Sid Meier osoitti vuosia sitten Railroad Tycoonilla, että melkein mistä tahansa aiheesta saa kelpo pelin. Kuljetusfirman johtaminen ei kuulosta järin mielenkiintoiselta, mutta niin vain siitäkin syntyi klassikko.
Heroes of Might and Magiceista tunnettu PopTop Software päätti tehdä kulttipelille modernisoidun jatko-osan. Vaan onnistuuko temppu ilman Sidin kultaista helppo pelata, vaikea voittaa -otetta?
Rautaa ja lihaa
Railroad Tycoon 2:ssa luodaan teollinen imperiumi rautateitä rakentelemalla. Peli kattaa rautateiden historian 1800-luvun ensimmäisistä höyryvetureista aina 2000-luvun luotijuniin. Kiskoja pääsee rakentamaan kaikille tärkeimmille alueille. Pääpaino on Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Englannissa, mutta mukana on myös Suomi ja muut Pohjoismaat 50-luvulta lähtien.
Pelaaja istuu rautatieyhtiön toimitusjohtajan pallilla, mutta ei itsevaltiaana vaan osakkeenomistajien käskyläisenä. Kartta on täynnä tuotantolaitoksia ja kaupunkeja, joiden välille on tarkoitus rakentaa rautatieverkosto. Hieman yksinkertaistaen tavoitteena on viedä raaka-aineita tuotantolaitoksiin, niistä valmiita hyödykkeitä kaupunkien kuluttajille sekä kuljettaa postia ja matkustajia kaupunkien välillä. Jokaisesta lastista tulee rahaa, jota taas kuluu kiskojen vetämiseen, siltojen rakentamiseen, asemien pystyttämiseen ja itse junien hankintaan ja huoltoon.
Tuotteiden kuljetus kuluttajille toimii esimerkiksi seuraavasti. Maanviljelijät kokoavat satonsa viljasiiloon. Viljaa tarvitaan muun muassa lammasfarmilla, joka tuottaa villaa. Villasta tehdään tekstiileitä ja niistä valmiita vaatteita kaupunkiin myytäväksi. Matkan varrella on kolme jalostusvaihetta ja jokaisessa välissä pelaajan rautatiefirma kerää kustannuksia viemällä tuotteet seuraavaan paikkaan. Ketjuja raaka-aineista valmiiksi tuotteiksi on useita kymmeniä, ja niiden hallinnassa ja ymmärryksessä riittää pähkäiltävää.
Toinen tärkeä rahasampo on matkustajien ja postin kuljetus. Se ei ole yhtä monimutkaista, mutta vaatii nopeita yhteyksiä, eikä siitä tule läheskään yhtä paljon rahaa. Jokaisen rautatien selkäranka on kuitenkin matkustajaliikenteessä, sillä se ei ole herkkä suhdanteille eikä kysynnän ja tarjonnan laeille.
Rataa rakennan
Jotta tavara ja ihmiset kulkisivat paikasta toiseen mahdollisimman edullisesti, on osattava rakentaa tehokas rataverkosto. Kiskojen vetäminen on sinänsä yksinkertaista hiirellä osoittelua, kone hoitaa mahdollisimman suoran ja tasaisen reitin valinnan. Pelaajan hommaksi jää miettiä, tarvitaanko kaksiraiteinen rata vai riittääkö yksi. Pitäisikö laittaa puiset vai teräksiset sillat? Tarvitaanko sähköverkkoa sähköjunia varten? Kaikella on hintansa ja tehoton, mutkainen ja mäkinen rataverkko voi syödä rahaa tuhottomasti. Onneksi kone sentään hoitaa signaalit, vaihteet ja muut junaliikenteen perusasiat.
Kun kiskot ovat valmiit, rakennetaan asemia. Aseman koosta ja hinnasta riippuu, kuinka suurta aluetta se pystyy palvelemaan. Tarkoitus on tietysti saada aseman syöttöalueelle mahdollisimman paljon ihmisiä ja tuotantolaitoksia. Ajan kuluessa asemille pitää rakentaa esimerkiksi vesitorneja, palveluita ja huoltopaikkoja.
