Olemme viime viikkoina pelanneet Stonequest-fantasiaroolipeliä. Se on aivan omaa tekoa ja tarkoituksellisen yksinkertainen ja kliseiden täyttämä peli. Sellaistakin on mukava pelata välillä.
Seikkailijoiden tavoitteena on löytää maailman luolista, linnoista ja hautaholveista maagisia jalokiviä, stoneja, joita käyttämällä hahmot kehittyvät yhä paremmiksi. Siinä samalla hahmot suorittavat kaikenlaisia eteen tulevia tehtäviä. Vastassa on perinteiseen tapaan peikkoja, örkkejä, luurankoja, zombeja, susia, liskoja ja muita ennen tavattuja monstereita. Onpa joukossa muutama pelin aikana spontaanista tokaisustakin syntynyt hirviö, kuten suomursu, ikuturso ja luolahai.
Pelinjohtajalla ei ole tästä pelistä liikaa stressiä. Seikkailuja ei tarvitse suunnitella etukäteen, vaan tehtävät heitetään satunnaistaulukoista. Yllättävän usein hyvin tehty taulukkokokoelma antaa ihan järkevän kuuloisia tehtäviä ratkottavaksi.
Esimerkiksi viimeisin seikkailumme. Rikas kauppias haluaa porukan etsivän häneltä varastetun patsaan. Sen on varastanut hänen tietojensa mukaan paha maagi (niitä riittää!), joka asuu suuren metsän keskellä olevan järven pienellä saarella. Maagilla on apunaan epäkuolleita vartijoita. Palkaksi kauppias lupaa 10 kultarahaa ja yhden uuden aseen hahmojen valinnan mukaan.
Tuonkaltainen tehtävä voisi tulla vastaan missä tahansa fantasiaropessa eikä se kuulosta ollenkaan hullummalta.
Osittain väärennetty
Joskus taulukot ja todennäköisyydet kujeilevat pelaajien kustannuksella. Viimeksi seikkailijaseurueemme kohtasi tummaan kaapuun pukeutuneen muukalaisen keskellä katua ja sai seuraavanlaisen tehtäväehdotuksen:
Kaukaisen linnan raunioissa vuolaan joen takana majailee rehellinen, seksikäs ja mystinen haltiavirkamies nimeltä Moraine. Meidän tulisi varastaa häneltä pieni, osittain väärennetty loitsukirja ja osittain väärennetyt housut. Näitä erikoisia aarteita vartioi peräti kosminen hirviö. Emme olisi kuitenkaan yksin. Tässä uljaassa tehtävässä meitä voisi nimittäin auttaa osittain väärennetty (!) hiusharja, joka on piilotettu vieraaseen ulottuvuuteen. Siellä sitä tosin suojelee jokin fyysinen ansa ja harjan vartijoina on joukko epäkuolleita.
Kannattaako moista riskiä ottaa? Ilmeisesti kyllä, sillä palkkioksi tästä epätavallisesta sankariteosta muukalainen lupasi meille osittain väärennettyjä (!!) jalokiviä kolme kappaletta tai valtavan vastapalveluksen. Kun kysyimme tarkemmin synkän muukalaisen motiiveja, hän kertoi olevansa vain ilkeä ja ketterä seikkailija, rodultaan örkki-liskomies-haltia, ja pohjimmiltaan ystävällinen.
Me emme olleet ystävällisiä emmekä ottaneet toimeksiantoa vastaan. Jostakin syystä.
Näin eriskummallisia yhdistelmiä voi syntyä sopivien noppatulosten satunnaisilla yhdistelmillä. Mutta vaikka tehtävää ja osittain väärennettyjä jalokiviä emme saaneetkaan, hauskaa meillä oli senkin edestä. Pelikertakin oli pakko lopettaa, koska naurultaan kukaan ei olisi enää pystynyt jatkamaan osittain väärennettyä peliämme...
Paneudu minääsi
Jokainen ropeltaja haluaisi pelata tai johtaa kiinnostavia seikkailuja ja kampanjoita. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan muutamia peruselementtejä. Hyvä pelinjohtaja ja mielenkiintoinen maailma ovat kaksi tärkeää elementtiä. Myös käyttökelpoiset säännöt ovat oleellinen osa onnistunutta pelikokemusta. Kaikki ovat varmasti huomanneet näiden edellä mainittujen asioiden merkityksen. Näiden kolmen seikan kanssa lähes yhtä tärkeä on vielä yksi osatekijä. Sen puutetta ei ehkä aina huomata, mutta silloin kun se on olemassa, se varmasti parantaa kaikkien pelinautintoa. Kyseessä on pelaajien aktiivisuus.
