Mikäli olisin 13-vuotias pikkupoika, joka katsoo Subtv:ltä amerikkalaista pellepainia, jolle Scorpion King -elokuva oli sikamakee juttu ja jolla ei ole paljoakaan kokemusta videopeleistä, voisin kihistä innosta Scorpion Kingin nähdessäni. En onneksi ole.
Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Scorpion King -elokuvaa. Nuori Mathayas, josta on myöhemmin kasvava Skorpionikuningas, haluaa soturiksi ja Akkadian-salamurhaajakillan jäseneksi. Sitä varten hänen täytyy taistella tiensä mestariksi.
Juoni on pelissä yhtä tärkeässä asemassa kuin elokuvassakin eli yhdentekevä. Pohjimmiltaan The Rise of Akkadian on hyvin perinteinen hakkaa ja tapa -toimintapeli. Mukana on kevyitä roolipelielementtejä, sillä menestyksen myötä Mathayasin kyvyt kehittyvät ja hän saa uusia aseita. Taistelemisen lisäksi päästään keräämään kätkettyjä timantteja, mikä tuo vähän vaihtelua ainaiseen napinhakkaamiseen.
Ilmeisesti The Scorpion King yrittää olla käyttäjäystävällinen taistelusysteemillään, mutta lopputulos on liian helppo. Pelin läpäisee innokkaalla X-napin hakkaamisella, sillä valtaosa komboista tulee pelkällä X:llä. Hyppy, torjunta ja tehoisku ovat vain kermavaahtoa kakun päällä. Pian taisteleminen käy niin rutiiniksi, että toisella kädellä voi hakata padia ruutua vilkaisematta ja toinen käsi ja silmät jäävät vapaaksi pokkarille. Onneksi tutut kameraongelmat vaivaavat tätäkin julkaisua, sillä ne lisäävät vaikeusastetta edes hieman.
Hahmoissa grafiikka on vielä siedettävää, jos unohdetaan 140-kiloinen päähenkilö, joka liikkuu kuin niveltulehduksesta kärsivä, ilmaa täynnä oleva kokovartalotönkkö kakat housuissa. Muutoin Rise of Akkadian on graafisten ohjelmointivirheiden ensyklopedia. Läpinäkyvät seinät? On. Hidastuva ruudunpäivitys? On. Tökkivä maisemanvieritys? On. Esineet, joiden sisään pääsee kävelemään? On. Ongelmia osumatunnistuksessa? On.
Yleisen epäloogisuuden nimissä äänipuoli on hanskassa selvästi keskivertoa paremmin. Varsinkin soundtrack ja yksittäiset biisit ovat tunnelmallista laatutyötä, sillä etno ja elokuvamainen mahtipoppis ovat mukavassa tasapainossa ja ääniefektit kohdallaan.
Dwayne "The Rock" Johnson dubbaa itseään ja myös Mark "Luke Skywalker" Hamillin ääntä päästään kuulemaan. Mahtaa Hamillia itkettää, kun hän vertaa itsensä ja Harrison Fordin Tähtien sodan jälkeistä uraa toisiinsa. Huonojakin ääniä on joukkoon eksynyt, mutta ei nyt nipoteta, sillä äänet ovat tämän synkän pilven kultainen reunus.
Ei tällaista saisi ihmisille täyteen hintaan myydä. Ylettömän helppouden vielä kestää, sillä eiväthän kaikki ole pelaamisen puoliammattilaisia ja kohderyhmä on selvästi nuoret pojat, eivät tuhannen pelin veteraanit. Silti tylsyys ja yleinen kökköys ovat anteeksiantamattomia ongelmia.
59