Sitten kasataan junia, joiden mallit vaihtelevat aikakauden mukaan. Vetureita on kymmeniä erilaisia, ja niitä pitää myös huoltaa. Mitä vanhempi veturi on, sitä herkemmin se hajoaa. Junille sattuu kaikenlaista, kuten junaryöstöjä ja teknisiä vikoja.
Kasinopeliä
Tässä vaiheessa ollaan suurin piirtein samassa alkuperäisen Railroad Tycoonin kanssa, tosin vaihtoehtoja on paljon enemmän. Jatko-osa lisää soppaan huomattavasti tarkemman taloudenpidon, jossa olisi yksinäänkin kokonaisen pelin ainekset. Pelaaja voi kartuttaa osakkeilla omaa siivuaan firmasta suhteessa julkiseen omistukseen, hakea lainaa, ostaa osuuksia muista firmoista ja jakaa erisuuruisia osinkoja osakkeenomistajille.
Mukana on surullisenkuuluisan kasinotalouden työkalut. Pelaaja voi esimerkiksi ostaa osakkeita lainarahalla sillä oletuksella, että osakkeiden arvo nousee lähiaikoina niin paljon, että se kattaa lainoista aiheutuneet korot. Pelaaja voi myös keinotella kilpailijoiden osakkeilla.
Pelaajan osakkeenomistajilta saama palkka riippuu täysin heidän tyytyväisyydestään. Tarpeeksi rähmivä pelaaja saa hyvin nopeasti etsiä itselleen uuden työnantajan. Vihoviimeisenä temppuna voi tietysti tehdä konkurssin, joka ei suinkaan lopeta peliä, mutta aiheuttaa kyllä muuten vaikeuksia. Tiukan paikan tullen voi myös yrittää fuusioitua toisen firman kanssa.
Bisnestä voi tehdä myös rautateiden ulkopuolella ostamalla kannattavaksi havaittuja tuotantolaitoksia ja firmoja, jolloin osa niiden tekemästä voitosta kilahtaa omiin taskuihin. Hyvänä vuorovaikutuksena pelaajan omistuksessa olevien tuotantolaitosten kannattavuus on täysin kiinni siitä, miten joko pelaajan tai kilpailijoiden firmat hoitavat tuotantolaitoksen kuljetuksen.
Peli tekee tiukan eron pelaajan omaisuuden ja firman omaisuuden välille. Lopullinen tarkoitus on kasata mahdollisimman suuri henkilökohtainen omaisuus. Palkan lisäksi voi koittaa onneaan osakekaupassa. Jos pelaaja saa mistä tahansa yhtiöstä osake-enemmistön, pääsee hän toimimaan paljon itsenäisemmin, koska käytännössä hän on samalla omistaja ja työntekijä. Toisaalta firman myyminen ja uuden aloittaminen ei ole sekään pelin loppu, vaan vain yksi vaihe kohti oman vaurauden maksimointia.
Talouteen ja osakemarkkinoihin vaikuttavat paitsi oman ja kilpailevien firmojen toiminta ja kannattavuus, myös yleiset suhdannevaihtelut ja esimerkiksi lainakorkojen heilahtelut. Pelissä on mukana monia oikean maailman talouskriisejä, kuten kuuluisa 1930-luvun lama. Koko taloudenpito ja suhde "oikeaan" toimintaan on erinomainen johdanto osakemarkkinoiden salaisuuksiin.
Vaikeimmilla asetuksilla homma kääntyy upeasti päälaelleen, koska kysyntä ja tarjonta on saatava balanssiin. Toisin sanoen, jos pelaaja kuskaa kamaa vain muutamiin paikkoihin, tippuvat hinnat ylitarjonnan takia, joten pelaajan on jaettava kuljetuksensa riittävän suurelle alueelle. Käytännössä siis pelaajaa rangaistaan, jos hän hoitaa tehtävänsä liian tehokkaasti. Systeemi toimii erinomaisesti, mutta taatusti aiheuttaa harmaita hiuksia siinä vaiheessa, kun oma imperiumi kasvaa suureksi. Sormet ja varpaat eivät yksinkertaisesti riitä kaiken hallintaan.
