Juuri kun lentosimugenre virittäytyi vuosituhannen vaihteen katastrofitunnelmiin, saapui näyttämölle hassua englantia puhuva viiksekäs moskovalaisheppu, joka peruutti maailmanlopun.
Suurimmilla ja ihmeellisimmillä saavutuksilla on usein vaatimaton alku. Il-2 Sturmovik -lentosimulaattorin inspiraationa toimi rujo, mutta tehokas maataistelukone, jota puna-armeija tarvitsi toisen maailmansodan myrskyissä kipeämmin kuin leipää, ainakin Stalinin mukaan. Isä Aurinkoista ei tunneta alaistensa tarpeista huolehtimisesta, mutta Il-2:n kohdalla hän oli oikeassa. Maddox Gamesin simulaattori onnistui tekemään aliarvostetusta sotakoneesta todellisen legendan virtuaali-ilmailijoiden keskuudessa. Kuten esikuvansa, myös Maddoxin simulaattori nousi siivilleen hetkellä, jolloin sitä kaikkein eniten kaivattiin.
Seuraavan vuosikymmenen kuluessa Il-2:sta tuli taistelulentosimulaattorigenren kovin nimi. Jatko-osan synnytystuskat koituivat lopulta Maddox Gamesin kohtaloksi, mutta perintö ja brändi elävät vahvoina. Mutta kunniakas historia voi muodostua myös painolastiksi. Luonto uusiutuu jatkuvasti ikääntyvien eliöiden antaessa tilaa nuoremmilleen, mutta miten käy pelijälkeläisille edeltäjänsä kuolemattomassa varjossa?
Tuo Turska kiinni saa
Vuonna 2001 ilmestynyt Il-2 Sturmovik ja sen jälkeläiset suoraan alenevassa polvessa ovat ansainneet kaiken ylistyksen ja 9-alkuiset arvosanansa. Teknisesti peli ei ollut loistokas, mutta kokonaisuutena paketti oli ehjä ja vailla mainittavia heikkouksia. Illun meriiteistä suurin oli moninpeli, josta muodostui tukipylväs simulaattoristiyhteisön suhteellisen vahvalle nykytilalle. Eagle Dynamics ja 777 Studios tekivät suunnallaan ihan hyvää työtä, mutta ratkaisutaistelut pelaajien sieluista käydään toisessa maailmansodassa, joka on simuloiduista sotanäyttämöistä ylivoimaisesti suosituin.
Vuosien vieriessä naapurit Eaglella ja neoqb:llä / 777 Studiosilla vetivät komeasti ohi lento- ja järjestelmämallinnuksessa Maddox Gamesin hautautuessa työstämään jatko-osaa menestystarinalleen. Aika ei saanut tilaisuutta ajaa ohi Il-2:sta, sillä 1C Companyn siunauksella toimiva modijengi Team Daidalos otti vastuun projektin jatkokehityksestä, eivätkä muutkaan modaajat jättäneet vanhusta rauhaan.
Tasaisen harvaan tahtiin ilmestyneet Daidalos-pätsit, modit ja Scorched Earth Online War -massiivimoninpeli ovat pitäneet Illun ikinuorena ja aina ajankohtaisena. On suorastaan noloa, miten julmasti vanha mestari räiskii kilpailijoita kuutoseen varsinkin moninpelissä. Kun on aika kutsua puoli maailmaa aseisiin kampanjoittain vaihtelevan isänmaan puolesta, on alustana edelleen Il-2 sopivilla modeilla ryyditettynä. Grafiikka ei loksauta leukoja, mutta ajaa asiansa ja muodostaa yhdessä näkyvyysasetusten, uudistetun tekoälyn, vanhahtavan lentomallin, pätevän vauriomallinnuksen ja hienosti integroidun moninpelin kanssa edelleen käytännössä simumaailman toimivimman kokonaisuuden.
