Perjantai 09.04 klo 20.
Toinen kausi loppui kohtalaisen osuvissa tunnelmissa, joten miksi turhaa tuhlata aikaa kolmannen kauden aloittamisessa. Kausipaketin ensimmäiset neljä jakso sisältävä levy koneeseen ja menoksi. Jossain vaiheessa pitää varmaan kirjoittaa pari rästissä olevaa juttua pelkän Buffyn tuijottamisen sijasta.
Anne
Toisen kauden lopetus avasi kokonaan uusia mahdollisuuksia, mutta myös sulki monta ovea. Odotukset ovat siis korkealla, eikä kolmannen kauden aloitus valitettavasti pysty täyttämään niitä.
Annessa valenimellä vieraassa kaupungissa (olisiko kenties LA?) asustava Buffy suree Angelia ja kaapii rahaa kasaan raatamalla paikallisessa kulmakuppilassa. Homma toimii ihan siedettävästi siihen pisteeseen asti, kun mukaan on jostain täysin käsittämättömästä syystä täytynyt ängetä turhanpäiväinen päivän mörkö -tarina.
Ja millainen mörkötarina se onkaan. Koko sarjassa ei vielä tähän mennessä ole ollut yhtä surkeaa ideaa: köyhiä muka auttavan lohkon lattiassa on ilmeisesti Stargåten tähtiportti toiseen orjaulottuvuuteen, jossa ihmiset raatavat valvojien pakkotyössä. En viitsisi toistaa itseäni, mutta aikaisempaa kommenttiani mukaillen: siis HALOO? Mistä ne oikein kaivavat näitä?
Miksi ihmeessä mukaan on yleensä pakko ängetä joku mystinen sivujuonne? Miksi emme voi vain seurata elämänsä solmujen kanssa painivan Buffyn ongelmia? Koko homma muuttuu huonoksi B-kauhuksi ja samalla hukataan todella paljon kakkoskauden lopetuksen tuomaa potentiaalia.
Pettymystä lisää jakson lopetus, jossa Buffy jo palaa kotiin. Karkumatkaan olisi pitänyt käyttää pari jaksoa lisää, nyt homma on ohi aivan liian äkkiä. Mahdollisuuksia olisi ollut niin paljon enempään. Itse kotiinpaluu on alinäytelty, paljon parempaankin olisi varmasti pystytty. Kaiken kaikkiaan kauden avaus tuntuu hämmästyttävästi lähes välijaksolta, alkupuolella osaa kelpaa katsella, mutta jälkimmäinen puolisko menee rytisten metsään.
Dead Man's Party
Kauden toinen osa (Dead Man's Party) on monilta osin samanlainen kuin avausjakso Anne. Buffyn sopeutumisvaikeuksiin keskittyvä alkupuoli toimii hienosti ja ulkopuolisuuden tunne välittyy katsojalle asti. Buffy on ystäviensä keskellä, mutta yksin. Avausjakson tavoin homma kuitenkin tuhotaan Ö-luokan mystisellä sivujuonella, jossa Buffyn äidin hankkima vanha naamari herättää kaikki kaupungissa kuolleet maskia haluaviksi zombeiksi. If all else fails, use zombies. Säälittävää.
Annen tavoin Dead Man's Party toimisi hienosti omilla avuillaan ilman mitään kauhuhömppää, mutta studiolla ei ole uskallettu luottaa vain draaman tehoon. Lisäksi mieltäni alkaa pikku hiljaa kalvaa sarjan tyyli ratkaista Buffyn henkiset pulmat aina yhdellä taistelujaksolla. Nytkin ollaan juuri pääsemässä kunnon asiaan, kun pirskeisiin hyppää ikkunoista zombeja ja Buffy ratkoo ongelmansa tappamalla pahan maskidemonin. Yhtäkkiä kaikki on hyvin ja ihmiset ymmärtävät taas toisiaan.
Lopussa Dead Man's Party hukkaa avausjakson tavoin mahdollisuuksia kiirehtimällä liikaa. Buffy pääsee takaisin kouluun, kun olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa seurata piirin ulkopuolelle hetkeksi jumittunutta Buffya. Nyt kaikki palaa edellisen kauden suurten muutosten jälkeen aivan liian pian normaaliksi. Mukana on mainioita ideoita ja alku on hyvä, mutta sitten homma lässähtää pahasti täytejakson tasolle.
Faith, Hope & Trick
Oudosti vasta kauden kolmas jakso (Faith, Hope & Trick) on kokonaan tarinaan keskittyvä. Kendran heitettyä vaarnansa nurkkaan häntä seuraava vampyyritappaja on aktivoitunut ja nyt tämä saapuu Sunnydaleen tekemään tuttavuutta. Faith on huomattavasti vähemmän ärsyttävä kuin Kendra, ja ilmeisesti myös pysyy kuvioissa hiukan pitempään.
Tällä kertaa mukana ei ole väkisin väännettyjä sivujuonteita, Faithia vainoava vanha vampyyri sopii mukaan hyvin, mutta tämän seuralainen Mr. Trick on ärsyttävä DJ Hammer -sidekick. Toivottavasti Mr. Trickiä ei näy enempää. Lopussa Angel palaa odotetusti takaisin helvetistä.
