Fukrodah! Skyrimin kolmas lisäri naittaa Morrowindin maisemat lovecraftmaiseen tunnelman, ja pääpahiskin on itse ensimmäinen Dragonborn!
Kolmas kerta toden sanoo, ainakin Skyrimissä.
Yllätyksettömän Dawnguardin (Pelit 9/2012, 85) ja köykäisen Hearthfiren (Pelit 10/2012, 62) jälkeen Dragonborn dumppaa Skyrimin maisemat. Seikkailu sijoittuu Solstheimin saarelle, joka on Morrowindinsa (Pelit 6/2002, 87) pelanneille tuttu paikka. Dunmer-arkkitehtuuri, sienimetsät ja lumiset huiput tekevät Solstheimista kiehtovan paikan. Mutta Dragonborn ei kaipaa nostalgialisää, vaan seisoo tukevasti omilla jaloillaan.
Kaikki Solstheimissa ei ole kohdallaan. Saaren asukkaat unohtelevat asioita, rakentavat kummallista temppeliä ja käyttäytyvät muutenkin oudosti. No ei hemmetti, ensimmäinen lohikäärmesyntyinen, Miraak, yrittää palata elävien ilmoille pelihelvetti Oblivionista. Sellainen peli ei vetele, Daggerfalliin mahtuu vain yksi lohikäärmesyntyinen puolijumala!
Yllättävän mielenkiintoista juonta avittavat vahvat hahmot. Viheliäisen Miraakin lisäksi päärooliin nousee daedra-prinssi Hermaeus Mora, joka hallitsee Apocryphan ulottuvuutta. Apocryphassa tunnelma on hilpeä kuin Lovecraftin novellissa: limaiset lonkerot, labyrinttimainen rakenne, epämääräiset maastonmuodot ja niljakkaat otukset aiheuttavat heikkohermoisille painajaisia. Piipahdus vieraassa ulottuvuudessa on ehdottomasti Skyrimin mieleenpainuvimpia kokemuksia.
Näin koulutat lohikäärmeesi
Solstheim ei ole märkäkorvaiselle seikkailijanalulle. Saaren vihamieliset otukset lyövät kovaa ja niitä on paljon. Pääjuoneen pääseekin käsiksi vasta, kun on suorittanut Harmaapartojen ensimmäiset tehtävät. Saari ei ole jättikokoinen, mutta tekemistä ja tutkittavaa riittää ainakin 20 tunniksi.
Solstheimista ja sen ympäristöstä löytyvät aseet sekä haarniskat sopivat parhaiten keskitason hahmoille, juoneen liittyvät mystiset mustat kirjat puolestaan parantavat hahmon ominaisuuksia. Lisäksi kirjojen avulla voi sijoitella hahmonsa kykypisteet uudelleen. Kykyjen muokkausmahdollisuus on todella tervetullut, nyt vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.
Yhtä käyttökelpoisia ovat uudet, tehokkaat lohikäärmehuudot. Yhdellä voi parantaa lähitaistelua ja kestävyyttä, toisella hallita eläimiä, ihmisiä, lopulta jopa lohikäärmeitä. Vapaasta lohikäärmelentelystä haaveilevat saavat pettyä, sillä lohhareilla on ennalta määrätyt lentoreitit. Pienenä lohdutuksena Dragonairin reittilennolla voi sentään kurmottaa maan matosia.
Skyrimin oma perisynti, bugisuus, elää vahvana Dragonbornin paratiisissa. Säännöllinen tallentaminen kannattaa, sillä peli kaatuilee tasaisin väliajoin. Kerran tipuin veneen läpi mereen ja meinasin hukkua, vaikka polskin veden pinnalla. Myöhemmin kokonainen kylä hyökkäsi kimppuuni ilman mitään syytä. Ongelmat ovat onneksi pieniä ja meille Skyrimin kanta-asukkaille niin kovin tuttuja.
Tunnelma takaa laadun
Dragonborn tempaa alusta lähtien mukaansa. Pääjuoni on onnistunut ja ympäristöissä on Morrowindista tuttua tenhoa. Dragonborn näyttää, ettei Bethesda ole unohtanut juuriaan: lohikäärmeaihepiiri, vanhojen Elder Scrollsien tunnelma ja lovecraftmaiset ainekset sekoitetaan onnistuneesti samaan soppaan. Visuaalinen ja henkinen irtiotto Skyrimistä on väkevä ja puhaltaa väsyneeseen seikkailijaan uutta eloa.
Paluu Morrowindiin tapahtuu lämpimin sydämin, vaikka Solstheimin armoton meriviima piiskaa vasten kasvoja.
Dragonborn on oivallinen laajennus erinomaiseen peliin.
Markus Lukkarinen
87