Erään toisen jättiläisen tapaan Maddox Games hajosi perestroika-projektin jälkeen. Hartaasti odotettu messiaspeli Il-2: Cliffs of Dover eli iCoD teki mahalaskun kerien ja päätyi kuomu auki katolleen paskatunkioon. Sen verran tiedetään, että Oleg Maddox hyvästeli simulaattorimaailman iCoDin julkaisun aikoihin, mutta ilmeisesti työtä oli käytännössä tehty jo jonkin aikaa Ilja Sevtsenkon johdolla. Minne lienee viisi vuotta kehitysaikaa hävinnyt, sillä en oikeastaan edes epäile huhua, jonka mukaan puhtaan pöydän projektina mainostettu iCoD räävittiin lopulta (höyryävään) kasaan reilussa puolessa vuodessa vanhan Illun jäännösten päälle. Lopputulos huokui systemaattisesti haaskattua potentiaalia: massiivinen, tavarantäyteinen kartta ei jaksanut pyöriä, upeat koneet ennen näkemättömän tarkalla vauriomallinnuksella lensivät X-siipihävittäjän lentomallilla tarvittaessa jopa ilman siipiä, ainakin tekoälyn ohjaamana. Bugien määrässäkin tehtiin vakavasti otettavien lentosimulaattorien sarjassa uusi ennätys, mikä vastaa suunnilleen Itä-Saksan mestaruutta douppauksessa.
Maddox Gamesin Il-2 -tarinassa oli jäljellä enää projektin keskeyttämiseen päättynyt räpistely jäätävän bugisen spagettikoodin ja raivoisan fanilauman vaatimusten puristuksessa. Ei varsinaisesti kunniakas päätös tiimille, joka toimitti ihmeen toisensa jälkeen aikana, jolloin mikään vähempi ei olisi riittänyt. Ilman supersuosittua Illua koko lentosimulaattorigenre olisi tällä hetkellä ihan eri näköinen. Jos ja kun järisyttävän hirveä Whirlwind over Vietnam unohdetaan, elää Illun geenejä vielä ainakin konsoli-ilmailun aatelia edustavissa Wings of -peleissä, joiden jälkeläinen War Thunder haastaa parhaillaan megakorporaatio Wargamingin tuotteita mörppitaivaan herruudesta.
iCoDin saaga ei ole vielä loppuun laulettu, sillä pelin koodi kräkättiin suunnilleen sekunnissa julkaisun jälkeen. Nyt projektin tulevaisuus on Team Fusioniksi nimetyn modiporukan käsissä. Ensimmäinen Fusion-pätsi julkaistiin pian sen jälkeen, kun 1C oli jättänyt pelin tuuliajolle. Nyt toisen pätsin jälkeen lantakasasta paistaa jo paljon enemmän potentiaalia, vaikka osa perusongelmista vielä elää ja voi hyvin. Parhaat uutiset tulevat moninpelin puolelta, iCoD venyy jo kunnioitettaviin lukemiin ja parhaimmillaan jopa ylittää isänsä saavutukset. Spagettikoodin purkaminen ei ole helppoa vapaaehtoisvoimin toimivalle modaajatiimille, mutta odotan tuloksia mielenkiinnolla. Ensimmäiset pätsit ovat olleet melkoisia harppauksia eteenpäin, mutta pahimmat ongelmat paljastuvat vasta vähitellen, kun nopeimmat korjaukset saadaan alta pois. Mitään menetettävää ei ainakaan ole, joten antaa palaa vain.
Rattus est omen
Hauskana pääsiäismunana Rise of Flightin hangaariin lisätty I-16 Rata -hävittäjä sai ihan uuden merkityksen ja ainakin kolme ja puoli salaliittoteoreetikkoa kuoli onnesta, kun 777 Studios löi hynttyyt venäläisen julkaisijajätti 1C Companyn kanssa, tehtävänään nostaa Il-2-brändin savuava romukasa takaisin ilmaan. Samalla käytännössä päättyi maineikkaan Maddox Gamesin ja ikuisuusprojekti iCoDin tarinan virallinen osuus, joten uudelleenkäynnistys alkaa taatusti myrskyisissä tunnelmissa. Aihekin on varsin jäätävä, sillä Il-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad sijoittuu vuodenvaihteen 1942–1943 brutaaleihin piiritystaisteluihin. Sadoilla tuhansilla Stalingradin hankiin hautautuneella voisi olla jotain sanottavaa modernien fantasiakirjailijoiden käsityksestä talven kauhuista.