Faith, Hope & Trick on katsottava perustason jakso, vaikka käsikirjoituksessa ja ohjauksessa hukataankin muutamia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Angelista totuuden kertovaan Buffyyn olisi pitänyt keskittyä enemmän itse tunnustuksen jälkeen. Nyt pysytään kirjastossa Willow'n ja Gilesin seurassa, mikä etäännyttää katsojaa kohtauksen tunneytimestä eli Buffysta.
Beauty & the Beasts
Neljäs jakso (Beauty & the Beasts) jatkaa kolmoskaudella huolestuttavaksi muodostuvaa teemaa, jossa hyvää päätarinaa sotketaan turhalla B-luokan sivujuonella. Tällä kertaa aikaa tuhlataan Jekyll & Hyde meets Hulk -tyyppiseen poikaan, joka on nappaillut aineita ja muuttuu aina suuttuessaan hulluksi tappajaksi. Muuten pyöritään mukavasti tuttujen hahmojen ympärillä, huippuna Angel ja Buffy kohtaavat jälleen.
Pientä närästystä aiheuttaa osan hassu War of the Monsters -henki, jossa ensin Hulk-poika ja ihmissusi-Oz ottavat matsia ja sitten vampyyri-Angel pistää Hulkia läskeihin. Ensimmäinen ottelu olisi vielä mennyt, mutta Angel-tappelu vie homman vähän liian pitkälle. Lisäksi Angel palaa näin harmittavasti alun Deus Ex Macina -rooliinsa. Turhasta sivujuonesta huolimatta katsottava perusjakso kuitenkin.
Kolmannen kauden alku ei vakuuta. Edellisen kauden lopetuksen tuomat mahdollisuudet kulutetaan loppuun liian äkkiä ja katsojaa turrutetaan heti alussa kahdessa jaksossa sarjan huonoimmilla täyteideoilla. Pääjuonen draamaan ei ole uskallettu luottaa ja mukaan on täytynyt turhaan ängetä Ö-tason huttutäytettä. Toisaalta myös edellinen kausi pääsi vauhtiin vasta puolivälin jälkeen, joten en vielä heitä kirvestä takaisin kaivoon, juurihan sen sieltä vasta sain ensimmäisen kerran nostettua
Lauantai 10.04 klo 01.
Useamman levyn putkista alkaa tulla vapaailtoina uhkaava tapa. Katson heti edellisen levyn muistiinpanojen kirjoittamisen jälkeen kolmannen kauden toisen levyn eli osat 5-8.
Homecoming
Levyn starttaa kolmoskauden uusien pahisten tarkempi esittelyjakso Homecoming. Se valitettavasti vahvistaa pelkoni siitä, että rasittava Mr. Trick tosiaan kuuluu kolmoskauden vakiokalustoon. Pahaa palvova psykopaatti pormestari vielä menettelee, mutta Mr. Trick on vain turhanpäiväinen flashback 80-luvulle. Tyypissä ei ole mitään kiinnostavaa.
80-luvun tyyli jatkuu koko osassa muutenkin, kun Mr. Trick keksii pitää omat vampyyritappaja-metsästyskisat. Slayerfest on saattaa kuulostaa paperilla hauskalta, mutta käytännössä se on tylsää seurattavaa.
Buffyn ja Cordelian taistelu tanssiaiskuningattaren paikasta on tuomittu heti ensimmäisestä hetkestä, eikä loppu todellakaan ole yllätys. Toisaalta se ei kai ole homman pointtikaan, Cordelia itsekin toteaa aikaisemmin Buffylle, että Buffyn osallistuminen vain syö Cordelian ääniä. Vähän kuin jenkkien presidenttivaaleissa, jossa vihreiden vailla mahdollisuuksia oleva ehdokas syö ääni demokraateilta ja auttaa näin republikaaneja.
Jakso on keskinkertaisuudestaan huolimatta ihan katsottava peruspätkä. Vähän silti ihmetyttää, mistä Xanderin ja Willow'n välinen juttu nyt yhtäkkiä pomppasi takaisin. Homma ei voi ikinä toimia.
Band Candy
Toinen jakso (Band Candy) jatkaa Xanderin ja Willow'n heräävien tunteiden setvimistä, muuten vuorossa on aika selvää täytettä. Ethan Raynen näkeminen on aina mukava juttu, mutta Mr. Trick voisi sen sijaan todellakin hypätä takaisin aikakoneeseensa ja kadota koko sarjasta. Voisiko joku jo please tappaa tyypin pois tilaa viemästä?
Idea huumaavasta suklaasta on aika kulahtanut, mutta mukaan on eksynyt hyviäkin juttuja. Gilesin nuorentuminen on todella hauskaa seurattavaa ja Anthony Stewart Head tekee erinomaista työtä. Parasta muutoksessa on Gilesin puhetyylin täydellinen muuttuminen, nuorempi versio kun puhuu kunnon katuenglantia. Marlon Brando -akti kuuluu väärälle vuosikymmenelle (50-luvulle vs. Gilesin kannalta oikeampi 70-luku), mutta on silti hauska. Tässä osassa keskitytään muutenkin enemmän huumoriin ja vähemmän vakavaan tarinankerrontaan. Kokonaisuus ei silti jaksa pieni huippuja lukuun ottamatta innostaa.
