Viidakon kuningas varmasti kurmottaisi kunnolla sitä tarmangania, joka aikoinaan päätti, että leffalisenssipelin tulee oleman kaksiulotteista tasohyppelyä asianmukaisen soundtrackin säestyksellä.
Niinpä vain joutuvat kuninkaatkin nöyrtymään Disneyn mahtavan mediamasiinan edessä. Edellisen tasohyppelyn päälle kun on turhan helppo pultata uudennäköiset hörhöt hyppelemään ja rahantulo on taattu. Olisi kuitenkin epäreilua verrata elokuvalisenssipeliä oikeisiin peleihin. Muiden kaltaistensa rinnalla Tarzan loistaa sulavuudellaan ja silkalla söpöydellään.
Welcome to the jungle
Lineaarisesti etenevä tasohyppely noudattaa Disneyn Tarzan-elokuvan juonta uskollisesti, joten perheen pienimmät tuskin tulevat pettymään. Oikeastaan elokuvan juoni sopii tyypilliseen tasoepisodeissa etenevään pomppuleikkiin hämmästyttävän hyvin.
Kuten leffassa, pelin aikana Tarzan kasvaa viidakkopojasta miehen mittoihin ---- jos nyt Disneyn versiota hahmosta miksikään tosimieheksi voi sanoa. Välillä hypitään tasolta toiselle Janen tai Disney-versiossa keksityn apinakaveri Terkin hahmossa.
Mikä aluksi näyttää tuikitavalliselta tasohyppelypullalta, muuttuu positiivisena yllätyksenä pelin edetessä. Vaikka koko pelin pohjalla toki onkin periaate "etene vasemmalta oikealle, väistä örkkejä, hyppää esteiden yli, kerää bonuksia", neljääntoista tasoon on saatu mahtumaan miellyttävän eri lailla kuorrutettua toimintaa. Jopa siinä määrin, ettei isukilta pala hihat auttaessa ekaluokkalaista eteenpäin.
Tappajasammakoiden hyökkäys
Riittävän moni tasoista eroaa vakiokaavasta tarpeeksi, että pysyy hereillä, muttei niin paljon, että pelin kohderyhmän edustajilla menisi sormi suuhun. Esimerkiksi pakokauhuisten ronsujen tieltä Tarzania ohjaillaan sivulta sivulle hypähdellen esteiden yli. Sabor taltutetaan keihäällä ja luovalla akrobatialla kuten elokuvassakin.
Suurin osa pelistä koostuu kuitenkin viidakossa pomppimisesta, jonka ohessa väistellään esteitä ja kerätään pelin perusrahaa ja sadasta kolikosta saa yhden lisäelämän. Koska kolikkoja on viitseliäälle keräilijälle matkan varrella enemmän kuin tarpeeksi, eikä peli muutenkaan ole vaikeudella pilattu, vähänkään kokenut aikuinen suoriutuu Tarzanista sangen helposti yhdessä illassa.
Tarzanin tiellä olevat erinäiset viidakon elukat ovat jokseenkin harmittomia. Ne on melko helppo väistää kokonaan tai listiä hedelmäpommeilla. Ilkeimmät tosin heittelevät vuorostaan omia mangokranaattejaan. Illuusiota mahtavasta viidakon kuninkaasta haittaa ikävästi se, että kaiken maailman nyrkillä tapettavat jyrsijät, makit ja jopa sammakot (!) satuttavat lordi Greystokea. Sarvikuonon ja pantterin nyt vielä ymmärtää. Ja muuten Sabor on naarasleijona eikä leopardi! Takaisin koulun penkille, herrat.
Niin kaunis on maa
Tällaiset yksinkertaiset hyppelyt eivät jaksa kiinnostaa hetkeäkään, jos ei toteutus ole niin pelattavuudeltaan kuin ulkoasultaankin moitteeton. Ja sitä Tarzan on. Hyppely, heittely ja muu heilahtelu sujuu vaivattomasti muutamalla näppiksen numikalla, vaikka toki padilla on aina vaivattomampaa. Pikku-Tarzanin vikkelää pomppimista on ilo seurata, joskin se pelin edetessä ja apinamiehen varttuessa muuttuu kömpelömmän oloiseksi vanhan taatan taaperrukseksi.
Ääniltään ja ulkoasultaan Tarzan on taattuun tapaan Disney-sliipattu. Tasot on kyllä toteutettu kolmiulotteisina, ja silloin tällöin kamera zoomaa tai hiukan kiepsahtelee luomaan tilan tuntua. Totuus on kuitenkin se, että Tarzan liikkuu vain ja ainoastaan määrättyjä polkuja eteen- tai taaksepäin.
Suomalaiset näyttelijät suoriutuvat niin elokuvassa kuin pelissäkin osastaan jopa paremmin kuin alkuperäiset, ja kokonaan suomenkielinen peli onkin takuuvarmaa viihdettä kohderyhmälleen. Valehtelisin, jos sanoisin sydämestä antavani millekään tasohyppelylle viittä pistettä enempää, mutta koetan nyt kerrankin olla objektiivinen ekaluokkalaisen avustuksella.
Leffalisenssipeliksi Tarzan on positiivinen yllätys, ja on varmasti ala-astelaisille suuren ilon aihe, jota vanhemmatkin jaksavat sen verran pelata, että ehtivät kontrollit opettaa.
80 (kohderyhmälleen)
80
