www.razerzone.com
Razerin viimeisin pelihiiri vastaa tiukentuvaan kilpailuun uusin asein.
Perinteinen pelihiirien valmistaja Razer on aina jakanut vahvasti mielipiteitä. Toiset vannovat firman designiltaan perushiirimäisten tuotteiden nimiin, toiset taas haluavat ohjaimeltaan tarkempaa ergonomista muotoilua. Hyvänä puolena linjoiltaan yksinkertainen malli on sopinut myös vasenkätisille, mutta Razer ei voi olla huomaamatta alan koventuvaa kilpailua. Niinpä uusi Imperator-hiiri lainaa oppeja pahimmilta kilpailijoilta.
Tekniikka on vanhaa tuttua Razeria, tarkkuus ylettyy enimmillään hurjaan 5600 pisteeseen tuumalla. Säätäminen onnistuu 100 dpi:n hyppäyksissä ja erilaisia valmisasetuksia voi tallentaa hiiren muistiin useita. Säädöt tehdään ajureissa, mutta sen jälkeen Imperator toimii samoilla asetuksilla ilmankin. Ainoastaan tarkkuuden säätäminen lennossa hiiren rullalla vaatii aina ajurit toimiakseen.
Hiiri on muotoiltu oikeakätisille ja istuu hyvin kämmenen alle. Itse en ole Razerin vanhan unisex-designin suurin fani, mutta Imperator tuntuu heti mukavalta. Painikkeet ovat mukavan kevyet ja napakat, jopa erinomaisen kumipäällystetyn rullan painaminen onnistuu kohtalaisen vähällä voimalla. Näin sitä voi helposti hyödyntää peleissä. Vasemman kyljen peukalonappien paikkaa voi hienosäätää haluamakseen, mutta painikkeiden rakenne on muutenkin onnistunut. Myös usein hankalaan etummaiseen painikkeeseen ylettyy vaivattomasti.
Parimetrinen USB-kaapeli on pinnoitettu kangasmaisella punoksella ja se taipuilee tavallista muoviversiota paremmin. Silti Razerin versio ei pärjää esimerkiksi Steelseriesin erittäin helposti taivuteltavalle kaapelille.
Imperatorissa on nykymuodin mukaisesti sinisiä ledivaloja, mutta joulukuusivaikutelma on hillitty. Tuikut voi halutessaan kytkeä ajureista kokonaan pois päältä. Silti hiukan ihmetyttää, että ledeille ei ole voitu keksiä oikeaa hyötykäyttöä. Hiiressä kun ei ole minkäänlaista ilmaisinta siitä, missä tarkkuustilassa ohjain milloinkin on. Ajurit voivat näyttää tarkkuuden vaihtotilanteessa ruudulla, mutta moisten ponnahdusnäyttöjen käyttö ei välttämättä ole kaikkien pelien kanssa paras mahdollinen idea. Tästä huolimatta Imperator on mukava ja monipuolinen pelaajan perushiiri.
Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 4.5.2010.
Kun kapteenille luvataan seitsemän kuukautta elinaikaa, on oikea hetki lähteä tuntemattomaan avaruuteen.
Avaruusseikkailun satunnaisesti luodut seikkailut ovat juonettomia, vajaat puoli tuntia kestäviä lyhäreitä. Sankarin laivasto seilaa planeetalta planeetalle ja kohtaa kaikkea mahdollista avaruuden hippikissoista piraattipingviinien perhekokoukseen. Välillä pääsee valitsemaan, miten toimitaan, ja aina joskus päätökset vaikuttavat myöhempiin kohtaamisiin. Yleensä lopputuloksena on taistelu.
Painottoman tilan balettia käydään vuoropohjaisesti, puoli minuuttia kerrallaan. Aluksensa voi komentaa liikkumaan tuplavauhtia ampumatta, normaalisti räimien tai etanatahtia, mutta tuplasti tulittaen. Vaikka liikesuunnat ja aluksen pyörimisliikkeen voi halutessaan määrittää käsin, yleensä komentaessa tyytyy määräämään liikesuunnan, kohteen, jota kohti aluksen nokkaa pidetään, ja ketä ensisijaisesti ammutaan. Rasittavasti automaattimoodissa kamera hyppii holtittomasti, kun kohteita määrittää, ja sotkee käsityksen taistelukentästä.
Taktiikkana on saada alusten herkät taka- ja alaosat tulilinjalle. Omia aluksiaan voi muokata rajoitetusti planeetoilta löydettävillä lisäosilla, joilla saa lisää niin panssaria kuin tulinopeuttakin.
Flotilla tuo mieleen loistavan Strange Adventures in Infinite Spacen (Pelit 2/06, 92 p), toisen kahvitunnin seikkailuihin sopivan välipalapelin. Aivan yhtä sujuva ei Flotilla ole. Taisteluvuorojen säätämiseen menee lopulta liikaa aikaa verrattuna siihen, kuinka vähän syvyyttä taktiikoissa on. Kahvitaukopeliin nopea reaaliaikaisuus sopii paremmin, pidempään pelattava taas kaipaa enemmän syvyyttä.