Revelations
Kolmas jakso (Revelations) on keskittyy vaihteeksi enemmän hahmoihin ja tarinaan. Angelin paluu paljastuu ja Buffyn ystävät reagoivat siihen mukavan aidosti, bileiden sijasta kaikilla on omat epäilyksensä asiasta ja Xander ottaa asian aika vakavasti. Faithin ns. uusi valvoja on vähän liian selvä pahis, ensimmäisestä sekunnista lähtien tyypissä tietää olevan jotain vialla.
Revelationsissa on sarjan parasta toimintaa vähään aikaan. Alussa Faith ja Buffy pistävät hautausmaalla vampyyreita turpaan ja lopussa on se kaikkien odottama Faith vs. Buffy -matsi. Slayereiden kohtaamisessa on sopivasti vauhtia ja liikkeitä on mukava seurata. Faithin hahmoa syvennetään muutenkin pikkuriikkisen, loppu toimii hyvin.
Mielenkiintoisena huomiona muuten ihmettelen, saavatko vampyyrintappajat mustelmia vain toisia hakatessaan? Lopussa nimittäin sekä Buffyn että Faithin naamat ovat mustelmilla, mutta tavallisten vampyyri- tai demonimatsien jälkeen kaikki on aina täysin kunnossa. Vai onko tämän tarkoitus korostaa matsin kovuutta?
Revelations on kaiken kaikkiaan tähän mennessä paras kolmoskauden jakso, sillä se ylläpitää tasonsa koko keston ajan. Kauden aloituksissa on parempia kohtia, mutta niitä vaivaavat surkeat sivujuonet. Revelations on viihdyttävää, mutta ei kuitenkaan mitään ihmeellistä seurattavaa. Vähän tavallista onnistuneempi perusjakso.
Lover's Walk
Juuri kun pääsin kehumasta edellistä osaa, niin levyn viimeinen jakso (Lover's Walk) kohottaa kolmoskauden tasoa. Osassa ei ole turhaa sivujuonta, vaan koko homma pyörii kaupunkiin palaavan Spiken ympärillä. Spiken osakkeet kohoavat jatkuvasti, nyt tyypin itsesäälissä vellominen on suorastaan hykerryttävää katseltavaa. Ryyppyputki tekee hahmosta sopivasti entistäkin psykoottisemman.
Rakkausteemaan sopivasti Willow ja Xander jäävät kiinni ja Buffy yrittää lopettaa suhteensa Angelin kanssa. Uskolliseen tyyliinsä Spike on jälleen se totuuden torvi, joka rikkoo Buffyn ja Angelin väitteet muka vain pelkästä ystävyydestä. Spiken monologi rakkaudesta osuu hienosti maaliinsa.
Spiken sekoilujen lisäksi jakso toimii yleisesti hyvin. Xanderin ja Willow'n välillä on hyviä hetkiä ja Cordelian loukkaantuminen on vedetty juuri sopivan dramaattiseksi. Tunnelma on niin vakava, että vanha kikka kuvakulmalla huijaamisesta hautausmaan ohikävelyssä onnistuu hetkeksi. Ensin näytetään hautajaisia, mutta sitten Buffy ja Willow kävelevätkin kuvan edestä ja keskustelevat Cordelian olevan hengissä. Parasta osassa on loppu, jossa kaikki ovat enemmän tai vähemmän hylättyjä. Spiken napsahtaminen takaisin omaksi itsekseen on myös toimiva päätös. Selvästi paras kolmoskauden jakso tähän mennessä.
Kolmoskausi ei vieläkään jaksa vakuuttaa. Mr. Trick on todella rasittava, joten toivottavasti hänestä päästään pian eroon. Spiken vierailu virkisti koko hommaa, mutta hän taisi palata saman tien Brasiliaan hakemaan Drusillaa.
Lauantai 10.04 klo 14.
Tällä hetkellä Buffyn katsomista ajaa eteenpäin puoliksi rutiini ja puoliksi sarjan taso. Kolmoskausi on ollut tähän asti melkoinen pettymys, joten tällä menolla sisälläni herännyt pieni fanipoika kuihtuu pian takaisin horrokseen. Parasta toivoen heitän soittimeen kolmoskauden kolmannen levyn, joka pitää sisällään poikkeuksellisesti vain kolme jatkoa, osat 9-11.
The Wish
Ensimmäisenä vuorossa on jokaiseen scifi- tai fantasiasarjaan kuuluva vaihtoehtouniversumijakso, The Wish. Buffyn versiossa rinnakkainen Sunnydale on vampyyrien valtaama paikka, johon joudutaan Cordelian huolimattoman toiveen seurauksena. Cordelian toivomuksesta Buffy ei ole koskaan saapunut kaupunkiin pitämään yön otuksia aisoissa, minkä takia yöllä on ulkonaliikkumiskielto ja muun muassa Xander ja Willow ovat muuttuneet vampyyreiksi.
Homma on aika tavallista vaihtoehtouniversumimeininkiä, mutta ilkeää Xanderia ja Willowia on hauska seurata. Tällaisille osille tyypilliseen tapaan kaikki hahmot tapetaan pois lopun komeassa kohtauksessa. Tehtaassa käytävään viimeiseen taisteluun on saatu musiikilla ja osuvilla hidastuksilla hienon kohtalokas tunnelma. Leikkaukset loitsua poistavan Gilesin ja maahan kuolleena kaatuvan Buffyn välillä toimivat hienosti. Vaihtoehtouniversumeissa on sen hauska puoli, että käsikirjoittajien ei tarvitse murehtia jatkuvuudesta, he voivat vain irrotella ideoilla ja tunnelmilla. Niin myös nyt.
