Roolipelaajilla ei aina ole helppoa, sen todistaa tämä tositapahtumiin perustuva tarina. Käytän päähenkilöstä keksittyä nimeä Miika-Saamuel Etäraanamo, vaikka nimellä sinänsä ei ole väliä. Tämä olisi voinut sattua kenelle tahansa meistä.
Tavallisena kelpo koululaisena Miika-Saamuel Etäraanamo (jota kutsun tästä eteenpäin tuttavallisesti etunimellä) harrasti tietokonepelejä. Erityisesti roolipelit olivat Miika-Saamuelin suosikkeja. Hänestä oli hulppeaa luoda peliin ihan oma hahmo, jota hän saattoi hallita hiirellä. Moinen pelaaminen tuntui siltä kuin olisi itse seikkaillut pelin jännittävissä maailmoissa.
Useita vuosia myöhemmin, kymmeniä tietokonepelejä läpi pelattuaan, satoja dungeoneita valloitettuaan ja kaksisataakuusikymmentäneljä loppuhirviötä kellistettyään Miika-Saamuel (josta käytän selvyyden vuoksi tästä lähtien nimeä Miika) kuuli roolipeleistä. Se tapahtui aivan sattumalta. Hän oli kaverinsa luona selailemassa vanhoja Pelit-lehtiä, kun yhtäkkiä hänen silmiinsä osui pieni juttu oudontuntuisista peleistä. Tietämättään Miika oli tietokonepeleistä lukiessaan eksynyt lehden roolipelipalstalle!
Jos hän tässä vaiheessa olisi ymmärtänyt kääntää sivua välittömästi, myöhemmät tapahtumat olisivat vielä olleet vielä vältettävissä. Mutta ei! Miika jatkoi lukemista "oikeista" roolipeleistä, joissa ei tarvinnut tyytyä seuraamaan sankarin elämää monitorilla. Peruskoulun läpikäymisestä huolimatta Miika ymmärsi, että ne olivat pelejä, joissa pelaaja itse oli tuo sankari. Sankari, joka ei ollut enää valikoiden vanki, vaan pystyi tekemään ihan mitä tahansa, niin kuin oikeassakin elämässä. Huumaantuneena Miika luki juttua, jossa noista ihmepeleistä kerrottiin.
Sellaisen vaikutuksen artikkeli Miikaan teki, että hän päätti ryhtyä roolipelaajaksi. Miika meni päätöksen tehtyään ulkoiluttamaan koiraansa Jyrreä. Juuri tuon lenkin aikana Jyrre ryhtyi selvästi välttelemään isäntäänsä. Se kiskoi remmistä, harasi vastaan, viivytteli virtsatessaan ja yritti karata. Miika ei kiinnittänyt eläinraukan oireiluun mitään huomiota, vaan hinasi sen perässään sisään ja lähti sitten kauppaan.
Miikan kotikaupungissa sattui olemaan oikea roolipelikauppa. Täynnä nuoruuden intoa Miika pyrähti putiikin ovesta sisään, pysähtyi ja katseli ihmeissään ympärilleen. Pienessä kaupassa aaltoileva joukko oli vähäinen, mutta outo. Yhdellä asiakkaalla oli korvarengas, toisella musta paita ja kolmas oli ilmiselvä teekkari! Tämän olisi pitänyt varoittaa viatonta nuorukaista.
Hämmentyneenä Miika keräsi rohkeutensa rippeet ja vääntäytyi kassalle. Hän ehti hädin tuskin kertoa aloittaneensa ropeharrastuksen, kun pistäväkatseinen myyjä jo tarjosi hänelle kourallista kummallisen muotoisia monitahokkaita. "Tällaiset rituaalinopat tarvitset ehdottomasti", myyjä kähisi ympärilleen vilkuillen. Miika vaimensi mahdollisen päässään soivan varoituksen ja osti sarjan mustanpuhuvia noppia.
Loppuosa tarinasta on nopeasti kerrottu. Miika löysi kaupungin pahamaineisesta yliopistosta epäilyttävän roolipelikerhon. Hän meni mukaan tämän hämäräperäisen joukon toimintaan ja ryhtyi oikein todenteolla pelaamaan noita outoja roolipelejä.
Vasta ensimmäisten pelikertojen jälkeen Miikalle selvisi touhun kammottavuus: Pelinjohtajaksi kutsutulla rituaalimestarilla oli rajaton valta. Hän saattoi käskeä pelaajat öisille ryöstöretkille tai graffititalkoisiin. Joutuipa Miika jonkin kerran riistämään hengenkin rituaalimestarin vihollisilta, noilta sosiaalitädeiksi tai poliiseiksi verhoutuneilta kammotuksilta. Eikä hän koskaan saanut mestariltaan palkaksi muuta kuin joutavia expejä, joista hän ei tiennyt yhtään mitään.
Surkeaksi oli nuorukaisen tilanne ajautunut. Sitten malja läikkyi yli. Erääseen sessioon Miika joutui tuomaan mukanaan koiransa Jyrren ja # voitteko kuvitella # pelinjohtaja pakotti hänet syömään sen, naureskellen itse vieressä! Tämä oli viimeinen naula Miikan ropearkkuun. Hän nousi ylös, sylkäisi koirankarvat suustaan ja ilmoitti vapisevalla äänellä lopettavansa koko sairaan ropetouhun. Nyyhkyttäen hän ryntäsi ulos pelikammiosta kuullen vielä perässään pelinjohtajan pahaenteisen uhkailun "....ei tästä noin vain lähdetä..."
Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä Miikan käsi katkesi.
