Timegaten viikkopalaverissa saatiin kuningasajatus: kerätään kaikista nettiräiskinnöistä parhaat puolet yhteen peliin! Varma nakki!
Yllättäen Section 8 ei ole sen enempää toista maailmansotaa kuin terojahtiakaan, vaan maailma pannaan ojennukseen polleasti voimapanssari päällä ja rakettireppu selässä. Harmi vain, että se maailma on pakahduttavan tylsä läjä hiekkaa ja kiveä.
Lähtökohdiltaan Section 8 vaikuttaa tavattoman houkuttelevalta. Siinä on vain yksi pelimuoto, jossa koetetaan vallata kentän tukikohdat. Niistä saa resursseja, joilla voi ostaa lisää puolustuslaitteita ja kaikenlaisia vänkiä leluja. Voittaja on se osapuoli, joka ensin saa kasaan tuhannen pisteen edestä hyvää.
Nähty, mutta tutut kuviot sotketaan muutamalla hyvinkin omaperäisellä idealla. Ensinnäkin kentälle voi spawnata minne tahansa. Mukaan lähdetään hyppäämällä kiertoradalta vapaasti valittavaan paikkaan ja laskeutumista voi vielä viime hetkellä ohjata jonkin verran jarruraketeilla. Ainoa rajoitus ovat vihollisen it-tykit, joiden kantaman sisälle tiputtautuminen ei ole terveellistä. Tuloksena on armoton härdelli, jossa rintamalinjoja ei ole, ja vihollinen voi ilmestyä milloin tahansa, miltä suunnalta hyvänsä.
Voimapartiolaisia kaikkialla
Taistelun liikkuvuutta korostaa jokaisella soturilla oleva rakettireppu, jolla voi lentää lyhyitä matkoja. Kun pitää juoksunappia hetken pohjassa, pelaajasta tulee hillitöntä vauhtia kiitävä maaraketti, joka viilettää muutamassa sekunnissa kentän laidalta toiselle, vaikka kartat eivät ole erityisen pieniä.
Tukikohtien valtausta maustetaan pelaajien käynnistämillä pikatehtävillä, joissa saatetaan vaikkapa suojella vip-henkilön matkaa, tärkeää saattuetta tai varmistaa väliaikaisen tukikohdan pystytystä. Valikoimaan kuuluu myös erilaisia sabotaasi- ja vakoilukeikkoja. Vastapuolen homma on yrittää estää katalat aikeet. Pikkutehtävistä saa buustia resurssien hankintaan. Tavoite on ollut tulosta jalompi, sillä keikkaa pukkaa siihen tahtiin, ettei koskaan oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi rynnätä. Kaikkea tapahtuu liikaa.
Tekijöiden ideasuoni ei hyydy tähän. Sectionissa ei ole hahmoluokkia lainkaan, vaan jokainen voi rakentaa hahmostaan sellaisen kuin haluaa. Valittavissa on tietysti aseita ja erilaisia lisävarusteita, mutta myös samaan aikaan kymmenen mukana kulkevaa passiivimodulia, jotka muun muassa lisäävät panssareiden tai aseiden tehoa, tekevät havaitsemisen vaikeammaksi tai lisäävät rakettirepun tehoa.
Ajatus kokonaan itse luotavista hahmoluokista aina kulloiseenkin tehtävään sopivaksi on hieno, mutta se aiheuttaa myös ongelmia. On jatkuvasti sellainen tunne, ettei aseilla ole lainkaan tehoa. Peli ei vaivaudu kertomaan, että aseet vaikuttavat pitkältä kantamalta suojakenttiin, vasta aivan läheltä panssareihin. Aloittelija turhautuu, kun äijään saa upottaa pari vyötä ammuksia ilman muuta näkyvää kuin välkkyvät suojakentät.
Erikoisin ominaisuus aseissa on se, että niihin voi kytkeä automaattitähtäyksen, jolla osuu varmasti niin kauan, kun kohde pysyy näkökentän sisällä. Autotähtäyksen tehoakin voi buustailla moduleilla. Onneksi kamppailut ovat niin liikkuvia ja autotähtäyksellä on niin pitkä uusiutumisaika, ettei sallittu huijausmoodi pääse dominoimaan toimintaa.
Hätäsektio
Pelin kaikki piirteet on viritetty palvelemaan tiimipelaamista. Ideana on, että joukkueissa on tiukasti tiettyihin rooleihin erikoistuneita kavereita, jotka tukevat toisiaan. Yleismies jantuset eivät tässä pelissä pärjää. Tavoite on hieno, mutta se myös ajaa aloittelijat pois.
Servereillä on yllättävän niukasti pelaajia ja niistäkin osa on botteja. Arki-iltaisin siedettävän yhteyden päässä on tyypillisesti pari kolme riittävän miehitettyä serveriä, mikä on jatkon kannalta onnettoman vähän. Yksinpeli on vain juonellinen harjoitusosuus, mutta sellaisenaan parempi kuin pelkät bottimatsit.
Toivon Section 8:n menestyvän jo pelkästään sen takia, että se uskaltaa uudistaa paikalleen jämähtänyttä genreä. Harmi vain, että todennäköisesti siitä tulee kulttipeli, jota väännetään pienissä, erittäin suljetuissa piireissä ja laniporukoissa.
* * * * *
Orbitaalijääkärit
Timegate sekoittaa vanhoja pelimekaniikan elementtejä yllättävän hyväksi sopaksi. Juoksuputkesta murtaudutaan ulos Tribes-tyylisillä avoimilla kentillä, puolustuslaitteilla, rakettirepulla, kustomoitavalla varustuksella ja lyhyillä, kiivailla taisteluilla. Suojautua ei voi, aikaa miettimiseen ei jää, vihollisia sataa niskaan kiertoradalta koko ajan.
Aseen lataaminen tuntuu kestävän minuutteja, ja se on hyvä, koska lataaminen pitää ennakoida. Yksinpeli on pelkkää bottimatsia, mutta jaksaa sitä pelata. Pykälää isompi vaikeustaso vain päälle.
Hyviä pisteitä ei silti voi livauttaa. Haarniskamiesten animaatio on tönkköä ja niiden ampuminen ei tyydytä. Ainoa reaktio on voimakentän välähdys ja lopuksi kovin ylimalkainen lyyhistyminen, vähän kuin kyllästyminen olisi iskenyt. Grafiikka on sahalaitaista, tekstuurit ja valaistus halvan näköistä.
Ampumispelissä ampuminen saisi toimia luontevammin kuin mitä se Xboxin padilla oli. Suurin haaste on ristikon pitäminen liikkuvan maalin päällä. Miksi Tribesistä ei otettu mukaan legendaarista Disc Launcheria ratkaisemaan ongelmaa? Hyvänä ideana taas kun lipas tyhjenee, liipaisimella pääsee kiinni vastustajan tekstiileihin! Ideoita, omia ja muiden, sekä lupausta Section 8:ssa on. Tästä voisi hioa kovan moninpelin.
Peliin on kirjoitettu voimafantasiapohjainen (sisällis)sotatarina. Sen yllätyksettömyydestä voimme syyttää vain itseämme, koska olemme lompakoillamme äänestäneet kunnon tarinoita vastaan. Bungiekin sen jo huomasi.
Tuomas Seijavuori
75
80