The Wish kuvastaa hyvin koko Buffy kolmatta kautta. Siinä on pari todella hyvin toimivaa kohtaa, mutta kokonaisuus ei kohoa silti erinomaiseksi. Hienoa loppua lukuun ottamatta perustason jakso.
Amends
Seuraavaksi päästään seuraamaan Angelin tuskaa joulujaksossa Amends. Siinä Angel alkaa nähdä valvenäkyjä ja unia menneisyytensä veriteoista ja uhreistaan. Syylliseksi paljastuu mystinen äärimmäinen paha, joka haluaa ajaa Angelin hulluksi. Kaiken jälkeen Buffy ja Angel palaavat taas yhteen, ainakin niin paljon kuin se on mahdollista.
Pääosa tarinasta rakentuu Angelin muistojen varaan, mikä ei edelleenkään toimi kovin hyvin. Edellisten flashbackien tavoin myös nyt menneisyyden Angel on tylsää seurattavaa. Kohtauksista vain jostain syystä puuttuu elämä, ne ovat kuin yksittäisiä pysähtyneitä kuvia. Kunnon sekoilujen sijasta vanha Angel vain seisoskelee hassuissa viiksissä tai hirveässä takatukassa ja yrittää emuloida Lestatia.
Nykypäivän osuus toimii onneksi paremmin, vaikka Angelin kärsimysakti alkaa jo rasittaa. Ehkä paikalle tarvittaisiin taas Spike toteamaan jotain valikoituja totuuksia. Paras osuus on loppu, jossa Buffy puhuu Angelin pois itsemurhan partaalta. Kaiken keskelle ilmestyvä lumisade päättää Angelin ja Buffyn kohtauksen kornisti, mutta silti sopivasti. Joulujakson henkeä kuitenkin venytetään yli kestopisteen näyttämällä kaikki tärkeimmät hahmot lumisadetta ihailemassa. Lisäksi Angelin ja Buffyn kävely lumisella kadulla ihmetyttää, eikö sen auringonnousun pitänyt olla minuuttien päässä ja Angelin pitäisi syöksyä sisälle suojaan? Joka tapauksessa perustason tarinajakso toimivalla lopulla.
Gingerbread
Levyn kolmas jakso (Gingerbread) on vaihteeksi täytettä. Homma alkaa lupaavasti Buffyn ja tämän äidin välisenä tarinana, mutta sitten mukaan on taas väännetty turhanpäiväinen mystinen selitys. Buffyn äidin perustama Parents Against D&D -tyylinen yhdistys riittäisi jakson tarinaksi hyvin ilman Hannu ja Kerttu -demoniakin. Nyt demoniselitys syö terän siltä, että Buffyn äiti vain luulisi auttavansa yhdistyksellään. Niinhän suurin osa kaikista jotain tuntematonta vastustavista vanhemmista varmasti luulee.
Vakavasti alkanut jakso muuttuu pian komediaksi ja mukana on muutamia hauskojakin kohtia. Buffyn lopussa ihmettelemä "Did I get it?" -juttu hymyilytti jostain syystä. Amy onnistuu muuttamaan itsensä rotaksi, eikä Willow ainakaan vielä onnistu rikkomaan loitsua. Täytejaksoksi ihan katsottava lähinnä toimivan alun ansiosta.
Kolmoskausi on nyt saapunut puoliväliinsä ja petrattavaa on runsaasti. Hyvänä puolena mukana on vähemmän väkisin väännettyjä täytteitä kuin kakkoskaudella, mutta kokonaisuus on hyvin epätasainen. Useassa osassa on yksi todella hieno kohtaus, mutta muuten jaksot ovat perustason tv-viihdettä. Mukana on paljon hyviä elementtejä, käsikirjoittajat eivät vain uskalla luottaa niihin ilman ylimääräistä kauhuhömppää. Jos taso pystyttäisiin pitämään yllä edes kokonaisten yksittäisten osien ajan, niin uskoni sarjaan vahvistuisi. Nyt odotan yhä kolmoskauden Passion-vastinetta.
Lauantai 10.04 klo 20.
Täytyy saada täytejaksot pois systeemistä, ehkä siellä kolmoskauden loppupuolella on taas hyviä tarinaosuuksia. Aika siis jatkaa matkaa kolmannen kauden neljännellä levyllä, osilla 12-15.
Helpless
Nelikon aloittaa puolittainen tarinajakso Helpless, jossa Buffy täyttää 18 vuotta ja Giles saa kenkää valvojan tehtävistään. Mielenkiintoinen käänne sinänsä, muuten osa on tasaisen normaali perusjakso. Idea vampyyrintappajan testaamisesta täysi-ikäisyyden kynnyksellä on periaatteessa hyvä, mutta voimien poistaminen jollain ruiskeella tuntuu aika liioitellulta. Eipä ole mikään ihme, jos harva slayer selviää edes parikymppiseksi.
Osassa ei ole yhtään erityistä huippukohtaa ja sen ainoa todellinen funktio on saada Giles erotettua. Jonkinlaista dramatiikkaa kai sekin.