777 iski saman tien valttikorttinsa pöytään. Projekti luvattiin betana ulos vajaassa, valmiiksi reilussa vuodessa, nöyrästi ja pienimuotoisesti jalat maassa liikkeelle lähtien. Aivan kuten alkuperäinen Il-2 aikanaan. Siitä on tarkoitus ponnistaa yhä ylemmäs erilaisten laajennusten muodossa, jälleen klassiseen Il-2:n tapaan. Cliffs of Doverin realismipyrkimyksistä ihastunut käyttäjäkunta ei todennäköisesti ole riemuissaan Rise of Flight -tyylisestä ”kokonaisuus ja pelattavuus ennen nippeleitä” -lähestymistavasta, mutta toisaalta juuri se oli aikanaan Il-2 Sturmovikin maailmanvalloituksen salaisuus.
Mittakaava on haaste kaikille Il-2:n jälkeläisille, sillä lento- ja järjestelmämallinnuksen huima kehitys ovat pitäneet huolen siitä, että satojen konetyyppien valikoimaa ei nykysimulaattoreissa ihan heti nähdä. Mittakaavasta voikin tulla Illun oma Stalingrad, sillä 777 Studios ei perinteisesti ole halukas tekemään suorituskykyä parantavia kompromisseja. Vaikka toisinaan kannattaisi. Esimerkiksi ihmispelaajien kanssa samaa lentomallia käyttävä tekoäly on mahtava, mutta laskennallisesti hirveän raskas ominaisuus.
Kun pelimerkit lasketaan ennen lähtölaukausta, on helppo todeta, että 777 Studiosin näkemykset sopivat periaatteessa täydellisesti Il-2 -pelisarjan elvytykseen. Mahtava lentotuntuma yhdistettynä tinkimättömään taiteelliseen toteutukseen ja pätevään järjestelmämallinnukseen toimivalla, mutta pelkistetyllä taistelukentällä on juuri sitä, mitä Maddoxin Il-2 olisi ollut, jos se olisi julkaistu jouluna 2013. Onnistuakseen 777:n täytyy joko vetää teknologinen kani taikahatusta tai kääntää pieni mittakaava pelilliseksi vahvuudeksi. Rise of Flightin pienieleisen, mutta väkevän tunnelman perusteella jälkimmäinen on varmasti haaste, jonka pelisuunnittelullisesti kunnianhimoinen tiimi ottaa innolla vastaan.
Battle of Stalingradin julkaisun jälkeen paikasta auringossa kilvoittelee kolme eri Il-2 -sukupolvea ja maanantaina maailmanlopun jälkeen ilmestyy mahdollisesti ehkä myös DCS WWII: Europe 1944. Kaikilla näillä on harvinaisen selkeästi omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joten ainakin foorumispektaakkelia voidaan pitää jo sovittuna juttuna. Kilvasta uhkaa tulla katkera, sillä edes sen säännöistä ei päästä yhteisymmärrykseen.
Kuin salama myrskyiseltä taivaalta
BoSin haaste ei ole Il-2 vuosimallia 2001, vaan sarjan ja koko lentosimulaattorigenren nykyisyys. Viimeinen virallinen alkuperäisen suvun edustaja Il-2 Sturmovik: 1946 on nykymuodossaan toisen maailmansodan mittakaavassakin valtava, kaikki merkittävät taistelutantereet kattava eepos, jossa on taatusti jokaiselle jotain mielenkiintoista. Toisaalta keskosena syntynyt Cliffs of Dover antoi illuttelijoille maistiaisen monipuolisemmasta järjestelmämallinnuksesta ja DCS: Mustang vetäisi totaaliset mallinnusöverit ilman pelattavaa sisältöä – toistaiseksi. Alan kehitys on ollut niin hurjaa, että aikanaan realismistaan tunnettu 1946 kelpaa nykyään viritettynäkin vain niukasti ja rimaa hipoen vakavampien simujen kategoriaan.
