Ranskalaisen Ubisoftin Pod olisi vain jälleen yksi konsolityylinen kaahauspeli, ellei se syleilisi täysin rinnoin uusinta PC-tekniikkaa. Pod lienee ensimmäinen MMX:ää hyödyntävä peli, lisäksi mukana on tuki kolmelle eri 3D-piirille ja kaikki mahdolliset tavat moninpeliin. Riittääkö se konsoliluokan kokemukseen?
Realismia autopeleiltään hakevat voivat unohtaa Podin välittömästi: konsolimallin todenmukaisuus on korvattu vauhdikkaalla ja näyttävällä kaahailulla. Juoni, tai pikemminkin naurettava tekosyy päättömään rälläämiseen ei kestä suomentamista, joten mitä vähemmän sanottu, sitä parempi. Konsolinsa tuntevat huomaavat Podin klooniksi PlayStationin klassisesta Wipeoutista. Kuusitoista futuristista rataa pitäisi selvittää voittajana autoilla, jotka eivät noudata ulkomuodoltaan tai käyttäytymiseltään ainakaan tämän planeetan luonnonlakeja.
Mitkä jarrut?
Alun radat ovat leveitä ja suoraviivaisia, mutta loppua kohden ne muuttuvat sekavammiksi, ja vaihtoehtoisilla reiteillä voi jo eksyäkin. Ratojen teemat vaihtelevat mukavasti kaupungeista ja tehtaista väljempiin maastoihin ja lopulta täysin psykedeelisiin fantasiamaailmoihin, joten maisemiin ei pääse kyllästymään. Vaikka radat ovat kauniita, ne ovat suunnittelultaan pliisuja. Hyppyrit ovat aika laimeita, eikä radalta voi pultata autoihin mitään hulppeita lisäominaisuuksia.
Ajossa ei pahemmin jarruja tarvita, vaan mutkissa autot hidastuvat pelkästään kääntymällä. Seiniin tai muihin autoihin törmätessä syntyy vaurioita, jotka hidastavat autoa ja joita voi korjata varikolla, mikäli onnistuu sellaisen löytämään: se kun on yleensä erittäin vaikeasti saavutettavassa paikassa.
Autojen ominaisuudet on jaettu huippunopeuteen, kiihtyvyyteen, hallittavuuteen ja jarrujen tehoon. Kaikkia ominaisuuksia voi kustomoida, mutta jos yhtä lisää, toista vähennetään. Radat paremmin oppiessaan voi napsia pisteitä hallittavuudesta ja jarruista nopeuteen ja kiihtyvyyteen. Tietokoneen kuskit ovat sen verran kovia ajajia, että kovemmilla vaikeustasoilla niiden mukana pysyy vasta siinä vaiheessa, kun radan tuntee unissaankin. Kaiken lisäksi ne ajavat varsin aggressiivisesti yrittäen tarvittaessa tuuppia muut tien sivuun, jos tilaa ei anneta.
Mielenkiintoisempi tapa ajaa itseään ja kavereita vastaan on kilpailla aika-ajoissa. Tällöin radalla ei ole muita ajajia, mutta joka radan viisi parasta aikaa sekä ajosuoritusta tallennetaan ranking-listalle. Myöhemmin ajava voi valita listalta ennätyksen, jolloin kyseinen ajosuoritus toistetaan kilpailevana haamuautona. Jos haluaa vähän lisää vipinää aika-ajoon, voi valita vaikka kaikki viisi ennätystä kerralla haamuautoiksi. Kikka on yleinen konsoleiden autopeleissä, mutta PC:llä näen sen ensimmäistä kertaa.
Kaksin- ja moninpeliin on käytännössä kaikki ajateltavissa olevat vaihtoehdot. Samallakin koneella kaksinpeli onnistuu kun ruutu jaetaan keskeltä kahtia, ja modeemiyhteydellä nelinpeli, kun molempiin koneisiin valitaan jaettu ruutu.
Internet on upotettu Podiin saumattomasti. Moninpeli Internetin läpi ei ole enää mitään uutta, mutta Ubisoft ei ole jättänyt tukea siihen. Online-nappia klikkaamalla peli ottaa yhteyden Ubisoftin palvelimelle, josta voi käydä hakemassa muiden tekemiä ennätyksiä haamuautoineen sekä uusia ratoja ja autoja grafiikkoineen. Peli osaa upottaa ne vanhojen sekaan. Erinomainen idea, joka lisää pelin elinkaarta.
Uusi tekniikka hallussa
Tavallisella PC:llä Pod on helposti unohdettava, tavanomainen kokemus. Kovasti kohistu MMX lisää peliin vain Dolby Surround -äänet, muttei paranna grafiikkaa lainkaan. ATI Rage - ja S3 Virge -piireillä varustetuilla korteilla Pod on vähän tavallista siistimpi, muttei juuri lainkaan nopeampi.
Mutta kaikki muuttuu, kun Podin asentaa 3DFX Voodoo -piirillä ryyditettyyn koneeseen. Aivan kun Pod olisi alunperin tehty tätä korttia varten, sillä niin huiman kaunis ja nopea se sillä on. Jos koneessa on vielä kunnon ratti ja pedaalit, niin vertaista yhdistelmää saa hakea kolikkopelejä myöten. Kaunis grafiikka on tietysti kivaa, mutta parasta on ohjattavuuden muuttuminen salamannopeaksi ja vauhdin tunnun aitous. Keskinkertainen kaahailu muuttuu yhtäkkiä kokemukseksi, jollaista PC:llä ei aikaisemmin ole koettu.
Teknisestä loistostaan huolimatta Pod on vain kaahailupeli. Vaikka se on lajityypissään aivan huippua, parin intensiivisen viikon jälkeen minun intoni tyssäsi kuin seinään. Kun realismi heitetään seinään, pitäisi mielikuvitus pistää ylikierroksille. Pelkkä ajaminen on hauskaa vain silloin, kun auton tiellä pitämisessä on kunnolla haastetta, helppo ajettavuus kaipaa tuekseen jotain muutakin: vaikka villejä silmukoita, korkkiruuveja ja huimia ilmalentoja.
Lajityypin rajoittuneisuus ei ole kuitenkaan Podin vika ja ainakin hetken aikaa Pod on oman kukkulansa kuningas.
71
