Lopullinen paremmuus jääkiekossa on tapana ratkaista pudotuspeleillä. Tällä kertaa play-offit voidaan unohtaa, sillä NHL 2K3 pyyhkii kilpailijoillaan hikeä alasuojista.

Tunnelma jääkiekkorintamalla on viime vuosina lähennellyt kalman kalseutta. EA Sportsin kerta kerralta syvemmälle arcadehetteikköön vajoava vuosikatsaus jalosta kansallisurheilustamme on yksin kannatellut lippua, sillä viimeisin edistysaskel kiekkopelien evoluutiossa, eli NHL Championship 2000 on kirjaimellisesti peräisin edelliseltä vuosituhannelta. Jopa kymmenen vuoden takainen Wayne Gretzky Hockey 3 on yhä monin tavoin ylittämätön.

Pelkästään tätä suunnatonta synkeyttä vasten tarkasteltuna Dreamcastin epäonni kääntyi koko kiekkoilevan maailman onneksi. Laskettuaan pelilaitteensa ennenaikaiseen hautaan Sega asettuu ehdolle vuoden kulttuuripalkinnon saajaksi lanseeraamalla näkemyksensä taalaliigasta kaikille aktiivikäytössä oleville konsoleille.

Perusratkaisut

Pelivaihtoehdoiltaan NHL 2K3 ei eroa valtavirrasta. Kansainvälinen turnaus tyypillisen huolimattomasti toteutettuna (ei pelaajia Euroopasta, merkillinen turnauskaavio) on käytännössä turha, näytösottelu sopii satunnaiseen kaksinpeliin, play-offit tarjoavat pudotuspelijännitystä ilman runkosarjan pakkopullaa ja kaudessa saa koko paketin syksystä kevääseen.

Yksinäisen ihmisen paras ystävä on franchise-moodi, jossa joukkuetta johdetaan pelaajamanagerina vuosi toisensa jälkeen. Manageriosio on sangen pintapuolinen, mutta yksinkertaiset konseptit toimivat. Franchise-moodissa menestys tuo lisää rahaa, lisäraha menestystä.

Tietokoneen managerit ovat sopivan tiukkoja pelikaupoissa, ja ymmärtävät liiankin hyvin pelaajan iän merkityksen hänen arvolleen. Kovin monta koneen joukkueiden keskistä treidausta en todennut, mutta toisaalta en myöskään vainoharhaisesti tarkkaillut liigauutisia.

Ottelu ratkaistaan fläppitaululla

Taktiikoissa on hyökkäys-puolustus-henkisyyden lisäksi valinnanvaraa keskimäärin kolmen vaihtoehdon verran osa-aluetta kohden. Osa-alueita on kahdeksan karvauksesta keskialueen ylityksen kautta yli- ja alivoimiin. Valmennuskurssia ei tarvita, sillä valinnat hahmotellaan yleisluontoisesti fläppitaululle.

Yleiseen strategianysväämiseen ei tarvitse tyytyä. Jokaiselle ketjulle saa suunnitella oman strategian, ja lisäksi tiettyä ketjua räätälöityine strategioineen voi peluuttaa vastustajan tehonyrkkiä vastaan.

Kentällä pelaajat noudattavat sovittua taktiikkaa ja mukautuvat mainiosti inhimillisen älyn sovitusta strategiasta poikkeaviin kiekuroihin. Vain puolustajien ylivarovainen peruuttelu siniviivan tuntumassa keskitason hyökkäysinnolla sapettaa, mutta sen lisäksi en löydä kaukalon syvällisempien aspektien mallintamisesta sijaa moitteelle.

Tekoäly on kokonaisuutena valioluokkaa sekä joukkuetoverina että vastustajana. Koneen miehet reagoivat tilanteisiin älykkäästi ja esimerkiksi puolustajien ohjaamisen kiekottomana voi jättää konsolin huoleksi. Ohjauksen lukitseminen yhteen kenttäpelaajaan tai jopa maalivahtiin on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

Tyräkimmällä vaikeustasolla sain muutaman kerran köniini niin ilkeästi, että jätin sen suosiolla odottamaan parempia aikoja.

Jos koneen suhteellisia vahvuuksia ja heikkouksia pohtii, tekoäly ei ole ylivoimalla oikein kotonaan. Toisaalta se on alivoimalla erinomaisen aggressiivinen ja tehokas pakkopelin purkaja, ja ylivoimamaalien eteen saa tehdä töitä tosissaan.

Pyörivä kiekko ei sammaloidu

Maalivahdit ovat maagisia, mutta niinhän ne penteleet tänä päivänä tuppaavat oikeasti olemaan. Ja mikä tärkeintä, NHL 2K3:n veskarit eivät huijaa. Mikäli kiekko päätyy maalivahdin haltuun, hidastus paljastaa näin todella tapahtuneen eikä laatta vain ilmesty räpylään.