The Zeppo
Seuraavaksi koko sarja saa uuden pohjakosketuksensa osassa The Zeppo. Tässä jaksossa tekijätiimi käsikirjoittajasta ohjaajaan, leikkaajaan ja näyttelijöihin on ilmeisesti vetänyt pari nappia ekstaasia. Erilaisia juonia ja tyylejä sekoitellaan yhteensä sellaisella hypernopeudella, että koko mössö sumentuu silmissä.
Yhtäällä Xanderilla on äkkiä identiteettiongelmia ja tämä ajautuu, of all things, sekoilemaan zombi-jengin kanssa limen värisellä avo-Cadillacilla. Toisaalla maailmanloppu on yhtäkkiä saapumassa ja Hellmouth, of all things, aukeaa ihan tuosta vain ja suljetaan samalla lailla kuin vasemmalla kädellä.
Maailmanlopun estäminen on Buffynkin skaalalla tähän asti ollut ISO juttu. Nyt se leikataan typerän zombisähellyksen väliin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä ei pelkästään tuhoa homman vaikutusta tässä osassa, vaan se laskee ensimmäisen kauden päätöksen kovan taistelun sunnuntaikävelyn tasolle. Koko sarjan dramaattinen uskottavuus kärsii pahasti. Tätä jaksoa ei olisi koskaan pitänyt tehdä.
Vasemmalla kädellä työskentely on paistaa läpi useissa kohdissa, ihan kuin tekijätkin olisivat tajunneet homman typeryyden. Väliin on jopa leikattu lyhyt pätkä vanhaa materiaalia kakkoskauden jaksosta I Only Have Eyes for You. Moinen on aika rasittavaa katsojan aliarvioimista.
Bad Girls / Consequences
Levyn kolmas ja neljäs jakso ovat suoraan kiinni toisissaan. Ensimmäisessä (Bad Girls) Buffy ja Faith partioivat yhdessä ja Faith tappaa vahingossa ihmisen, pormestarin apulaisen. Aikaisemmin Buffy heittää silmään kapinallisvaihteen ja koheltaa Faithin kanssa, jää kiinni murrosta ja karkaa poliiseilta. Ihmeellisesti tyttöjä ei etsitä heti tai edes myöhemmin, ihan kuin pidätyksen tehneillä poliiseilla ei muka olisi heidän tarkkoja tuntomerkkejään tai jopa tietojaan.
Buffyn kapinavaihe ei sovi hahmoon, eikä sitä olisi tarvinnut heittää mukaan. Buffy ja Faith partioivat muutenkin aina välillä yhdessä, joten vahingossa sattuva tappo ei todellakaan tarvitsisi näin keinotekoista pohjustusta.
Jälkimmäisessä osassa (Consequences) jatketaan Faithin tekemän tapon seuraamuksien ruotimista. Faith kieltää yhä koko jutun ja alkaa lipsua yhä kauemmas lailliselta tieltä. Osan huippukohta on ultraväsyttävän Mr. Trickin kuolema. Bileet pystyyn, oli jo aikakin!
Faithin sekoilu tuntuu ensin rasittavalta ja sitten se osittain toimii. Näyttelijän kovisakti menee jo vähän yli etenkin Angelin asunnolla käytävissä keskusteluissa.
Jakson lopetus on hieno, vaikka pormestari on yhä Tylsin Pahis Koskaan (tm). Nyt Mr. Trickin tilalla on sentään eri kiinnostavuusasteella liikkuva Faith. On mielenkiintoista nähdä, kääntyikö Faith tosiaan pahisten puolelle vain onko koko juttu vain joku salajuoni oman persauksen pelastamiseksi.
Muutamasta hyvästä osuudesta huolimatta Bad Girls ja Consequences ovat vain perustason tv-viihdettä. Mukana ei ole mitään erikoista juhlimisen arvoista (paitsi Mr. Trickin kuolema), vaikka isoa tarinaa kuljetetaankin eteenpäin vauhdilla. Odotan yhä sitä ensimmäistä todella hyvää kolmoskauden jaksoa.
Sunnuntai 11.04 klo 20.
Kolmoskausi on käymässä vähiin. Täytyy varmaan ryhtyä säännöstelemään jaksoja, jotta katsottava ei lopu kesken ennen pääsiäisen jälkeistä täydennystä. Vaikka sarja ei varsinaisesti ole tällä kaudella loistanut, niin sen katsomisessa on silti oma viehätyksensä.
Yksi kiehtova juttu on koko homman takana piilevä surullinen totuus siitä, että Buffy mitä todennäköisemmin kuolee joskus vampyyrien tai muiden otusten käsiin. Iän kertyessä jossain vaiheessa tulee vastaan se piste, jolloin kunto ei edes supervoimilla ole entisensä ja virheitä alkaa sattua. Ja koska vampyyrintappaja ei voi vain vetäytyä eläkkeelle, niin jossain vaiheessa loppu tulee vastaan. Buffyn täytyy itsekin tietää tämä jollain tasolla, mikä antaa kokonaisuuteen omaa kiehtovan fatalistista perspektiiviä. Ei ole sattumaa, että vampyyrintappajat ovat kaikki nuoria.
