GameCuben Mario Power Tennis vie Wii-painosta mennen tullen.
New Play Control! Mario Power Tennis tuo ikävällä tavalla mieleen Wiin alkuaikojen viritykset, joissa padia varten suunniteltuun peliin teipattiin väkinäinen liikeohjaus. Mario Power Tenniksen Wii-inkarnaatio ei ole pelikelvoton, mutta se latistaa hyvän pelin keskinkertaiseksi tunnottomilla kontrolleilla. Wiissä mainiosti toimiva GameCube-versio on parempi.
70