Kun maalivahdit joutuvat oikeasti torjumaan eivätkä nouse nanosekunnissa pystyyn pötkölle rötkähdettyään, laukausten tähtäämisellä ja reboundeilla on merkitystä. Ohjaukset, tahalliset tai tahattomat, toimivat automaattisesti ja loistavasti. Kiekko voi kimmota mistä tahansa, yhtä lailla mailasta, luistimesta kuin kädestä.

Kumilätkän liike mallinnetaan hämmentävän todenmukaisesti. Ihmetykseni oli suuri, kun ensimmäistä kertaa näin hyökkääjän lämäävän paikallaan kantillaan pyörivän irtokiekon vastustamattomasti hanskakäden puolen yläkulmaan, tai kiekon liukuvan pitkin pleksin alareunaa.

Irtokiekoista taistelu on totuttua tärkeämmässä roolissa. Syötönkatkot ja laukausten blokkaamiset ovat yleisiä, eikä pelivälinettä ole liimattu lapaan. Pieni tuuppaus, sohiminen tai muu häiritseminen riittävät yleensä saattamaan kiekon kaikkien pelattavaksi.

Viimeinkin laitakahinoita

Kunnon kulmavääntöjä ja ruuhkia en ole yhdessäkään jääkiekkopelissä aiemmin nähnyt. NHL 2K3 mallintaa nekin omalla perinpohjaisella tavallaan, mikä auttaa ymmärtämään, kuinka olennainen osa pelistä on aikaisemmin puuttunut. Pari ensimmäistä ottelua menevät ihmetellessä uusia pelitilanteita, joita kulmatilanteet kiekon potkimisineen ja ronkkimisineen synnyttävät, mutta pian ilman laitakahinoita ei voisi edes kuvitella tulevansa toimeen.

Pienen särön muuten autenttiseen kiekkoelämykseen tekee pelaajien hetkittäinen taantuminen rusettiluistelijoiksi. Yleensä kiekkoilijat kääntyvät ja pysähtyvät kuten pitääkin, mutta ajoittain kiekollisen pelaajan äkkijarrutuksen sijaan tuloksena on laaja rullakiekkokiepsahdus.

Konkreettisesti kaukalossa luistelevan tuomarin (mahtaako mikään olla inhottavampaa kuin raitapaitaan törmääminen kesken orastavan ylivoimahyökkäyksen) linja on looginen. Koukkaamisesta ja kampittamisesta tulee penalttia, reilu kontaktipeli sallitaan eikä arpomisen tuntua synny. Pienenä miinuksena tuomari antaa maalivahdin hautoa kiekkoa älyttömän kauan ennen kuin viheltää pelin poikki.

Kolmesta kontrollivaihtoehdosta ensimmäinen pelkistää toiminnot muutamaan hassuun nappiin eikä sillä voi pelata vakavasti. Vastapainona edistyneimmät kontrollit edellyttävät rutkasti liipaisimen ja muiden nappien saumatonta yhteistyötä. Itselleni kultainen keskitie, joka yhdistää muutamia toimintoja samojen nappien taakse säilyttäen kuitenkin hienostuneisuuden, osoittautui toistaiseksi riittäväksi.

Pelattavuus on tarkkaan harkittua ja toimivaa, mutta Xboxin padissa on auttamatta liian vähän nappeja. Voisin kuvitella PS2-version osoittautuvan kontrollien osalta sujuvammaksi.

Parasta kiekkoa koskaan

Ulkoasultaan NHL 2K3 ei häpeä kilpailijoidensa rinnalla. Yleisluontoisten kasvojen ja hieman kulmikkaan animaation vastapainoksi muu toteutus on parasta A-luokkaa. Peliasut näyttävät aidoilta, valaistus toimii, hallit ovat yksilöllisesti mallinnettuja ja pienenä, mutta hauskana yksityiskohtana luistimet piirtävät jäähän kiekuraa. Jää myös kuluu, ja erän lopussa tulostaulun peilikuvaa on turha etsiä kentän pinnasta. Kuvakulmista ainoa oikea, suoraan ylhäällä ja mahdollisimman korkealla leijuva kamera, on parhaiten toimiva.

Selostus toistaa rankasti itseään, mutta on kuivakkuudessaan asiallista. Apuselostajan pelaajista kertomia pikku tiedonjyväsiä kuuntelee pelitauoilla mielellään, vaikka kaikki paussit pystyykin ohittamaan. Kaukalon ja katsomon äänet kuulostavat kaukalon ja katsomon ääniltä. Suurempaa kohteliaisuutta niille on vaikea keksiä. Katsojat elävät hienosti mukana myötä- ja vastoinkäymisissä, ja möykkäävän kotikatsomon täydellinen hiljentäminen kahdella pikaosumalla on harvinaisen tyydyttävää.

Jos maailmassa on pienintäkään hiventä oikeudenmukaisuutta, NHL 2K3 menestyy erinomaisesti tai edes niin hyvin, että näemme sarjalle ensi vuonna jatkoa. NHL 2K3 kaappaa jääkiekkosimulaatioiden kuninkuuden itselleen vasen käsi sidottuna selän taakse, mutta kuten Pro Evolution Soccer on todistanut, voi parastakin parantaa.