Mutta tarpeeksi taustojen ihastelua, käsillä on nyt kolmoskauden toiseksi viimeinen levy eli osat 16-19.
Doppelgängland
Levyn aloittaa Doppelgängland, jossa palataan The Wish -jakson rinnakkaisuniversumin pariin. Lukiolaiseksi jumittunut toivomusdemoni yrittää saada voimansa takaisin, mutta keskeytetyn loitsun tuloksena vain rinnakkaismaailman paha vampyyri-Willow ilmestyy Sunnydaleen.
Willow pääsee revittelemään sekä hyvänä että pahana, mutta muuten osa on perustason katsottavaa. Häiritsevä yksityiskohta on Faithin normaali roikkuminen kuvioissa, ovatko kaikki muka äkkiä unohtaneet pormestarin apulaisen tappamisen ja valvojilta karkaamisen noin vain? Mitä tapahtui edellisen jakson nimenäkin oleville tekojen seurauksille? Mitä ilmeisemmin Faith toimii nyt kaksoisagenttina, mutta murhajutun yli hyppääminen katkoo jatkuvuutta.
Jakso menettää tehoaan liian komediamaisuutensa takia. Koko homma on vedetty aika läskiksi, vaikka mukana olisi potentiaalia kunnon draamalle. Kavereiden reaktio Willow'n kuolemaan tuntuu liian pehmeältä ja vampyyri-Willow väännetään aikaisemmasta ilkeyden perikuvasta lähinnä koomiseksi hahmoksi. Komediamaisuudella on myös se huono puoli, että se osaltaan laskee The Wishin hienon lopun tehoa. Siinä pahan Xanderin ja Willow'n kuolema tuntui lähes yhtä surulliselta kuin Buffyn kuolema, nyt teot menettävät trivialisoinnin takia merkitystään.
Enemies
Seuraavassa jaksossa (Enemies) isompaa tarinaa viedään vauhdilla eteenpäin, kun Faithin petturuus paljastuu. Hauskassa aloituksessa Angel ja Buffy keskustelevat juuri näkemästään ranskalaisesta taide-elokuvasta, jonka nimi on huvittavasti Le Banquet D Amelia. Ja Buffy luuli sen liittyvän ruokaan. :)
Enemies on sarjan ensimmäisiä jaksoja, jossa on mukana kunnollinen katsojan huijausyritys. Pormestari palkkaa jonkun palauttamaan Angelin pahaksi itsekseen, mutta tehtävä sujuu vähän liian helposti. Sen takia muutosta epäilee ja lopussa paljastuva ansa ei tule täytenä yllätyksenä. Ihan toimiva idea kuitenkin.
Kokonaisuus toimii kiitettävästi, vaikka mukaan ei olekaan saatu rakennettua isompaa draamaa. Kokonaisuutena Enemies on heti Spiken alkukauden vierailun jälkeen parasta kolmoskautta tähän mennessä. Faithin ja kahlitun Buffyn välinen keskustelu lähellä loppua on hyvä ja syventää Faithin hahmoa taas hiukan. Pormestarin tylsyys alkaa hiljalleen kulua pois ja alta paljastuu ihan siedettävä pääpahis. Mitä vähemmän tyhmää huumoriläppää tyyppi heittää, sitä paremmin homma toimii.
Earshot
Kolmas jakso (Earshot) on tarinan sijasta täytettä. Buffyn hetkellinen telepatia jää onneksi sivummalle ja porukka keskittyy metsästämään lukiolaisia uhkaavaa tappajaa. Ilmeisesti edellisen osan huijauksesta innostuneena tähän jaksoon on päätetty rakentaa tuplahuijaus. Ensimmäinen näistä toimii hyvin, kun koululehden kirjoittajasta rakennetaan tarpeeksi stereotyyppinen angstipoika. Hommaa ei ainakaan alussa tyrkytetä liikaa.
Jälkimmäinen huijaus sen sijaan tuntuu juuri siltä mitä se on, huijaukselta. Mukana ei ole mitään elementtejä, josta katsoja voisi tajuta tulevansa vedätetyksi. Eniten ihmetyttää se, miten kukaan muka yrittäisi tappaa itsensä salkkukuljetusta varten purettavalla kiikarikiväärillä. Tuskin edes Yhdysvalloissa palkkatappajakäyttöön paremmin sopivia kivääreitä myydään ihan kaikkiin koteihin, eikä kivääri ole muutenkaan kovin käytännöllinen itsemurha-ase.
Vaikka sankarin hetkellinen telepatia on scifi- ja fantasiasarjoissa melkoinen klisee, jaksaa osaa seurata ilman suurempia hampaiden kiristyksiä. Buffyn pinkaisu koulun torniin ja lopun dialogi Buffyn ja kivääriä pitävän nörtin välillä toimii. Täytejaksoksi parhaasta päästä.
Choices
Tauolta palataan tarinan pariin ja levyn viimeinen jakso (Choices) on tähän mennessä kirkkaasti paras kolmoskauden osa. Koko jaksossa on hienosti selvä teema hiukan Passionin tapaan, tällä kertaa käsitellään valintoja ja henkilökohtaisia muutoksia. Hahmot kasvavat monin eri tavoin.