Pelin kampanja etenee mukavasti pienehköinä skenaarioina alkaen sopivan yksinkertaisista. Jokaisessa skenaariossa on kolme tavoitetta, josta pronssinen voi olla esimerkiksi Norjan ja Saksan yhdistäminen kiskoilla viidentoista vuoden sisällä, hopeamitalin voi saada, jos samalla nostaa firman liikevaihdon tietynsuuruiseksi ja kultamitalin, jos tekee molemmat.
Peliä voi pelata myös ensimmäisen Tycoonin tapaan vain omaisuutta kasvattaen tai hiekkalaatikko-moodissa, jossa taloudenpidosta ei tarvitse välittää ollenkaan. Kun monet mukana tulevat kartat ja skenaariot on tahkottu läpi, voi uusia tehdä mainiolla skenaarioeditorilla.
Nippelien pyöritystä
Railroad Tycoon 2:n laajuus ja nippeleiden määrä on jotain aivan hillitöntä. Monimutkainen ja hieman sekava käyttöliittymä mutkistaa asioita entisestään. Ensimmäisen Railroad Tycoonin sujuvuus ja vaivattomuus on hukkunut mikromanageroinniksi, jossa pelaajan on pidettävä huolta kaikesta. Toki pelaajalla on yksi pikkupomo alaisenaan, mutta hän tuo mukanaan vain tiettyjä bonuksia, eikä tee sinänsä mitään.
Talouden ja teollisuuden voi säätää helpommalle, mutta ei se ole kivaa. Paljon fiksumpi vaihtoehto olisi, jos talouden ja teollisuuden voisi pitää monimutkaisena, mutta pelaajalla olisi alaisia, jotka esimerkiksi antaisivat vinkkejä osakemarkkinoiden trendeistä ja avustaisivat, kuten pikkupomojen pitääkin, jättäen suuret päätökset pelaajan huoleksi.
Peli kaipaisi myös enemmän yllätyksiä ja persoonallisempia kilpailijoita. Toiminta on hieman liian kliinistä ja yllätyksetöntä. Tycoon 2 kaipaisi kipeästi Civilization tapaista diplomatiaa, jossa kilpailijoiden kanssa voisi neuvotella. Nyt ne ovat vain kasvoja ilman ääntä tai persoonallisuutta, eikä kilpailijoiden välillä ole riittävästi vuorovaikutusta.
Samasta syystä moninpeli voi olla aika yksinäistä puurtamista, kun muille pelaajille ei voi tehdä riittävän monella tavalla jäynää. Hyvänä asiana tosin kilpailijoiden rataverkkoa voi käyttää, mutta ainoa vaikutus siinä on kilpailijalle maksettavat käyttömaksut. Hintakilpailuja asemien hallinnasta ei enää ole. Sääli.
Ensimmäisen Railroad Tycoonin toimintaa ryyditettiin sopivalla annoksella huumoria. Railroad Tycoon 2 on paljon vakavampi peli, jossa ei turhia naureskella, vaikka kaikessa raskaudessaan se nimenomaan kaipaisi hieman pilkettä silmäkulmaan. Periaatteessa kaikki on tehty huolella ja kaikki toimii kuten pitääkin, mutta sitä pelatessa ei ole hauskaa, vaan se tuntuu aivan liikaa työltä. Mitään ensimmäisen Railroad Tycoonin rajoituksia junien tai asemien määrissä en huomannut.
Johtuuko pelaajasta vai pelistä, mutta Railroad Tycoon 2 ei kolahtanut läheskään edeltäjänsä voimalla. Hauskuus on saanut väistyä monimutkaisuuden edessä. Enemmän ei aina tarkoita parempaa.
83