Samalla on otettu askeleita kohti lopullista irtiottoa peleistä. ’46-Illussa saattoi vielä poimia listalta melkein minkä tahansa lentolaitteen ja yleistiedon perusteella pärjätä kohtuullisesti ensimmäisellä yrittämällä. Dover-Illussa pitää jo tuntea jokainen laite läpikotaisin, DCS:ssä tarvitaan kuukauden tyyppikoulutus ja mielellään kohtuullisesti treeniä tuoreessa muistissa, jos haluaa saada taistelutantereella aikaan muutakin kuin savuavan muistomerkin noloudelle. Rise of Flight ja luultavasti myös Battle of Stalingrad sijoittuvat järjestelmämallinnukseltaan aiempien Illujen välimaastoon, RoFin lentomalli ei häpeä pahasti edes DCS:n rinnalla.
Realismin tavoittelussa on päästy niin pitkälle, että tulossa oleva toisen maailmansodan mittelö ei ole vain kahden kehittäjätiimin vaan myös kahden erilaisen ideologian voimainkoitos. Venäläisten jäsentenväliset määrittävät osaltaan koko genren tulevaisuutta. Jota ei siis välttämättä edes olisi ilman Maddox Gamesia, joka otti kriisin aikana lentosimulaattorien soihdun kantaakseen ja teki siitä hetkeksi Auringon veroisen roihun.
Pinnallisesti kaikki on huonommin kuin aiemmin, koska suhteellisesti simulaattorit eivät ole yhtä merkittävä genre kuin 90-luvun alkuvuosina. Pinnan alla tehdään kuitenkin koko ajan realistisempia, monipuolisempia ja -mutkaisempia simulaatioita ja pelaajiakin riittää vähintään kohtuullisesti. Erikoistuminen, yhteistyö ja olemassa olevan teknologian uusiokäyttö, mihin ainakin DCS World pyrkii voimakkaasti, voi pelastaa koko simuteollisuuden. Uhkakuvia riittää siitä huolimatta. Tällä hetkellä on menossa murros, jossa lentosimulaattoreista voi tulla oman menestyksensä uhri.
DCS-tason nippelintarkka mallinnus on potentiaalisesti valtava rikkaus, mutta piste, jossa simulaattoreiden paremmuutta mitattiin hilavitkuttimien ja ruuvinkantojen määrällä on ohitettu. Kun DCS: F-16C julkaistaan lento- ja järjestelmämallinnukseltaan maailmanhistorian kaikkien aikojen ylivoimaisesti tarkimpana simulaationa, kohauttaa joukko fanaattisia F-16 -ohjaamojen rakentelijoita ACES II -istuimeen hautautuneita olkapäitään. Sitten he syöksyvät BMS-Falconillaan tekoälymassojen kansoittamaan, dynaamiseen ja raivokkaaseen moninpelisotaan Koreassa, Jugoslaviassa tai missä lie, mutta ei taatusti ainakaan Georgiassa.
Ajan myötä joku tekee vielä pelin DCS:äänkin, mutta todellinen kohtalon kysymys on se, pääseekö kukaan enää tulevaisuudessa ”pelaamaan” simulaattoreita ilman kuukausien opettelua ja mielenterveyttä uhkaavaa fanaattista omistautumista. Kauhuskenaariossa yhä pienempi fanaatikkojoukko karsiutuu entisestään, kunnes jäljellä on kolme mestarillisesti yhden koneen hallitsevaa virtuaalipilottia. Ne voisivat vielä lentää keskenään, jos yksi ei olisi opetellut toisen maailmansodan P-51D Mustangia, toinen Vietnamin MiG-21F.ää ja kolmas modernia F/A-18C Hornetia.
Harkkorehyypiönä on helppo hurrata toinen toistaan kehittyneempien simujen mahdollisuuksia ja hukata elintärkeä perspektiivi. Kauan ja hartaasti odotettu täydellinen tuki oikeasta Hornetista sahatulle (en se ollut minä!) ohjaamolle kaikkine nippeleineen on täydellinen katastrofi koko harrastukselle, jos kalustollisesti haasteelliset putoavat kelkasta saman tien. Tai jos kukaan ei enää pysty kiipeämään kelkan kyytiin. Nykyiset kaiken kaikesta tietävät DCS A-10C- ja BMSFalcon -huru-ukot opettelivat perusasiat paljon helpommin lähestyttävillä simulaattoreilla aikana, jolloin touhuun sopiva ohjainkin oli vakiovaruste jokaisessa pelikoneessa. Maastografiikkaa, törmättäviä puita, tekoälyä ja lentomallinnustakin tärkeämpää on, että toteutuneesta unelmasta ei tule painajaista.