Muutosteema tulee selvimmin esille Faithin kohdalla. Tähän asti Faith on vielä välillä epäillyt tekojaan, mutta osan alussa Faith saa pormestarilta lahjaksi puukon. Heti tämän jälkeen Faith tappaa ensimmäisen kerran tietoisesti ihmisen ja vielä leikkelee tämän auki. Lopussa Faith menettää puukkonsa ja epäröi heti hetken toimiaan. Veistä voi pitää Faithin pahuuden vertauskuvana, joten ainakin lopun perusteella hahmolla näyttäisi olevan vielä toivoa. Metafora ei ehkä ole uusin mahdollinen, mutta se toimii joka tapauksessa hyvin.
Toinen suuri muuttuja on Willow, joka kasvaa entistä varmemmaksi ja tajuaa elämänkutsumuksensa olevan toisten auttaminen. Willowin ja Faithin välinen kohtaus pormestarin toimistossa toimii hyvin.
Myös pormestari saa lisää lihaa, tai mitä ektoplasmaa se nyt onkaan, luidensa ympärille. Hahmon rasittavuus karisee jatkuvasti tyhjänpäiväisten komediamaneereiden vähentyessä. Jakson parhaita kohtia on pormestarin rehellinen monologi Buffyn ja Angelin suhteen mahdollisuuksista. Kaikki sarjan aidoimmat kommentit kirjoitetaan nähtävästi aina pahisten suuhun.
Yllättävin juttu koko osassa on lopun pätkä vaatekaupassa työskentelevästä Cordeliasta. Mitä on tapahtunut, jotta ainakin kaikkien aikaisempien käsityksien mukaan rikkaasta perheestä kotoisin oleva Cordelia on joutunut töihin varastoapulaiseksi?
Toimivien henkilökohtaisten muutosten lisäksi osassa hienoa on se, että sankarit eivät vaihteeksi onnistu kaikessa. Pormestarin ylösnousemuksen päivä lähenee uhkaavasti, mutta Buffy kavereineen ei mitä ilmeisemmin pysty pysäyttämään uhkaa ajoissa. Kaiken yllä leijuu sopivan synkkä ja painostava pilvi.
Choices jää vielä kauas Passionin tasosta, mutta kokonaisuus on erittäin viihdyttävää katsottavaa. Suurta draamaa se ei tarjoa, mutta hahmoja kehitetäänkin sitten mielenkiintoisesti koko rahan edestä. Pieni sisällä asuva fanipoikani tarvitsee lisää tällaisia jaksoa selviytyäkseen. Kolmoskauden loppua varten on nyt saatu pedattua sopivan uhkaava ilmapiiri, toivottavasti se osataan käyttää kunnolla hyödyksi.
Maanantai 12.04 klo 20.
Kolmoskaudesta on jäljellä enää iso finaali, kolme viimeistä jaksoa sisältävä kuudes levy. Painostavan odottavaa tunnelmaa on saatu kohotettua parissa viime jaksossa juuri sopivasti, joten toiveet komeasta lopusta ovat korkealla. Tähän mennessä kausien päätökset ovat olleet viihdyttäviä ja nyt edessä on aikaisempaa suurempia muutoksia, sillä lukio loppuu.
The Prom
Ennen päättäjäispäivää edessä ovat tietenkin pakolliset tanssiaiset jaksossa The Prom. Kaikkien amerikkalaisten kauhuelokuvien perusaiheesta on saatu kyhättyä viihdyttävä osa keskittymällä tunnelmointiin ja hahmojen välisiin suhteisiin. Mukana on pieni sivujuoni juhliin verenhimoisia hellhoundeja lähettävästä teinistä, mutta se jätetään onneksi selvästi taka-alalle.
Jaksossa on paljon toimivia keskusteluja hahmojen välillä. Alku, jossa Angel panee suhteen poikki Buffyn kanssa, on hieno ja yllättävän rehellinen. Samalla lailla vähän myöhemmin Buffyn ja Willow'n välinen keskustelu toimii hyvin.
Tunnelma on avain koko jaksossa. Alkaen Buffyn ja Angelin erosta osa huipentuu lopun tanssiaisten suolaisenmakeaan haikeuteen. Puhtaasti järjellä ajateltuna koko tanssiaishomma on ehkä liian päivänselvä ja alleviivaava, mutta tunnetasolla paketti toimii hienosti. Sama pätee loppuun, jonka taustalla soi melko korni, mutta henkeen mainiosti sopiva kappale.
The Prom on viihdyttävää katsottavaa, joka sujuvasti rakentaa kolmoskauden lopun odottavaa, hiukan fatalistista tunnelmaa. Ehdottomasti kolmoskauden parhaimmistoa heti Choicesin jälkeen, vaikka huipputasoon on silti vielä matkaa.
Graduation Day, part 1 / Graduation Day, part 2
The end is nigh, kirjaimellisesti ja monella tasolla. Tunnelmaa ja odotusta on rakennettu sopivasti kohti kaksiosaista kauden päätöstä, jossa sarjaa tähän asti kannatellut lukio päättyy ja pormestarin pitäisi tuhota koko Sunnydale.
Yllättäen parijakson ensimmäinen osa toimii hieman jälkimmäistä paremmin. Siinä pormestari alkaa vaikuttaa yhä vaarallisemmalta ja tunnelma paranee entisestään. Koulun päättymisen haikeus ja mahdollinen kaupungin täydellinen tuhoutuminen sekoittuvat surulliseksi odotukseksi. Jälkimmäinen osa on kyllä hyvä, mutta sen ryminä ja loppu jäävät tunnelmassa ykkösosalle.
