Minä olen ti-taa-ni, jättiläinen, ti-taa-ni, äärimmäinen, rautavuori, rautakuori ti-taa-ni. Titans of Steelin maine ei kauas kantaudu, mutta sen edessä ihmismieli antautuu.
Kiinnostaisiko luotsata omaa kasvavaa, kehittyvää joukkuetta armottomassa henkiinjäämistaistelussa? Hanki perhe. Jollei se onnistu, aina on Titans of Steel ja sen viimeisen päälle vedetty brutaali 'mechataistelu raskaan strategisella otteella ja roolipelahtavalla oman tiimin koulutuksella.
Haudasta nousee Mechforce
Raskaiden taistelurobottien kansoittamia Mech-pelejä on julkaistu moneen makuun. Vain kunnon strategiaotetta kaivanneet ovat istuneet lautanen tyhjänä. Nyt tipahtaa lautaselle uusi nokare, mutta maku on kovin tuttu: freewareklassikko Titans of Steel on ehostettu kaupanhyllykuntoon ja laitettu Matrixin jakeluun.
Nimi voi olla tuntematon, mutta Voima on pelissä vahva. Amiga-veteraanit laulavat vieläkin ylistyslaulua Ralph Reedin shareware-klassikolle BattleTech: MechForce, ja freeware-Titans of Steel oli saksalaisen Vicious Bytes -tiimin uskollinen näkemys tästä Battletech-pöytäpelin tietokonepelistä. Näkemys siksi, että uhkana olivat dropshipeillä saapuvat FASAn raskaat juristijoukot.
Vicious Bytes hioi pelimekaniikkaa, kastoi mechit Titan Attack Techiksi ja nimesi niiden ohjaajat "jockeiksi". Vähän huono valinta, tulee mieleen joko kalsongit tai Amerikan "jockit", high schoolissa aivonsa urheilulla pilanneet spörtit, eivät teräsvuorien tuimat valtiaat.
Titans of Steel on peli, jota rakastaa sitä enemmän mitä sitä pelaa. Alku on hankala, koska pelaajaparkaa särkee niin alamittainen grafiikka kuin opettelua vaativa peli ja sen käyttöliittymä, sekä selkeät idioottimaisuudet pelisuunnittelussa.
Jockantii jockantaa
Evääksi yksinpelaajille Vicious Bytes on pakannut ruhtinaalliset kolme seitsemän tehtävän mittaista kampanjaa. Lisäksi mukana on muutama irtotehtävä ja pikku nivaska moninpelikarttoja. Kampanjat eivät ole äkkiä läpi, koska muka vasta-alkajalle suunnatussa kampanjassa kuolee herkästi jo ensimmäiseen kenttään. Pelin kotisivuilta saa ihan vasta-alkajille tarkoitetun, oikeasti helpon Deepcore-kampanjan.
Ennen titaanien taistelua pitää palkata itselleen tiimi, jonka 1#8 jäsentä koostuvat ruudullisesta ominaisuuksia ja taitoja, joilla on oikeasti väliä. Ihmisjärjelle käsittämättömästi viisas germaani on Titanissa päättänyt käyttää kiinteitä tiedostonimiä, joita se hyväksyy vain neljä, SqudA.DAT#SquadD.DAT. Lisäksi A ja C ovat aina yhdessä arkkivihollisiaan B ja D vastassa, ja moninpelissä koko homma kusee kuin keskikokoinen Oktoberfest. Muistakaa aina tehdä varmuuskopioita tiimitiedostoistanne!
Oman tiimin kasvattaminen ja kouluttaminen on aina hienoa. Pilotti kerää kokemusta ohjaamisesta, taistelusta ja "muusta" sen mukaan mitä taistelussa tekee. Kun pilottiinsa on ehtinyt kiintyä, on kiva seurata vierestä, kun hän ylivoiman edessä sortuu maahan, ammusvarastot alkavat räjähdellä, ja kun vihdoin tajuaa käyttää heittoistuinta, joko ei ehdi ennen moottoriräjähdystä tai sitten kuolee yrityksessä, kun ei pihiyttään ole panostanut sen taidon kasvattamiseen. Pilotti nimittäin kuolee lopullisesti.
Tiimin saa vedettyä huonosti menevästä taistelusta, mutta se maksaa ja paljon. Jos rahaa ei löydy, taistellaan katkeraan loppuun asti. Älä ikinä aloita kampanjaa kokeilematta tusinatiimillä, mistä siinä on oikeasti kysymys! Ei ole sattumaa, että nykytiimini pelleilee vielä tiedustelu- ja kevyt-titaanien kanssa. Tiimiä koulutetaan suoraviivaisissa satunnaistaisteluissa, joissa kannattaa aloittaa hirveällä ylivoimalla surkeaa vastustajaa vastaan, kunnes homma pysyy hyppysissä. Piskuinen ohjekirja on tarpeeseen, kun katsoo mihin vähäiset kokemuspisteensä jakaa.
