Vuonna -42 sekä Japani että Yhdysvallat yrittivät rakentaa tukikohtaa Guadalcanalin strategisesti tärkeälle saarelle, itse asiassa Japani oli jo siinä onnistunutkin. Yhdysvaltain merijalkaväki teki maihinnousun ja perusti Hendersonin lentotukikohdan. Kummankin osapuolen oli pidettävä tukikohtansa varusteissa ja miehissä, ja häirittävä vihollisen saattueita.
Taskforce 1942 on taktisen tason simulaattori eteläisen Tyynenmeren laivastomittelöistä vuonna -42. Aika rajattu alue. Pelaaja voi halutessaan komentaa vaikka vain yhtä laivaa, mikä ei suinkaan ole tarkoitus, tai komentaa yhtä taskforcea ("iskujoukkoa").
Ällistyttävää kyllä, ensimmäistäkään lentotukialusta ei pelissä vilahda, vaikka niiden asema oli erittäin keskeinen Tyynenmeren näyttämöllä. Syy on yksinkertainen: Taskforce on Prosen uuden yhteen linkkautuvan merisotasarjan esikoispeli, ja tukialukset ovat pääosassa sarjan seuraavassa pelissä. Muuten mukana on neljäkymmentä laivaluokkaa aina supertaistelulaivoista a la Yamato rahtilaivoihin.
Eri laajuuksissa
Prosen tapaan peli on jaettu eri laajuisiin konflikteihin.
Historiallisissa taisteluissa simuloidaan muutamaa Guadalcanalin kuuluisinta taistelua. Kaikki historialliset taistelut käydään yöllä, mille on aivan hyvä syy: lentokoneen perhanat torpedo- ja pommilasteineen olisivat muuten sotkemassa reipasta laivanupotusta. Yössä on vain se vika, etteivät viholliset oikein näy, mutta asian voi korjata ampumalla valoammuksia tai suuntaamalla aluksen valonheittimen viholliseen. Jälkimmäisen tavan huono puoli on se, että näkyvyys on tällöin kaksipuolista.
Pelaaja voi myös itse rakentaa simuloituja taisteluja, joissa vaikka yksinäinen risteilijä yrittää upottaa Iowa-luokan taistelulaivaa. Laivat on pisteytetty tehon mukaan, jotta pelaajalla olisi jonkinmoinen käsitys osastojen keskinäisistä voimasuhteista. MicroProsen pojat ovat tallentaneet muutaman mielenkiintoisen tilanteen valmiiksi.
Taskforcen isoimpana kokonaisuutena on Guadalcanalin kampanja. Sekä Japanilla että Yhdysvalloilla on tukikohta Guadalcanalilla, ja kun tarpeeksi rahtaa sekä sotilaita että tarvikkeita tukikohtaansa, vastustajan samansuuntaisen toiminnan häiritsemistä unohtamatta, tippuu voitto kuin kypsä omena.
Kampanjamoodi on sinänsä pettymys: se on lyhyt ja suppea, ja sen pelaa noin parissa kolmessa tunnissa, jopa voittoon. Jotain vähän laajempaa olisin odottanut.
Itse mukana
Ne pelaajat, jotka adrenaliini korvista purskuen haluavat toimintaa, voivat hypätä laivan komentosillalle. Sieltä voi laivan suuntaa ja nopeuttaa vaihdella, tutkia vahinkoja ja kuikuilla kiikareista josko toisten purtiloita näkyisi. Ulkonäkymästä voi ihailla oman aluksensa funktionaalista kauneutta ja sen sulavia linjoja.
Ampumaankin pääsee, joskaan ei suoraan. Pelaaja räplää nimittäin suuntauslaitetta, jolla toimitetaan dataa aluksen mekaaniselle ballistiselle tietokoneelle ja jonka tietojen mukaan tykkipatterit ampuvat.
Tykkejä suunnataan pitämällä maali tähtäimen keskellä ja säätelemällä sekä suuntausta että kantomatkaa, kunnes mekaanisen mittarin osoittama tuliratkaisu alkaa näyttää sopivalta. Onneksi omat ammukset saa näkymään oranssina, jolloin ne pystyy erottamaan muiden ammuksista, ja tietää minkä vesipatsaiden mukaan tähtäystä virittää.
Suoraan sanoen koko tähtäysprosessi on sen verran vaativa ja hämärästi manuskassa selitetty, että se kannattaa kyllä jättää tietokoneelle. Etenkin silloin, kun toimitaan kantomatkan äärirajoilla ja yöllä, jolloin vesipatsaita on vaikea erottaa.