Lääke tähänkin vaaraan löytyy mahdollisesti Venäjältä. Nyrpistäkää nenänne jo valmiiksi, sillä sen nimi ei ole DCS tai Il-2 -jotain, vaan War Thunder. Ukkosen ratsastajia ei realistisemman simuloinnin pariin houkutella ilman väkeviä pelillisiä elementtejä, joten nyt on kerrankin hyvä aika nostalgialle. Nyt voi selvittää, miten 90-luvun legendasimulaattorit onnistuivat koukuttamaan niin tehokkaasti niin kovin surkealla teknologialla. Edes simulaattorien kaltaisessa äärimmäisen teknologiakeskeisessä genressä ei tavoiteta taivaita ilman sielua.
Antti Ilomäki
Illu vastaan Illu
OTTO: KUVAT Lentskarit3_1-8.png:
Il-2: Cliffs of Dover
http://il2sturmovik.ubi.com/cliffs-of-dover/en-gb/home/index.aspx
PC
UbiSoft / 1C: Maddox Games
Versio: Viimeinen 1C:n julkaisema
Suositus(minimi): Windows XP SP3+, Core i5 2,66 GHz, 1 Gt DX10-näytönohjain, 4 Gt RAM
Testattu: i7/2600k, 16 Gt RAM, GeForce 690 GTX, Windows 7 Ultimate 64
Moninpeli: Hämärä viritys
Ikäsuositus: 16
Muuta: Modaajat ottivat projektista kopin, joten hautaa ei kannata kaivaa ihan vielä.
Il-2 Cliffs of Dover mallia joulukuu 2012 – Heidän huonoin hetkensä
Haaveet kaatuivat rytisten, kun vuosia odotettu toisen maailmansodan lentosimuloinnin messias synnytettiin takakautta. Loistavan vauriomallinnuksen ja hienon grafiikan lisäksi ainoastaan valtaisa, säläntäyteinen kartta antoi mitään syytä uskoa, että peliä olisi oikeasti tehty vuosikausien ajan. Modaajalegenda Kegetys oli yksi urhoollisesti julkaisuversiota viritelleistä sankareista, mutta tekniset ja pelisuunnittelulliset ongelmat olivat lopulta niin syvällä, että julkaisija 1C Company päätti vuoden 2012 lopussa keskeyttää kehitystyön lopullisesti.
Lopputuloksena oli karsittu versio, josta pahimmat bugit mallia toimimattomat siipimieskomennot oli korjattu yksinkertaisesti poistamalla ominaisuuksia. Ihmisen kourissa lennokit liitelivät melkein sinne päin, tekoälyn hallussa suorituskyky olikin jotain ihan muuta. Tehtävät, kampanjat ja muu sisältö olivat kolmansien osapuolien tuotteita lukuun ottamatta suorastaan noloja. Desastersoftin lisäkampanjat ovat ainut syy edes harkita iCoDin hankkimista.
Oireellisinta yleisestä ”hyvä idea mutta” -mentaliteetista oli monipuoliselta vaikuttava, mutta jumalattoman monimutkainen moninpeli. Järjestelmämallinnuksessa mentiin pitkälle, mutta ei ihan perille asti. Kanaalin kartta oli hieno mutta poskettoman raskas. Tekoälyssä oli oikeasti lupausta ja sen suunnittelusta voisi monikin ottaa oppia, mutta ei toteutuksesta, kiitos. Sisäänrakennettu modituki olisi kiva, jos joku haluaisi tehdä pelille jotain muutakin kuin kerätä haulit metsästä ja ampua uudestaan.
Juuri niin onkin tapahtumassa, onneksi. Team Fusion on aloittanut valtavan urakan ja ryhtynyt kaivamaan hukattua potentiaalia esiin. Jossain kaukaisessa tulevaisuudessa saattaa jopa vielä häämöttää onnellinen loppu. Mutta ei tälle, Ubin, 1C:n ja Maddox Gamesin yhteistyön viimeisistä, katkerista hetkistä kertovalle tarinalle.
