Sitä on toivottu ja odotettu. Se on noussut ennakko-odotuksissa taivaallisen pelastajan rooliin. Nyt se on täällä ja vastaa huutoon: Haukka on laskeutunut PC-maailmaan.
Tony Hawk's Pro Skater 2 ei juuri esittelyjä kaipaa. Konsolipuolella mainetta niittänyt hittipeli sisältää monen monta rullalautailun ammattilaista, valtavan määrän temppuja, hienoja ratoja ja viimeiseen asti hiottua pelattavuutta. Kehnon MTV Sports: Skateboardingin jälkeen tuntuu kuin astuisi pimeydestä valoon.
Läpi elämän
Tony Hawkin ydin on urapeli, jossa kerätään rahaa ja mitaleita, jotka avaavat uusia kenttiä. Avattuja kenttiä voi pelata yksittäisinä sessioina, joissa ainoa tarkoitus on kerätä pisteitä. Toinen vaihtoehto on vapaa peli, jossa voi tutustua kenttään, harjoitella temppuja tai pitää muuten vain hauskaa ilman aikarajaa tai sen kummempia tavoitteita.
Urapelin aluksi avattuna on vain yksi kenttä, jossa on kymmenen tavoitetta, joiden kunkin suorittamisesta saa rahaa. Kentälle on myös ripoteltu mitä mielikuvituksellisempiin paikkoihin seteleitä, joita keräämällä saa lisää valuuttaa. Kun riittävä määrä rahaa on kasassa, aukeaa uusi kenttä uusine tavoitteineen.
Tavoitteet vaihtelevat jonkin verran, mutta perusidea on yleensä sama: kerää jotakin tai tee jokin temppu jossakin tietyssä paikassa. Pelin edetessä tavoitteiden suorittaminen vaikeutuu ihastuttavan rauhallisesti - juuri sopivassa tahdissa omien taitojen kehittymisen kanssa. Loppukentissä vaaditaan jo melkoista osaamista, mikäli haluaa saada kaikki tavoitteet suoritetuiksi.
Tavoitteiden metsästystä rikkoo parin kentän välein tulevat kilpailut, joissa vähimmäistavoitteena on kolmen parhaan lautailijan joukkoon pääseminen uuden kentän aukaisemiseksi. Kilpailuissa ei sen kummempia tavoitteita ole: iso läjä pisteitä ja nenän pitäminen mahdollisimman kaukana asvaltin pinnasta riittää.
Vaikka eri kenttien tavoitteet eivät järin monipuolisilta vaikutakaan, niiden suorittaminen on poikkeuksetta hauskaa. Ne tarjoavat tismalleen sopivan haasteen ja niihin sisältyy lähes aina tarve jonkinlaiseen temppuiluun. Alkutasojen yksinkertaiset grindit vaihtuvat loppua kohden useiden temppujen sarjoiksi ja taitoa vaativaksi ohjailuksi.
Pelaajan ura urkenee joko omissa tai lainatuissa pöksyissä. Alter egoksi on tarjolla kolmetoista autenttista ja toisistaan selvästi eroavaa ammattilautailijaa aina alan legendoista, kuten Tony Hawk, Steve Caballero ja Rodney Mullen, tuoreempiin tuttavuuksiin. Mikäli valmiit lautailijat eivät kelpaa, voi itsensä siirtää ruudulle harvinaisen tarkasti. Lautailijan ulkoasusta pääsee nimittäin säätämään kaikkea hiusten väristä tatuointeihin ja vaatteiden logoihin.
Ympäri maailman
Erilaisia kenttiä on yhteensä kahdeksan. Ne vaihtelevat teemaltaan ja ulkonäöltään toisistaan suuresti, mutta yhteisenä piirteenä ne ovat kaikki tavattoman hauskoja. Jo ensimmäisessä kentässä on sen vaatimattomasta koosta huolimatta salaisuuksia ja puuhattavaa enemmän kuin tarpeeksi. Joissain kentissä on suljettuja alueita, joihin ei pääse ennen kuin on suorittanut jonkin tehtävän tai käynyt temppuilemassa jossakin tietyssä paikassa.
Eri teemat vaihtelevat lentokonehangaarista palaseen New Yorkia. Kentät ovat pullollaan erilaisia teemaan sopivia paikkoja, joissa voi brassailla haluamillaan tempuilla. Esimerkiksi eteläisen Kalifornian koulun pihalla on portaita, raileja, viheralueita, matalia rakennuksia ja sen sellaisia. Kaikki rakenteet tietenkin vain odottavat lautailijoiden saapumista. Kahdeksaan kenttään sisältyvät kolme kilpa-areenaa ovat puhtaasti lautailua varten, joten ne ovat täynnä erilaisia ramppeja, altaita ja hyppyreitä.
