Jotkut Rainbow-tuotteet voivat maistua petroolilta, mutta Rainbow Six -tuotteet ovat takuumaukasta pelattavaa. Nyt maistelemme Välimeren makuja.

John Clarkin johtamaa antiteroryhmää tarvitaan taas, sillä uusnatsit leikkivät jälleen kaasun kanssa. PC:n Rainbow Sixissä pelaaja ohjaa maksimissaan kahdeksaa miestä enintään kolmeen ryhmään jaettuna. Ennen tehtävää voi jokaiselle ryhmälle joko laatia nerokkaan toimintasuunnitelman tai hypätä kentälle ja säveltää suunnitelmaa sitä mukaan kun etenee. Kentät eivät ole konsoliversioiden tapaisia yhden oikean suunnan putkijuoksuja.

Athena Swordissa on kuusi uutta ja kolme klassista moninpelikenttää (Siberian Base, Embassy, Subway Station) sekä kahdeksan kentän yksinpelikampanja (joka tosin kierrättää kaksi kenttää uusiksi) plus seitsemän uutta asetta. Tosin Rainbow Sixien aselistat on tarkoitettu ihmisille, jotka värjyvät epäilyttävästi lukiessaan aseiden nimiä.

Rainbow Sixit ovat varsinaisia matkailupelejä, ja Red Storm Italyn tekemät uudet kentät näyttävät Eurooppaa kauniissa valossa. Italia, Monte Carlo, Kroatia ja Kreikka näyttävät vierailun arvoisilta, joskin nättejä tira-misuja näkee vain panttivankeina, ja terroristeja on liikaa. Nyt ne pirut osaavat heitellä kranaatteja.

Remontti Six

Unreal-moottorilla pyörivässä Rainbow Sixissä on perustyöt kunnossa. Omien miesten tekoäly ja ammattitaito ovat riittävän hyviä, ja SWAT-peleistä lainattu joukkojen komentelu kentällä on loistava juttu. Hyvää grafiikkaa on turha enää sorkkia, lukuun ottamatta Havok-fysiikkamoottorin tai vastaavan kiinni pulttausta.

Raikku Kutonen kaipaa sisältöremonttia. Käytännössä pelilliset erot vuonna 1998 ilmestyneeseen Rainbow Sixiin ovat vähäiset. Kunnon tarina ja huomattavasti vaihtelevammat tehtävät antaisivat lisäpotkua liian tuttuun suhteeseen. Terroristeihin voisi lisätä osuma-alueet (ettei lipas isovarpaaseen enää tapa) ja varsinkin luonnetta.

Tehtävät muistuttavat enemmän esterataa, jossa pahvitaulut ampuvat takaisin kuin uskottavaa kuvausta taistelusta terrorismia vastaan. Terot eivät "elä". Ne eivät jutskaa keskenään, polttele tupakkia, yskiskele tai yleensä liiku minnekään nopalla arvotulta asemapaikaltaan. Suunta on oikea: itsesuojeluvaistoa näkyy satunnaisesti antautuvina teroina, ja yliluonnollisesta tarkkuudesta ja nopeudesta on tingitty. Silti olisi kiva, jos teroa leikkivät uusnatsirääpät, fanaattiset itsemurhaterot ja hyvin koulutetut ammattiterot todella erottuisivat toisistaan.

Kahdeksan pientä teroa

Raikku Kutosta moninpelaavalle Athena Sword on oleellinen ostos. Athena tarjoaa muutakin kuin uusia kenttiä ja pyssyjä: kivat viisi uutta moninpelimuotoa. Kolme niistä on muunnelmia tutuista tiimipeleistä, kahdessa on uutta yritystä.

Kamikaze-moodissa tiimistä yhden pelaajan selkään sidotaan pommi ja hänen täytyy päästä tietsigalle purkaakseen sen. Vihollistiimi yrittää samalle tietsigalle kosauttaakseen sen saman pommin.

Kirkonrotta-moodissa osuman saanut vihollinen ei heitä lusikkaa nurkkaan vaan kädet ylös. Sitten ne raudoitetaan mutta äkkiä, tai vihollinen saa taas aseen käteen. Peli päättyy, kun toinen puoli on kokonaan vangittu, mutta oma tiimikaveri voi irrottaa vangittujen raudat. Uusista moninpelimuodoista on sikäli vähän hyötyä, ettei kukaan näytä niitä pelaavan.

Athena Sword on totuttua, perinteikästä Red Stormin lisälevytasoa. Ei enempää, ei vähempää.