Digital Extremes on tunnettu Epicin ohella Unreal Tournamenteistaan ja nyt firman uusin scifiräiskintä on valmis. Tällä kertaa yksinpeli ei ole pelkkää bottimatsia, vaan mukana on juonellinen yksinpeliseikkailu.

Pariah alkaa lupaavasti. Lääkintämies Jack Mason nakitetaan vahtimaan jäissä olevaa Katrina-neitosta, joka on jonkun mystisen viruksen tartuttama. Tietystri alus ammutaan alas, vihollisjoukot saartavat Masonin ja Katrinakin häviää.

Katrina-jahti on juonen punainen lanka, ja se jää todella ontoksi. Katrinan ja Jackin suhteesta ei oteta lähellekään kaikkea irti, vaan peli on alusta alkaen kissa ja hiiri -leikkiä, jossa pelaaja on täysin pihalla meneillä olevista tapahtumista. Mitään ei selitetä ja jatkuva Katrinan perässä juokseminen puuduttaa. Vasta lopussa törmätään uusiin juonikuvioihin, mutta sitten peli onkin jo ohi ja tarina jatkuu jatko-osassa. Yksinpeliä kestää noin kahdeksan tuntia.

Scifipyssyköitä joka lähtöön

Aseistus on perustarvikkeita: rynkky, sinko, haulikko, plasmatykki ja pari muuta. Kaikkia aseita tulee pakostakin käytettyä, sillä ammukset loppuvat nopeasti. Hauskojen räsynukke-effektien takia yleensä käytin joko kranaatinheitintä tai sinkoa.

Tykit päivitetään maasta löytyvillä powerupeilla, jotka lisäävät heikkojen aseiden tehoa tuntuvasti. Jokaista asetta voi päivittää kolme kertaa. Tarkkuuskivääriin saa näppärän lämpökameran, jolla pystyy pimeälläkin napsimaan vihollisia kertalaukauksilla. Toinen hyvä päivitys on kranaatinheittimeen, jonka kranaatit voi räjäyttää kaukolaukaisimella. Kaiken päivittämiseen eivät powerupit riitä, joten kohteita on mietittävä tarkasti.

Sotiessa sattuu, mutta Jackin lääkepyssy paikkaa haavat helposti ja nopeasti. Haittavaikutuksena on pieni ruudun sumeneminen, minkä takia korjailu kannattaa tehdä suojaisessa paikassa. Alussa on vain neljä energiapalkkia, mutta lääkepyssyä päivittäessä niitä saa lisää. Pienet haavat paranevat itsestään, mutta suurempiin vaurioihin tarvitaan jo laitteen avustusta.

Katrinaa jahdatessaan Jack joutuu kasvotusten satojen geneeristen vihollissotilaiden kanssa. Viholliset osaavat mennä kivien tai muiden esineiden taakse suojaan, mutta ne ovat pääsääntöisesti aika avuttomia, eikä niistä ole edes vaikeimmalla tasolla vastusta pelaajalle.

Sotilaita ei ole kuin kuusi#seitsemän erilaista, ja erot vain aseistuksessa. Perussolttu tulee päälle yleensä konekiväärin tai haulikon avustamana, tulivoimalla jyrää raskaaseen suojapukuun sonnustautunut sinkomies. Kaartin vaarallisemmat heput ovat mellakkapoliisi ja hullu liekinheitinmies, jota näkee aivan liian harvoin. Juuri muuta ei vastaan tulekaan. Jopa kolmos-Doomissa on enemmän vaihtelua.

Moni Pariah parempi

Realismin ystäville Pariah ei ole, moninpeli on samanlaista sinkohippaa kuin Quaket ja Unreal Tournamentit. Aseiden päivityssysteemi on sellaisenaan mukana moninpelissä, mutta pelaaja voi kantaa vain kahta asetta. Matsin alussa valitaan yksi kahden aseen komboista, joista osa on ehkä vähän liian hyviä. Konekivääristä tai haulikosta ei ole paljon hyötyä, kun persuksiin on lukittunut kolme lämpöhakuista ohjusta.

Pelimuotoja on aina perustappomatsista lipunryöstöön, kiinnostavin on Frontline Assault, jossa tarkoituksena on vallata vihollisen tukikohta. Ensin joukkueen pitää hallita pienempiä etuvartioasemia, vasta sitten päätukikohta muuttuu vallattavaksi ja lopullinen taistelu alkaa. Etuvartioaseman uusvaltaus siirtää taistelulinjan taas kauemmaksi tukikohdasta.

Pariahissa on kolme ajoneuvoa. Yhdenmiehen kevyt mopo on mainio apuväline nopeisiin iskuihin, mutta sen heikosta konekivääristä puuttuu tappoteho. Jeepissä on parempi aseistus, mutta siihen tarvitaan toinen pelaaja miehittämään katolla oleva ohjuspatteri. Vain yksinpelissä pelattava tankki tuhoaa kaiken lähellään, mutta on erittäin kömpelö.

Botit olivat minulle liian helppoja, vaikka en sinkoguru olekaan. Bottien suurin ongelma on kyvyttömyys päivittää aseitaan, joten pelaajasta tulee täysin ylivoimainen matsien loppupuolella.

Lopun Pariah

Pariahin konsoligeenit näkyvät vapaan tallennuksen puuttumisena, ja välillä höylätään samoja kohtia lukuisia kertoja. Ei Pariah vaikea peli ole, mutta siinä on turhia äkkikuolemapaikkoja, kuten miinakenttiä.

Teknisesti Pariah on vankka kokonaisuus. Grafiikkamoottorina jyllää Unrealin uusin, joka on tuttuun tapaan perusnätti, vaikka ei enää pudotakaan istuimelta. Musiikkiraita on toimiva ja luo välillä hyvän halomaisen tunnelman.

PC:lle löytyy jo niin monia räiskintöjä, ettei perusvarma perusräiskintä Pariah erotu joukosta. Moninpelaajille Unreal Tournament 2004 on paljon parempi ostos suuremman kenttävalikoimansa ja paremman pelattavuutensa ansiosta, yksinpelinä Half-Life 2:ssa on kiinnostavampi juoni.

Vaikken Xbox-versiota pelannut, se on varmaan se paras versio. Jopa yksinpeliin tulee lisää potkua, jos sitä pelaa kaverin kanssa samalla ruudulla yhteistyömoodissa. Ja kenttäeditori on harvinaista herkkua konsoliräiskinnöissä.