Torpedoputkia sen sijaan kannattaa käyttää itse. Tähtäimen avulla torpedo lukitaan maaliin, odotetaan että tuliratkaisu on sopivan korkea ja pistetään matkaan. Sitten rukoillaan, muttei kovinkaan optimistisesti odoteta osumaa. Osuminen on sitä helpompaa mitä lähemmäksi pääsee, mikä koskee tietysti vastustajaakin.
Kun tietokoneen käskee ampua torpedot, se nähtävästi tyhjentää kummankin puolen putket minne sattuu jättäen esimerkiksi tähtäyksen väliin.
Taisteluasemista voi laivaa ohjata, mutta tarkkoja nopeuksia ja suuntia ei voi antaa. Ohjaus esimerkiksi toimii periaatteella "peräsin vasemmalle, (ei kun paapuuriin!)". Koska ruudussa ei näy senhetkistä suuntaa ja nopeutta, olisin arvostanut enemmän uuden tarkan suunnan ja nopeuden syöttämistä.
Varsinainen kaipailtu ominaisuus on hyppy suoraan aluksesta toiseen kulkematta karttaruudun kautta.
Oikea työmaa
Osastojen koordinointi on voiton kannalta huomattavasti tärkeämpää kuin tykkien kanssa näpräily, joten pääasiassa pelaaja tuijottaa karttaruutua. Laivoja voi komentaa joko isona taskforce-klönttinä, zoomata ensin task group -tasolle, sitten muutaman laivan divisioonatasolle ja vielä yksittäisen laivan komenteluun asti.
Komentaminen on yksinkertaista: osastoa klikkaamalla näkyviin pomppaa komentomenu. Klikkailua jatkamalla zoomataan komentotasoa alaspäin ja valitaan haluttu toimenpide. Tätäkään ei välttämättä tarvitse tehdä: laivat voi jättää tietokonekapteenien huomaan, joskaan voitosta ei tarvitse tällöin hirveästi haaveilla.
Kommunikoinnin tarpeesta puhutaan, vaan perille se ei tunnu menevän. Olisin todella arvostanut kuittausta, esimerkiksi kun tilaan torpedoiskun japanilaiseen raskaaseen risteilijään, olisi ollut kiva kun kapteeni olisi kuitannut "Aloitan torpedohyökkäyksen".
Laivoja komentavat ilmiselvät suomalaiskapteenit. Vaikka mitä tapahtuisi, ei tieto kulje, edes siinä tapauksessa, että kippo alkaa matkansa kohti Ahdin valtakunnan alimpia tasoja. Ei ole erikoisen hauskaa alkaa tutkia tilannetta vain todetakseen, että suurin osa laivoista on seulana tai uppoamassa.
Positiivisesti ajatellen Prose on kuitenkin saanut laivojen hallinnan hyvin yksinkertaiseksi, mutta tarpeeksi monipuoliseksi.
Hyvin tehty
Teknisesti Taskforce on pätevää työtä: bittikartat vaihtelevat hyvistä erinomaisiin ja vektorigrafiikassa yksityiskohtaisinen laivoineen, vesipatsaineen ja vanavesineen ei valittamisen aihetta löydy. Silloin harvoin kun sitä ehtii ihailemaan.
Itse asiassa näyttävyyteen on panostettu sen verran paljon, että pelaamisen sujuvuus alkaa jo kärsiä, sillä asemasta toiseen siirtyminen kestää iäisyyden.
Äänet ovat MicroProsen peliksi poikkeuksellisen hyviä, mikä tarkoittaa normaaliskaalalla tyypillisiä AdLib-efektejä.
Yleensä ottaen Taskforce 1942 on totuttua MicroProse-laatua, ja ottaen huomioon aihetyypin rajoitukset, on tehtävässä onnistuttu hyvin. Minulla ei ole mitään vaikeutta hukata nuoruuttani laivatykkien jyskeessä.
Täytyy todeta näin niin kuin huipputarkkana analyysinä, että jokin Taskforcessa kuitenkin tökkii. Se yrittää tarjota jokaiselle jotain, muttei oikeastaan tarpeeksi kenellekään. SSI:n Great Naval Battles, vähemmän toiminnallisesta ulkoasustaan ja pikku outouksistaan huolimatta, onnistui paremmin. Mutta saapa nähdä miten seuraava osa vaikuttaa tilanteeseen.
85