Aktiivisuudella en tarkoita sitä, että pelaaja muistaa saapua pelipaikalle ajoissa. Sen pitäisi olla itsestään selvää. En tarkoita myöskään sitä onnetonta hölöttäjää, joka aktiivisella lärvinläpätyksellään pilaa muiden pelikokemuksen.
Todellisen aktiivisuuden näen pelaajan oikeanlaisena suhtautumisena niin hahmoonsa, sen ympäristöön kuin koko pelimaailmaankin. Mahdollisimman huonoa tapaa edustaa pelaaja, jonka hahmo on vain kokoelma paperilla olevia lukuarvoja. Pelaajalla ei ole mitään käsitystä hahmonsa ulkonäöstä tai historiasta, suvusta tai maailmasta puhumattakaan. Muiden pelaajien hahmojen nimistä, roduista tai ammateista hänellä ei ole aavistustakaan. Toisia hahmoja hän kutsuu pelaajien nimillä. Säännöt hän voi kyllä osata, mutta henkilökohtainen kosketus omaan hahmoon on niin pinnallinen että hirvittää.
Aktiivinen pelaaja puolestaan tietää hahmostaan paljon taustatietoa, osaa kuvailla hahmonsa ja sen tavat, sekä tuntee myös kanssaseikkailijat, ainakin nimeltä. Pelaajaa kiinnostaa hahmonsa elämäntilanne, sillä voi olla henkilökohtaisia tavoitteita, pelkoja ja uskomuksia ja ennen kaikkea sillä on oma persoonallisuus.
Palkitse pelaaja
Vastuu tällaisen kiinnostuksen luomisesta hahmoja kohtaan kaatuu osittain pelinjohtajan niskaan. Hänen on ehdotettava, kannustettava ja vaadittava pelaajia paneutumaan hahmonsa elämään. Jos pj hyväksyy tai pahimmillaan jopa edistää hengetöntä pelaamista, ei pelaajiltakaan voi odottaa ihmeellistä aktiivisuutta. Yksinäinen aktivisti tuntee helposti olevansa kuin Marco Bjurström zombieporukassa.
Yksi mahdollinen tapa innostaa pelaajia on palkkio, vaikka kokemuspisteinä. Kaikesta hahmoa tai sen elämää koskevasta ylimääräisestä harrastuksesta voi mielestäni jakaa expiä aivan yhtä hyvin kuin kultakruunun löytämisestä tai peikon tappamisestakin. Jokaisella on oikeus omiin näkemyksiinsä, mutta itse pidän paljon perustellumpana palkita pelaajaa hahmoonsa paneutumisesta kuin hahmoa tappelemisesta.
Miten pelaaja sitten voi ansaita kokemusta ja kiitosta? Perinteisiä tapoja ovat ainakin hahmon historian kirjoittaminen, perhesuhteiden selvittäminen tai jonkinlaisen taustatarinan paperille paneminen. Myös hahmon, sen ystävien, varusteiden tai asumuksen kuvan piirtäminen tai maalaaminen ovat hyvin mahdollisia. Kaikki tällaiset visualisoinnit auttavat sekä pelaajaa itseään että muita pelaajia tutustumaan hahmoon. Jos taiteelliset kyvyt eivät riitäkään, kirjoittaa osaa jokainen.
Pelin jo alettua on päiväkirjan pitäminen merkki kiinnostuksesta seikkailua kohtaan. Sen voi tehdä hyvinkin persoonallisesti, vaikka niin, että jokainen pelaaja kirjoittaa vuorollaan muistiin yhden pelikerran tapahtumat. Tietysti hahmojen näkökulmasta.
Päiväkirjasta on todennäköisesti sekä iloa että hyötyä. Siitä pelaajat löytävät seikkailujen aikana muuten muistista hukkuneita nimiä ja tapahtumia, ja vuosien kuluttua pelipäiväkirjaa voi olla mahdottoman hauskaa lueskella.
Tosi aktiiviset pelaajat keksivät varmasti ihan omia tapojaan. Parasta siinä kaikessa on lopulta – ei suinkaan palkkio – vaan se, että koko pelitapahtuma tulee entistä miellyttävämmäksi.