Henkilökohtaiseen maailmanloppuunsa valmistuvien ihmisten seuraaminen on mielenkiintoista ja muutos tarttuu myös hahmoihin. Angelia riuduttava myrkky (mistä lähtien myrkky tappaa vampyyrin?) on aika väkinäinen idea, mutta sen avulla Buffy saadaan vihdoin pakotettua kohtaamaan Faith.
Päätös Faithin, ihmisen, tappamisesta muuttaa Buffya enemmän Faithin kaltaiseksi. Tämä on periaatteessa toimiva ja järkevä idea, mutta sitä alleviivataan hiukan liikaa. Pitäisi riittää, että Buffy poimii murha-aseekseen Faithin pahuuden symbolin, pormestarilta saadun veitsen. Henkilökohtaista muutosta kuitenkin korostetaan turhaan Buffyn Faith-tyylisillä nahkakuteilla, jollaisia ei Buffyn päällä aikaisemmin ole sarjassa nähty.
Linja jatkuu jälkimmäisessä osassa, jossa verityön tehnyt Buffy pynttäytyy nahkahousuihin ja saa unessa Faithilta lahjaksi osan tämän minuudesta. Päivitettyyn itsevarmempaan pahis-Buffyyn sopien sankari eroaa valvojien alaisuudesta ja lähettää uuden Giles The Next Generationin takaisin Englantiin. Sinänsä tyylikäs idea, ja näin uudesta rasittavasta valvojasta päästään eroon.
Faith ei kätevästi olekaan kuollut, vaan koomassa. Näin hänet voidaan sopivasti tuoda takaisin sarjaan tarpeen niin vaatiessa, ja lisäetuna kuvioihin ei näin pompi jälleen yksi uusi vampyyrintappaja edellisen lopettaessa maallisen vaelluksensa. Ellei Faith sitten kuollut hetkeksi ja pian saamme taas ihailla uutta slayeria. Kaikki tiet ovat auki.
Pormestarin hahmo paranee jatkuvasti ja nyt häntä on jo mukava katsella, alkukauden idioottimainen virnuilija on onneksi kadonnut. Etenkin viimeisen osan yllättävä inhimillinen välittäminen Faithin kohtalosta on mainio piirre.
Kakkososassa tunnelma jatkaa kohoamistaan aivan loppuun asti, mutta päätöksen iso ryminä tuntuu vain jotenkin väärältä. Kaikkien valmistuvien oppilaiden hitsaaminen mukaan on hiukan kaukaa haettu juttu, vaikka se omalla tavallaan sopiikin lukion päätösteemaan ja siihen kuuluvaan viimeiseen isoon, yhteiseen rutistukseen. Nyt se vain on hiukan liian kirjaimellinen rutistus.
Kaiken odotuksen ja kauhistelun jälkeen pormestarin muutos on melkoinen pettymys. Tietokoneella tehty iso mato ei tunnu pelottavalta millään tasolla ja otuksesta päästään aivan liian helpolla eroon. Vaikka taistelu periaatteessa on iso, niin sen merkitys kutistuu. Lopun symbolinen koulun räjäyttäminen on klisee, mutta toimii omalla tavallaan, kuten Gileskin jaksossa osuvasti toteaa. On myös omalla tavallaan haikeaa nähdä pitkälti koko sarjan hermokeskuksena toimineen kirjaston räjähtävän taivaan tuuliin.
Kaiken ryminän jälkeen loppu tulee hiukan turhan pikaisesti. Angelin kävely pois Buffyn elämästä on sopivan surullinen hetki, mutta muuten loppua kevennetään liikaa turhanpäiväisellä huulenheitolla. Lukio ja kaikki sarjaa tähän asti kasassa pitänyt on juuri päättynyt, kauden loppupuolen haikea tunnelma olisi pitänyt kantaa aivan päätöskuvaan asti. Nyt huvittavaksi yrittävä läppä murhaa sen hengiltä ennen loppumetrejä.
Kolmoskauden päätös pääse tiukasti tähänastisten Buffy-jaksojen kärkijoukkoon, vaikka ihan huipulle ei olekaan asiaa. Koko kolmas kausi ei alkupuoleltaan vakuuta, mutta loppua kohti meno petraantuu mukavaa tahtia. Kakkoskaudella on sama ongelma, joten täytyy toivoa, että neljäs kausi pistää ison pyörän pyörimään heti alusta lähtien.
Angelin poistuminen kuvioista herättää paljon kysymyksiä ja odotusta. Jos lähtö tosiaan on lopullinen, niin tämä vaikuttaa koko sarjaan aika perustavaa laatua olevalla tavalla. Angelin ja Buffyn välinen suhde on tähän asti ollut koko sarjan sielu ja draaman syvin ydin. Kaikki on periaatteessa pyörinyt tähän asti suhteen ympärillä. Ei Angelia voida korvata vain uudella poikaystävällä, sillä jo pelkkä Angelin ja Buffyn suhteen täyttymisen mahdottomuus antaa koko sarjalle oman suolaisenmakean tunnelmansa. Sen menettäminen voi kuihduttaa sarjaa pahasti, toivottavasti näin ei käy.
