Robin Hood ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen taktisen toimintapelin tähtenä, mutta hienon Desperados-länkkäripelin tekijät sovittavat tutun tarinan Commandos-tyyliseen muottiin.
Sherwoodin sankarillinen köyhien puolustaja tulee ja menee muodista. Tällä hetkellä Robin Hood ei ole erityisen in, joten legendaan perustuvan pelin julkaisu yllättää. Kaikkien tuntema tarina antaa silti hienot puitteet hiipimiseen ja miettimiseen painottuvalle taktiselle toiminnalle. Robinin ideahan on aina ollut reilu peli, eli ketään ei tapeta turhaan.
Peli alkaa legendan perustoilta. Ristiretkiltä palannut Robin kuulee isänsä kuolleen ja ilkeän sheriffin takavarikoineen hänen perintömaansa. Sankari liikkuu aluksi yksinään, eikä hänellä vielä ole ideaa oman rosvojoukon perustamisesta. Pian tarina valuu tuttuihin uomiin ja Robin alkaa taistella sheriffiä ja pääpahaksi paljastuvaa prinssi Johnia vastaan.
Yleisilmeeltään Spellboundin muokkaama Robin on Errol Flynn -versio, eli maailma on mustavalkoinen hyvine ja pahoineen. Kaikki muu on erittäin värikästä aina sankareiden riemunkirjavia vaateparsia myöten. Iloisen keikarimainen meininki sopii pelin henkeen räkäistä keskiaikarealismia paremmin.
Lainsuojattomia koko joukko
Commandos-tyyliset pelit nojaavat isomman sankariryhmän yhteistoimintaan, jossa kukaan ei osaa kaikkia hyödyllisiä toimintoja yksinään. Näin on myös Robin Hoodissa, jossa mukana on kerralla enintään viisi hahmoa. Jokaisella voi olla korkeintaan kolme erilaista toimintoa.
Varsinaisia legendasta tuttuja, nimettyjä hahmoja on kuusi, joista pääosan vie Robin. Hän osaa ampua jousella, lyödä viholliset tajuttomiksi ja kylvää rahaa ympäriinsä. Jälkimmäinen on välillä todella tehokasta, sillä maahan kilahtavan kolikkopussin nähdessään nälkäpalkalla kituuttavat vartijat unohtavat virkansa ja ryntäävät tappelemaan rahoista. Syntyneestä nujakasta selviää yleensä tajuissaan vain yksi tai kaksi vartijaa, jotka on helppo kolkata tajuttomaksi, kun he ihastelevat voittojaan.
Muut päähahmot ovat Marion, Pikku-John, Puna-Will, Tuck ja Studeley. Marion osaa parantaa ja ampua jousella, Pikku-John osaa Robinin tavoin tainnuttaa kohteen ja jaksaa myös kantaa kolkatun kohteensa piiloon. Puna-Will osaa tainnuttaa vihollisia kaukaa ritsallaan ja kuristaa heidän hiljaa läheltä. Tuck voi häiritä vihollisia viinillä ja mehiläispesillä, Studeley osaa tekeytyä kerjäläiseksi ja sitoa tainnutetut viholliset. Hän pystyy myös ainoana tiirikoimaan lukkoja ja heittelemään ansaverkkoja.
Hahmoista ainoastaan Pikku-John on selvästi liian tehokas. Hän pystyy yksin kolkkaamaan tajuttomaksi isommankin vihollisjoukon, joten hiipiminen unohtuu aina välillä liian helpon taistelun takia.
Mukana on myös täysin turhia ominaisuuksia, kuten Studeleyn ansaverkot. Niiden pitäisi teoriassa vangita alleen useampia vihollisia, mutta yleensä alle ei jää ketään. Vielä turhempaa on ainoastaan Studeleyn omenanheitto, jolla harhautetaan vartija noin kymmenesosasekunniksi. Tässä ajassa ei ehdi edes vaihtaa hahmosta toiseen, saati sitten liikuttaa sitä vartijan näkökentän ohitse.
Tällä välin Sherwoodissa
Pääkuusikon lisäksi Robinissa on uutuutena mukana satunnaisnimettyjä ja toisiaan muistuttavia hahmoja, jotka ovat osa rosvojoukkoa. Niitä on kolmea eri tyyppiä: Robinia muistuttava ketterä jousimies, parantamisen osaava pätkä ja vihollisia Pikku-Johnin tavoin kantamaan pystyvä jätti. Miehiä liittyy joukkoon sitä enemmän, mitä vähemmän pelaaja tehtävissään tappaa vastustajia.
Kaikille hahmoille on määritelty taistelutaito, jota voi treenata Sherwoodin tukikohdassa. Tehtävien välillä miehet voi jättää kouluttautumaan tai vuolemaan esimerkiksi nuolia tulevaisuuden varalle. Jokaisen tehtävän iskujoukon voi itse valita, ja määrätyt työt ja opit ovat valmiita, kun joukko palaa takaisin tukikohtaan.
Lisäjoukkojen töiden määrittely tuo mukavasti lisäväriä peliin, mutta todellisuudessa ydinjoukon ulkopuolista väkeä ei suuremmin tarvita. Heitä voi muutamissa erikoisissa kaupunginpuolustustehtävissä lähettää ystävällisten kylien suojaksi, mutta nämäkin tehtävät voi hoitaa itse pelaamalla.
Robin kerää pelin aikana rahaa kuningas Richardin lunnaisiin, ja tätä varten Sherwoodin iloinen joukko harrastaa päätehtävien välissä rikkailta ryöväämistä. Näissä pääosin valinnaisissa tehtävissä väijytetään metsässä rahalasteja tai esimerkiksi veronkerääjiä. Kolmessa eri tienristeyksessä tapahtuvat tehtävät ovat aluksi hauskoja, mutta alkavat pian toistaa liikaa itseään. Kun kentät ja vihollisten taktiikat pysyvät samoina, tuntuvat ryöstöt pian pakkopullalta. Onneksi rahaa saa kerättyä päätehtävistäkin.
Hiiri ja miekka
Desperadosin tapaan Robin on helppo peli. Tehtävät ovat mielenkiintoisia, mutta taistelu ratkaisee aivan liian monet ongelmat. Pieni lisävaikeuttaminen olisi lämmittänyt ainakin vanhempien Commandos-veteraanien mieltä.
Taistelu ei onneksi ole pelkkää yksinkertaista kohteen klikkaamista, sillä miekkailuun voi vaikuttaa hiirtä heiluttamalla. Jos vaikka piirtää ruutuun nopean ympyrän, lyö hahmo laajan kaarihyökkäyksen. Kokonaisuus on yllättävän intuitiivinen ja tuo miekkailun tunnun hienosti pelaajalle asti. Vastustajat osaavat tappelun ulkopuolellakin käyttäytyä järkevästi. Vihollisen nähneet vartijat eivät aina esimerkiksi ryntää tutkimaan asiaan, vaan voivat ilmoittaa asiasta esimiehelleen.
Peli vakuuttaa myös sujuvalla pelattavuudellaan ja toteutuksellaan. Kokonaan kaksiulotteinen grafiikka on todella kaunista ja hienon hillitty orkesterimusiikki ansaitsee erityismaininnan.
Hyviä taktisia toimintapelejä ei ole markkinoilla liikaa. Robin Hood kuuluu tähän pieneen ryhmään, vaikka kokonaisuus onkin ehkä liian helppo. Jollei ole fobioita iloisista miehistä, Sherwoodin remmi ampuu, jollei napakymppiä, niin lähelle keskustaa kuitenkin.
88
