Kädet ylös, tämä on ryöstö! Kaikki lattialle, kädet ylös ja luotirumban tanssiin sätkimään!
Payday: The Heist on idearyöstö. Se on neljän pelaajan yhteistyöhön luottava räiskintäpeli, häkellyttävän suora versiointi Left 4 Deadeista. Hilpeästä zombilahtauksesta siirrytään ammattirikollisten synkkään maailmaan, jossa iloisinta on ryöstöissä käytettävä irvokas klovninaamio.
Kun hinnasta sovitaan, Hoxton, Chains, Wolf ja Dallas ryöstävät pankkeja. Ja timanttikauppoja. Ja rahankuljetusautoja. Plus vapauttavat vankeja.
Seitsemän keikkaa putkeen
Viikossa on seitsemän palkkapäivää. Jokainen niistä on itsenäinen keikka, jota ei pohjusteta millään tavalla, paitsi että tehtävän alussa kommentoidaan, mikä on homman nimi. Keikan aikana radiomies Bain pitää ajan tasalla tapahtumista ja tavoitteista.
Rakenne on tehtävissä aika samantyyppinen: esileikeistä saaliiseen ja pakoon. Käytän helpointa ja lyhyintä keikkaa esimerkkinä. Pankkiryöstössä etsitään ensin pankinjohtaja, jolta kiristetään serverihuoneen koodi. Sieltä haetaan apurin kätkemä automaattisaha ja termiittikanisteri. Moni esine ja tavoite vaihtaa paikkaa pelikerrasta toiseen.
Saha isketään holveille johtavaan kalterioveen, jota se alkaa kihnuttaa auki kauan ja hartaasti. Välillä laite jumittaa ja pitää käynnistää uudelleen. Kun ovi on auki, nelikko pääsee jo holvin yläpuolelle. Sitten kaadetaan termiittiä lattialle ja odotetaan, että se polttaa reiän holviin. Lopulta nakataan rahat reppuun ja yritetään päästä karkuun.
Keikat eivät ikinä mene rauhallisesti, vaikka siltä aluksi näyttäisi. Ennemmin tai myöhemmin paikalle tulevat Paydayn viholliset, poliisit.
Left 4 Cops
Kun hälytys on soinut ja pellemaskit puettu, tulitaistelu ei pysy enää mitenkään järkevissä rajoissa, sillä joka keikalla tapetaan noin yhden ison kaupungin poliisijoukot. Kun Pulp Fictionin konnat sentään sanoivat: ”Any of you fucking pricks move, and I’ll execute every motherfucking last one of ya!”, Paydayn konnat aloittavat suoraan siltä pilkulta.
Peruspaukuttelun lisäksi poliisit järjestävät tasaisin väliajoin kunnon rynnäkön, jolloin niitä tulee laumoittain joka ikisestä lävestä. Viereisten talojen katolla vaanivat sniperit, joten ei mennä ikkunoihin! Roistonelikon asevalikoiman edessä kaatuu rivipoliiseja, SWAT-tiimiläisiä ja FBI-agentteja.
Leftistyyliin bonushirviöitä on neljä. Bulldozer kestää pomminpurkuhaarniskassaan, Shield kilpensä takana. Etälamauttaja saa sähköisesti sätkimään, ja jos on tiimistään kaukana, voi vain toivoa, että etusormen kouristelusta satunnaisesti laukeava pistooli osoittaa oikeaan. Huippuvaarallinen Cloaker ilmestyy varjoista ja tempaisee sähköpatukalla maahan.
Poliisien puolella ei voi pelata, joten ainoa moninpelimuoto on neljän pelaajan co-rob. Yksinpelissä botit ovat hyperaktiivisia tulitukea antavia sählääjiä ja pelaajan pitä hoitaa keikan avainkohdat itse. Käytännössä yksinpelissä vain tutustutaan kenttiin ja grindataan pelihahmolle tasoja keräämällä rahaa, jota saa tavoitteista ja kentältä kerätystä bonusmassista. Pelihahmo voi edetä kolmessa taitopuussa, kunhan ne ensin löytää.
Periaatteessa pelaajien tasot ovat hyvä uudistus, sillä se on aina motivoivaa, kun käyttöön tulee uusia aseita ja bonusominaisuuksia. Käytännössä ongelmaksi nousee puuttuva matchmaking, sillä satunnaismatseissa kunnon kooppityyliin veteraanit herkästi lemppaavat pikkuvarkaat pois keikkaansa pilaamasta.
Pahat pojat vastaan kuolleet presidentit
Payday on häkellyttävän vaikea peli, ja se vaikeus tulee vihollismääristä. Osumaa napsuu ihan koko ajan, sillä kytät eivät ammu ohi ja niitä on joka puolella. Juuri poliisilahtauksen ylivetäminen on Paydayn heikkous. Poliisihyökkäykset tuntuvat venyvän äärettömiin, eikä niiden välillä varsinaisesti levätä. Päällekäyvään poliisimassaan ja niiden tappamiseen turtuu, mutta molemminpuolinen räiske jatkuu, jatkuu ja jatkuu.
Aluksi voi pelata easyllä, jolloin luotia kestää kuin T-800-sarjan terminaattorit. Kenttä kentältä vaikeuden alarajaa nostetaan, ja kesto siirtyy Tony Montanan luokkaan: osumia kestää, mutta ei enää yliluonnollisesti. Overkill on selvästi rakentanut koko pelin ylitappoidean ympärille, aina tiimin nimeä myöten. Hengissä pysyminen on suunniteltu taitopelaajien riemuksi.
Kun kohtalokas luoti osuu, rosvo vajoaa lattialle ja räiskii pistoolilla. Kaverit saavat hänet takaisin jaloilleen, mutta vaikutus on kerta kerralta heikompi. Ei pelaaja silloinkaan kuole vaan hänet pidätetään. Peliin pääsee takaisin, jos on muistanut ottaa panttivankeja.
Kentissä nimittäin on siviileitä, jotka pitää komentaa lattialle makaamaan. Kun siviilille heittää nippusiteen ranteisiin, hänestä tulee panttivanki, johon kiinnijääneen toverin voi tarvittaessa vaihtaa. Panttivankia pitää vahtia, sillä poliisit yrittävät vapauttaa ne. Ristitulessa kuolleet siviilit ”pidentävät neuvotteluja” eli viivyttävät spawnausta.
Alipalkattujen poliisien ampuminen arveluttaa, muuten Payday: The Heist on tilauskeikka epäkuolleiden lanaukseen kyllästyneille vasureille. Meno on tutun tuntuista, mutta silti teemoiltaan tuoretta, ja hahmonkehitys on porkkana, joka ei nahistu ikinä. Paydayn hintakaan ei vaadi kaivautumista pikkuveikan possupankkiin, ja ryöstely jatkuu tulevilla dlc-keikoilla.
Vaikkei se ilman liiallista ammuskelua sujunutkaan, Overkillin esikoiskeikka on menestys. Mutta jos poliiseilla ei ole huumorintajua, poikien rahat menevät oudosti lisääntyneiden parkkisakkojen maksamiseen.
84
