Kokkaus on peli-ideana niin nerokas, että sen vajaakäyttö on hölmöä. Mutta ajat muuttuvat. Diner Dash ja Cooking Mama jatko-osineen myivät niin hyvin, että Order Upin saapuminen ruoanlaittopelien vähälukuiseen sarjaan ei ole yllätys.
Voiko idea olla yksinkertaisempi? Olet aloitteleva keittiömestari – mies tahi nainen – jonka tehtävänä on nousta katuojan pohjalta kohti Michelin-tähtien loistetta, ja lopulta mestarikokkien kilpailussa maailman parhaaksi kokiksi.
Ura alkaa pikaruokalan syövereistä, jossa opitaan kokkauksen alkeet. Kun siitä on selvitty, perustetaan ensimmäinen oma ruokala, se perinteinen lounasravintola. Idea on kerätä tähtiä, joita ansaitaan muun muassa menun laajuudesta, keittiömestarin erikoisista ja ravintolakriitikon suopeasta arviosta. Kun viisi tähteä on kasassa, siirrytään seuraavaan ravintolaan, jossa sama rumba alkaa uudestaan. Lounasravintolan lisäksi ovat meksikolainen, italialainen ja luksusravintola, ja näiden jälkeen koittaa mestaruustaisto.
Viipaloi, suikaloi, paista ja pariloi… keittiömestarin arkea
Ulkoasu yllättää positiivisesti. Pelin värimaailman kanssa ei ole kursailtu ja sarjakuvamainen grafiikka on muutenkin monia Wii-pelejä kauniimpaa. Äänipuolella musiikkikappaleita on tarpeeksi, lisäksi asiakkaat ja muut sivuhenkilöt höpisevät jatkuvasti omiaan, mikä luo tunnelmaa.
Koska ruoanlaittopelissä kokkaus on tietysti pääosassa, se onkin hyvin toteutettu. Tomaatit pitää pilkkoa, juusto raastaa, kanat leivittää, pihvit paistaa ja niin edelleen. Jokainen homma tehdään vähän eri tavalla kapulaa heiluttamalla, vispaamalla ja vääntämällä. Lähes kaikki liikkeet ottavat mallia tosielämästä. Esimerkiksi vihannesten viipalointi hoituu huitomalla kapulalla ylhäältä alas, paistinpannulle levitetään rasva kapulaa kallistelemalla. Tällä lailla kun liiketunnistus tehtäisiin jokaiseen Wii-peliin, niin jo loppuisi valitus.
Keittiössä pitää ottaa huomioon vakioasiakkaiden toiveet, jos haluaa, että tippiä heruu. Esimerkiksi yksi vaatii kaikkeen chiliä ja tulisuutta, sokeripossu taas haluaa kanelia jopa pihvinsä päälle. Rahalla ostetaan mausteita, uusitaan keittiövälineistöä, hankitaan pimeiltä markkinoilta kokin erikoisannoksia ja sen sellaista.
Kun ravintola saa lisää tähtiä, myös asiakkaiden määrä lisääntyy. Neljän annoksen tekeminen yhtä aikaa on melko hektistä puuhaa, sillä annosten pitäisi valmistua nopeasti ja olla suunnilleen samaan aikaan valmiita, jotteivät asiakkaat hermostu. Viimeistään siinä vaiheessa kannattaa pestata apukokkeja auttamaan työssä. Jokaisella kokilla on omat erikoistaitonsa: yksi tekee työnsä hitaasti mutta varmasti, toinen on veitsispesialisti ja kolmas pitää asiakkaat tyytyväisinä.
Keittiöpuuhastelun lisäksi Order Upissa on useita hölmöjä minipelejä. Välillä herätellään päiväunille menneitä apukokkeja ja häädetään rottia keittiöstä. Aika ajoin terveystarkastaja pamahtaa paikalle ja vaatii pesemään astiat. Sehän pilaa makujuuren! Toisaalta tämä sopii hyvin pelin sarjakuvamaiseen ja karrikoituun tyyliin, mutta vähän liian tiheään toistuviin minipeleihin kyllästyy nopeasti. Kaiken lisäksi ne ovat vielä käsittämättömän helppoja.
Turhan vähän mausteita
Order Up lupaa paljon, mutta antaa vain kohtuullisesti. Normaalitasolla peli on naurettavan helppo ja se on läpi reilussa viidessä tunnissa. Ruokalajit toistavat itseään ja niitä on liian vähän. Miksi muuten hienoimmissakin keittiöissä pitää olla pikaruokalan upporasvakeitin?
Pelissä kismittää eniten hukattu potentiaali, kauheimpana katastrofina se, ettei siinä ole lainkaan kaksinpeliä! Siis hyvä Gordon Ramsay sentään! Olin varautunut Iron Chef -tyylisiin kokkauskisoihin kavereiden kanssa, mutta ikinä emme saa tietää, kenen keittotaito hallitsee ylimpänä. Ainoastaan yksinpelin lopussa saa ottaa virtuaalikokeista mittaa.
Jos soppaan olisi lisätty moninpeli, Order Up olisi voinut olla huipputarjottavaa bileissä, mutta tällaisenaan se on kevyttä ja lyhytaikaista pikaruokaa. Siitä olen kuitenkin varma, että peli iskee perheen pienimpiin ja satunnaispelaajiin. Itse asiassa uskallan mennä siitä takuuseen.
Order Upissa on outoa vetovoimaa. Vielä läpipeluun jälkeen on välillä pakko tehdä puolisen tuntia virtuaaliruoka-annoksia, jotka jäävät tosielämässä tekemättä korkeiden vähittäishintojen takia (eräänlaista todellisuuspakoa siis).
78
