Capcomin Street Fighterista on muodostunut käsittämätön ilmiö lähes kaikkialla. Kolikkopelinä se on yksi kaikkien aikojen suosituimmista, ja voittokulkua jatkaa sen tuorein versio Street Fighter II Championship Edition. Viimeisin hysterian valtaan joutunut maa on Englanti, jossa pelilehdet ovat kohottaneet sinällään mainion Super Nintendo -version Street Fighter II:sesta jopa maailmankaikkeuden parhaaksi peliksi. Nyt Amigan omistajat saavat maistaa palan beat'em up -taivasta kiitos U.S. Goldin.
Periaatteessa Street Fighter II on perusmätkintäpeli, jossa pelaaja saa vastaansa outoja örkkejä eri maanosista ja etenee kamppailu kamppailun jälkeen kohti vaikeampia vastustajia. Kahdeksan vaikean vastustajan jälkeen kartalta paljastuu neljä vieläkin ilkeämpää taistelulajin taitajaa. Kun kaikki on tainnutettu, on mestaruus saavutettu. Vaikka helpoimmalla vaikeustasolla pelin pääseekin nopeasti läpi, riittää kuudesta muusta vaikeustasosta varmasti vastusta. Mukana on vaihteluna muutama hauska bonusvaihe. Kaverin kanssa kaksinkamppailu on myös mahdollista.
Parasta pelissä on se, että taistelijoilla on oma tyylinsä ja tapansa taistella: kaikilla on omat oudot, jopa maagiset erikoisliikkeensä. Niinpä vastustajan heikkouksien huomaaminen ja hyödyntäminen on tärkeää. Oma hahmo valitaan kahdeksan ensimmäisen vastustajan joukosta ja tietysti myös omat hyvät ja huonot puolet täytyy tajuta. Kesken maailmankiertueen voi hahmon vaihtaa toiseen tappion jälkeen, mikä tuo myös pienen strategialisän. Jatkoyrityksiä on tarjolla kolme.
Kolikkopeliä kontrolloidaan peräti kuudella tulitusnäppäimellä, jotka vastaavat erilaisia iskuja ja potkuja. Lähikamppailuissa kaikilla on omat nautittavat liikkeensä, joista hilpein on Blankan korvanpurentaspesialiteetti. Erikoisliikkeet aktivoidaan ilotikun liikkeiden ja potku- tai iskunäppäinten yhdistelmillä ja niiden täydellinen hallinta hetkessä on vaikeaa. Lopputuloksena on parhaimmillaan vaikuttava superpotku tai esimerkiksi maaginen tulipallo.
Pelin kääntäminen Amigalle ei varmasti ole ollut helppoa. Kontrollointiongelma on ratkaistu niin hyvin kuin suinkin mahdollista: peliä voi pelata tavallisen ilotikun lisäksi Sega-ohjaimella, jolloin iskut ja lyönnit saadaan eri tulitusnappulalla. Myös näppäimistön käyttö on mahdollista joko yksinään tai ilotikun apuna. Animaatioruutuja ei ole säästelty ja näin eri vastustajien persoonallisuus välittyy hyvin myös Amiga-ruudulle. SNES-version erinomaiseen tekniseen toteutukseen Amiga ei kuitenkaan täysin yllä: taustagrafiikka on riisutumpaa ja hieman nykivää, peli on myös valitettavasti jonkin verran hitaampi. Pelaaja-animaatiota on kuitenkin Amiga-versiossa paikoin enemmän.
Amigan Street Fighter II on pelattavuudeltaan perusmätkintäpeliksi yllättävän onnistunut, kunhan kontrollien kanssa pääsee sinuiksi. Oman pelihahmon valitseminen on hauska idea, ja myös ottelut ovat monipuolisia kiitos varsin ilmeikkäiden vastustajien. Kaksinpelinä peli on parhaimmillaan ja saa taatusti aikaan hysteerisen mekkalan kuvaruudun äärellä mellastaville.
84
