Rooma oli jo parhaat päivänsä nähnyt vuoteen 92jKr mennessä. Yhdeksänsadan vuoden keskeytymättömän laajentumisen tuoma korkea elintaso ja varallisuus sekä niiden mahdollistama ainainen juhliminen olivat pehmentäneet roomalaisten päänuppeja siinä määrin, että heidän voitiin sanoa olevan rappiolla. Keisariksi saattoi päästä lähes kuka tahansa, kunhan vain oli tarpeeksi häikäilemätön ja säälimätön. Kilpailijoiden ja vastustajien murhat kuuluivat pyrkyrien jokapäiväiseen toimenkuvaan. Sangen hyvä peli-idea, tämä.
Samoin ajatteli nähtävästi Robin Hoodin ohjelmoijaryhmä, kaapi pöytälaatikostaan esiin vanhat lähdekoodit, viritti niitä hieman ja tekaisi aiheesta pelin. Millenniumin Rome AD92 on ulkoasultaan melko samantapainen kuin saman firman Robin Hood.
Pelissä ohjataan tyyppiä nimeltä Hector, jolta ei ainakaan kunnianhimoa, vaatimattomuutta tai itsemurhaviettiä puutu: hän haluaa keisariksi keisarin paikalle. Valitettavasti Hector ei ole syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä hän on roomalaisen lakimiehen omistuksessa oleva orja. Vaan maasta se pienikin ponnistaa, ja lahjomalla, petkuttamalla ja juonimalla Hector lopulta toivon mukaan saavuttaa tavoitteensa ja elää elämänsä onnellisena loppuun asti.
Suurin osa ruudusta toimii ikkunana isometrisella 3D-grafiikalla luotuun maailmaan, jossa hahmot vipeltävät kukin suuntaansa ja jossa sitten pitäisi ruudun vasempaan laitaan sijoitettujen nappuloiden avulla raivata tietään kohti imperiumin parhaiten palkattua virkaa. Muiden henkilöiden kanssa voi "keskustella" valitsemalla parista vaihtoehdosta mielestään sopivan vaihtoehdon tyyliin "moikkaa", "uhkaa" ja niin edelleen. Käveleminen sujuu hiirellä klikkaamalla. Näppäinohjauskin on, ja se onkin ehdottomasti paras tapa kulkea pieniä matkoja. Esineiden käyttö on yhtä suoraviivaista, joten käyttöliityntä ei ainakaan ole se etenemistä rajoittava tekijä.
Peli on jaettu kuuteen osa-alueeseen, joista kaksi eroaa rajusti muista. Siinä missä muut osiot ovat seikkailemista, on peliin ujutettu kaksi kevyttä strategiaosuutta. Ensimmäisessä räimitään Britanniaksi kutsutussa mutalammikossa mätkien barbaareja, toisessa taas paahdutaan Egyptin auringon alla. Varsin mukavaa vaihtelua, paitsi että muutamassa kohdin on töppäilty. Jos erehtyy rakentamaan linnoituksen väärään paikkaan, ei sitä voi enää purkaa tai tuikata tuleen. Pahimmassa tapauksessa linnoituksella voi nimittäin tukkia ainoan kulkuväylän toiseen kartanpuoliskoon. Lisäksi omat sotilaat jumittuvat varsin usein taustaan, ja onkin ikävää huomata hävinneensä taistelun vain siksi, että puolet porukasta seisoo keskellä ryteikköä kilometrin päässä taistelusta.
Kokonaisuutena pelin toteutus on kuitenkin sangen hyvä. Samplet ovat OK, samoin silloin tällöin kajahtavat musiikinpätkät. Äänitausta on rikas ja vaihteleva, lampaat määkivät, lokit kirkuvat ja sitä rataa. Peli on nopea viissatasellakin (miksei olisi?) ja latausajat lyhyet.
Vinkkejä ei pelissä paljoa jaella, ja suurin osa ajasta kuluukin talsiessa ympäri pelialueita ihmetellen graafisia yksityiskohtia. Onneksi manuaalin loppuun on ystävällisesti painettu neuvoja pelin osa-alueiden selvittämiseksi. Ohjeet eivät edes ole kryptisesti laadittuja, vaan ne sanovat sanottavansa turhia kiertelemättä, joten niitä ei kannata lukea, ennen kuin pelissä todella jämähtää. Muuten manuskasta ei sitten paljoa iloa olekaan sen jälkeen, kun on lukenut leikkimielisesti kirjoitetun Rooman historian extralyhyen painoksen.
Rome AD92 ihastutti yksityiskohdillaan, huumorillaan, helpolla pelattavuudellaan ja loogisilla ongelmillaan. Ainoat isommat mokat olivat näkyvän alueen push-scroll ja kiintolevytuen puuttuminen. Sangen hauskaa ajanvietepeli, jota pelailee mielellään.
81