Omia titaaneja, esimerkiksi BattleTechin mallin mukaan, saa suunnitella tai muunnella saksalaisen hämärällä ohjelmalla. Lisäksi pelin mukana tulee tehtäväeditori.
Mikä mainio mechaniikka!
Grafiikka on aivan liian pientä. Kun jättirobot näyttävät Airfixin pikkusotilailta, joilla muut Airfixin pikkusotilaat leikkivät, se ampuu immersiota autocannonilla polviactuatoriin. Usein titaanit ovat muutaman heksan päässä toisistaan, ja ärsyttää kun pikku tihrut matsaavat keskellä laajaa heksastoa. Zoomitaso tai pari parantaisi tilannetta jo paljon.
Peli voi olla ruma, mutta sen sydän on sellaista kultaa, että raajat pois. Erittäin yksityiskohtainen pelimoottori aiheuttaa sen, että taivaalta toisen päälle tippuva 200-tonninen hyökkäystitaani ja maahan sortuvaa raukkaa moottorisahaava metallisoturi alkavat elää päässä. Nethackin pelaajat ymmärtävät mihin ilmiö perustuu.
Titans on vuoropohjainen, mutta ei normaaliin toimintapistevetoiseen I go # U go -tapaan. Pelimekaniikan ymmärtäminen vaati minulta aikaa ja mielikuvitustupakkia, mutta kun sen idea selveni kirkkaana valonvälähdyksenä, häpesin itseäni: se on yhtä selkeä ja nerokas kuin E=mc2. Mechforce-veteraani Laaksosella oppimisprosessi sujui hetkessä.
Pelissä aika kulkee sekunti kerrallaan ja kaikki, mitä titaanit voivat tehdä, vaatii aikaa. Kauanko, se riippuu piljoonasta asiasta, kuskin kyvyt tärkeimpänä. Joka sekunnilla peli tarkistaa, voiko joku titaani tehdä jotain, ja jos voi, peli pysähtyy odottamaan käskyjä. Jos useampi titaani voi tehdä jotain, järjestys määräytyy kuskin kykyjen mukaan.
Tämähän on selvää pässinlihaa. Hämäävä pointti on se, että käskytiloja on kaksi: toinen liikkumiseen ja toinen hyökkäysluontoiseen toimintaan. Sen estämiseksi, että peli koko ajan ruinaisi liikkumis- ja taistelukomentoja, on monipuolinen taukojärjestelmä, eli "kysy liikkumiskäskyä vain jos ehto X täyttyy".
Sekunti on pitkä aika
Väännänpä rautalankaa. Itse suunnittelemani Angelus-luokan kevyt lähitaistelutitaani näkee vihollisen. Lähitaistelu ei suju kaukaa, joten liikekäsky on juokse seuraavan heksaan (17 sekuntia), taistelukäsky on asejärjestelmien lukitus viholliseen (8 sekuntia). Kahdeksan sekunnin kuluttua peli pysähtyy ja titaani odottaa uutta taistelukäskyä. Vihollinen on vielä kaukana asejärjestelmieni kantaman ulkopuolella, joten käynnistän skannerini (31 sekuntia). Yhdeksän sekunnin kuluttua titaanini juoksee seuraavaan heksaan ja jää odottamaan uutta liikkumiskäskyä. Paikka on taktisesti hyvä, joten käytän taukotilaa "odota kunnes taistelukäsky on suoritettu", minkä ansiosta titaani ei vingu lisäkäskyjä ennen kuin skannaus on suoritettu.
Tarvittaessa pitkät odotukset saa katkaistua kesken, ettei tarvitse odottaa teräspeukalo persiissä, kun yllätysvihollinen alkaa räiskiä.
Titaani kävelee, peruuttaa, juoksee ja vieläpä hyppii, jos siinä on jumpjetit. Maasto vaikuttaa dramaattisesti liikkumiseen, suojaan, näkyvyyteen ja moneen muuhun asiaan. Kykytesteillä mitataan, pystyykö titaani juoksemaan vauhdilla järveen, ylittämään suon tai hyppäämään jumpjeteillä tiheästä metsästä, samoin mojova osuma pakottaa testaamaan, pysyykö vehje hyppysissä. Jolleivät kuskin kyvyt riitä, titaani rojahtaa maahan, jolloin siihen on tuplahelppo osua. Kaatumista seuraavaa rökitystä kauhistelee jopa vieras sika.
Varsinaisessa taistelussa on kätevä käskyttää titaani eloon vasta kun joku aseista on taas laukaisukunnossa tai titaanin lämpötila on laskenut siedettäviin lukemiin. Kaikki titaanin tekemiset ja varsinkin ampuminen nostavat sen lämpötilaa. Jos lämpö nousee liikaa, titaani menee off-tilaan. Jos lämpö nousee vielä sittenkin, ensin räjähtelevät ammukset ja sitten kosahtaa koko titaani kuin pieni ydinpommi. Moottoriräjähdykset ovat pelissä varsinainen Damokleen miekka: kutitat rauhassa moottorisahallasi maassa makaavaa titaania, ja sitten teräketju luiskahtaa sattumalta moottoriin. Lopputulos on rumaa jälkeä kahden heksan säteellä.