Lento on ohikiitävinä hetkinä suorastaan loistokasta Fusion-modin kaivaessa Il-2 Cliffs of Doverin kätkettyä potentiaalia esiin bitti kerrallaan.
66
Il-2 Battle of Stalingrad -ennakko (tarkoitettu osaksi simusarjan kolmatta osaa)
il2sturmovik.com
PC
777 Studios / 1C Company
Versio: Ensimmäinen julkinen alfa (32%)
Ilmestyy: Kevät 2014
OTTO: Kuvat illuennakko_1-12:
Ensitreffit Illun kanssa
Pakoputket lyövät tulta, kun Il-2:n jatko-osan LaGG-3 pärähtää käyntiin.
Vuonna 2001 ensimmäisen Il-2 Sturmovikin demo iski simulaattoristiyhteisöön pommin lailla. Jatko-osa toisti tempun vuosikymmen myöhemmin, mutta hajupommina. 777 Studiosin tehtaileman Il-2: Battle of Stalingradin ensimmäinen pelattava alfa seuraa isoisänsä jalanjäljissä, mutta askeleita on vielä edessä paljon.
Nopeasti hyvä tulee
Ennakkotilaajille syksyksi luvattu ensimmäinen pelattava versio myöhästyi aavistuksen, mutta lentosimulaattorien asteikolla aikataulu on pitänyt suorastaan hämmästyttävän hyvin. Sisällöltään esiversio täytti odotukset täydellisesti: tekemistä on odotetun rajoitetusti ja Rise of Flight -tausta paistaa läpi kaikessa.
Aseettoman LaGG-3:n lentäminen tyhjähkössä maisemassa tuntuu, näyttää ja kuulostaa juuri niin upealta kuin RoFin perusteella voisi olettaakin. Kaikessa on vielä keskeneräisyyden leima, mutta jo nyt on vaikeaa olla innostumatta hienosti toteutetusta lentotuntumasta ja siellä olemisen tunteesta. Ilmavirran siipien alla voi melkein tuntea ja kone reagoi loogisesti ohjaimiin, lähinnä lend lease -apuna saatu kengurubensa aiheuttaa välillä mutkia rakenteisiin.
Lentokonemallit ja ohjaamot häviävät vertailun Cliffs of Doverille ja osittain DCS Worldillekin, mutta audiovisuaalisena kokonaisuutena uusi Illu vetää komeasti kärkeen. Maisemat ovat tosin toistaiseksi pelkistettyä talvista aroa, sää aina kirkasta ja äänetkin rajoittuvat toistaiseksi moottorin jylinään ja koneen mekanismien kolinaan.
Mikä kätköön jää
Ensimmäisen pelattavan version synnyttämä innostus on helppo ymmärtää. Makupala on herkullinen eikä siihen ehdi edes kyllästyä, kun alfan peliaika on rajoitettu. Kaikesta huolimatta nyt on otettu vasta pitkän matkan ensimmäisiä askeleita, todelliset haasteet ovat vielä edessä.
Testiversio on luonnollisesti kasattu siten, että pahiten keskeneräisiä osa-alueita ei vielä pääse penkomaan. Kätköön jäävät tekoälyn kaltaiset potentiaalisesti merkittävät ongelmakohdat, ja koska kartta on pieni ja yksiköitä minimaalisen vähän, ei myöskään suorituskykyä voi vielä arvioida kunnolla.
Projekti etenee aikataulussa ja tulokset ovat erittäin lupaavia. Rise of Flightin vahvuudet on onnistuneesti siirretty toiseen maailmansotaan. Seuraavaksi nähdään, miten käy, kun mukaan tulee myös 777 Studiosin perinteisesti heikompia osa-alueita. Tähän saakka nähdyn perusteella on vaikea uskoa, että kehitystiimi on vaihtunut, sillä niin paljon BoS muistuttaa 2010-luvun versiota siitä aidosta ja alkuperäisestä. Näin keskeneräiselle simulaattorille se on vaatimattomasti suurin mahdollinen meriitti.
Antti Ilomäki
Il-2: Battle of Stalingradin ensimmäinen pelattava versio vakuuttaa tuntumallaan ja tunnelmallaan.