Taistelu on raakaa: titaani voi yrittää jyrätä vastustajan törmäyksellä, jonka jälkeen makaavaa titskua voi monottaa ja lyödä. Enemmän taitoa vaatii klassinen Death From Above, jossa jumpjet-avusteisesti hypätään vihollisen niskaan. Taitavat ampujat voivat yrittää tähdätä ruumiinosiin, vaikka välillä tuntuu, että Jagged Alliance 2:n osumatarkkuus elää, kun huippuprosenteilla ei osumaa synny. Paitsi vihollisella. Vaan onnistuu se tuurillakin: hirveällä munkilla ammuttu teslabolt poisti Laaksosen priimakuntoiselta titaanilta kerralla niin pään kuin pilotin hengen. Se oli hieno hetki.
Peli synnyttää mielenkiintoisia tapahtumaketjuja. Paras energia-ase-eksperttini juoksi auttamaan rusikoinnin kohteena olevaa kaveriaan. Ammuin juostessani heittolaukauksen Black Ray Gunilla, joka meni ohi, mutta sytytti metsän edessäni palamaan. Titaani juoksi suoraan liekkeihin, mutta ampumisen lämpö yhdistettynä juoksun ja metsäpalon lämpöön aiheutti moottorille lämpöhalvauksen. Titaani pisti virrat poikki keskellä tulipaloa, pelastautumissysteemi ei enää toiminut ja vähän myöhemmin sekä titaani että sen kuski hilatoituivat kuin Anni.
Käskyjärjestelmän kanssa tekee mieli mennä naimisiin ja määrätä se pakolliseksi kaikkiin vuoropohjaisiin peleihin. Se on niin hyvä.
Teslabolt iskee miehen katuun
Vaan niin se on, että vaikka saksalainen osaa rakentaa Messerschmitt Me-262:n, hän rampauttaa sen ripustamalla siihen pommit. Vicious Bytes ei ole tajunnut sitä, että juhlitusta freewarepelistä on vielä matkaa kaupalliseen peliin. Titans of Steel on loistavaa 25 taalan shareware-laatua, mutta täyshintaiseksi peliksi siinä on järjenvastaisia pallonpudotuksia, muitakin kuin jopa minun löysät normini alittava grafiikka.
Yksinpeliä olisi voinut miettiä enemmän. Yksi kunnon juonivetoinen kampanja, vieläpä sopivalla vaikeusasteella, olisi hyvä koukku. Nyt mikään ei oikein liity mihinkään. Toki Pyhän Moninpelin Kultin munkkiveljet messuavat jotta "yksinpeli on turhaa-aa, vain moninpelilläääää on merkitystääääää", ja jos kavereita löytyy, Titansin moninpeli todella on hieno kokemus.
Mutta vain puolittain, sillä Vicious Bytes on toteuttanut pelaamisen luvattoman huonosti. Halutessaan tiimeiksi voi pistää tietsikan arpomat huipputiimit, mutta mitäs hauskaa siinä on?
Jos päätämme Laaksosen kanssa jälleen katsoa, pärjäävätkö Sipoon Sudet omalle Summersin Buffyn johtamalle Scoobie Gang -tiimilleni, sähläystä on liikaa. Ensin Kaizun täytyy lähettää tiiminsä minulle, ja kopsin sen SQUAD-hakemistoon, jossa voi olla ne neljä kiinteästi nimettyä tiimiä. Joten jollen ole varovainen, voin kopioida Kaizun tiimin omani päälle, ja parku on oleva suuri. Kun tiimi on minulla, Kaizu ottaa yhteyden hostiin eli minuun. Hän ei näe mitään kun valitsen pelaajat ja määrittelen kartan. Itse pelaaminen sujuu hienosti ainakin lähiverkossa, varsinkin jos kaikki pelaajat hallitsevat taukojen oikean käytön.
Kun matsi päättyy, vain isännän tiimin status päivittyy automaattisesti. Muille pitää postittaa tiimit takaisin, ja aivan varmasti Kaizu päivittääkin tiiminsä statuksen, kun kaksi parasta pilottia ovat kuolleet ja titaaneita odottaa kallis remontti.
Pelin ydin on puhdasta timanttia, mutta sitä ympäröivä hiilikuori saattaa olla monelle liikaa. Vaan mikäs pelaajien pikku suojelusenkeli minä olen: ei kokeilemalla menetä kuin korkeintaan innon tosiaikanaksuihin.
Alkuperäinen, vain moninpelin sisältävä Titans of Steel on edelleen jakelussa. Jos se tuntuu edes etäisesti kiinnostavalta, sitten Sotivia Aurinkoja harkitsemaan. Tämän parempaa mechastrategiaa ei ole, ei tule.
85