Mikäli kahdeksan upeaa kenttää ei riitä, pelin mukana tuleva kenttäeditori sisältää valmiiksi tehtyjä lisäkenttiä, ja omia kenttiään pystyy luonnollisesti suunnittelemaan niin paljon kuin sielu sietää. Vaikka kenttään saakin upotettua suhteellisen sujuvasti erilaisia palasia massiivisesta valikoimasta, kenttien koko on turhan rajoittunut. Minä olisin tahtonut toteuttaa suuruudenhulluimmat unelmani ja rakentaa massiivisia skeittipuistoja vaatimattoman pienten länttien sijaan. On editori kuitenkin selvästi tyhjää parempi ja tuo pelille entisestään lisäikää.
Eri kenttien teemat ovat hienoja ja yksilöllisiä. Oikeastaan vain New Yorkin ankeus ei suuremmin onnistunut sytyttämään, muuten kentät ovat tyylikkäitä kokonaisuuksia. Lisäväriä lautailuun tuovat seiniä ja katuja koristavat näyttävät graffitit ja kenttiä on elävöitetty jos jonkinlaisilla tempuilla, kuten horisontissa viilettävillä purjelaudoilla.
Lautailijat ovat kulmikkuudestaan huolimatta yksityiskohtaisia ja elävän näköisiä. Temput näyttävät oikeilta ja eroavat toisistaan niin kuin pitääkin. Resoluution saa nykäistyä 1024x768:aan asti ja hyvä puoli on se, että koneelta ei vaadita ihmeitä. Testikokoonpanolla peli pyöri maksimiresoluutiolla ilman moitteen sijaa.
Tavalla tai toisella
Erilaisia temppuja on valtava määrä. Flippejä, grabejä, grindejä ja erikoisliikkeitä tuntuu pelin alkumetreillä olevan turhankin kanssa, mutta jo lyhyellä harjoittelulla temppuilu alkaa sujua ja sujuvien kontrollien ansiosta saa tehtyä juuri haluamansa tempun. Padiohjain istuu luontevasti peliin ja muuttuu nopeasti ajatusten jatkeeksi. Samanlaista ohjauksen sujuvuutta ei kovin usein näe.
Oikeastaan ainoat pienet heikkoudet lautailijan ohjauksessa ovat ylämäissä ja ahtaissa paikoissa pyörittäessä. Skeittaaja kääntää kasvonsa automaattisesti alamäkeä kohti tietyssä tilanteessa kun vauhti loppuu, ja joskus siitä on seurauksena turhaa pyörimistä ja seiniin törmäilemistä. Samankaltaista ongelmaa on myös kameran ajoittaisessa sekoilussa, kun lautaillaan seinien lähellä. Kyse ei kuitenkaan ole suuresta ongelmasta, ennemminkin pienehköstä kauneusvirheestä.
Vaikka mainio temppuvalikoima onkin suhteellisen helppo hallita, se ei kuitenkaan takaa erityistä pistemenestystä. Avain koviin pistemääriin on nimittäin pitkissä temppusarjoissa, jotka nostavat pistekerrointa. Tavallisesti pitkiä sarjoja pystyy tekemään erilaisilla grindeillä, mutta vielä tehokkaampi tapa on etu- tai takapyörien varassa tasapainotteleminen, eli manuaalilla temppuileminen.
Manuaalilla sarjojaan pystyy jatkamaan periaatteessa loputtomasti. Kuten grindeissäkin, pelaajan tehtävänä on pitää lautailija tasapainossa manuaalin ajan pienillä ohjausliikkeillä. Ei mahdottoman vaikeaa, mutta juuri sopivan haastavaa. Manuaalitkin ovat jälleen yksi kikka, joka saa ihastelemaan pelisuunnittelun onnistuneisuutta.
Ei nuorten korville
Sujuvaa menoa Tony Hawkissa kyydittää mainio punkista ja hip-hopista koostuva musiikkiraita. Biisien tunnetuimmasta päästä lienevät kymmenisen vuotta vanhat Bad Religionin You sekä Anthraxin ja Public Enemyn yhteistyön hedelmä Bring the Noise ja uudemmista tuotoksista Rage Against the Machinen, Papa Roachin ja Naughty by Naturen kipaleet. Musiikin valinnassa on selvästi nähty vaivaa, sillä kokonaisuus toimii mahtavasti. Musiikista tulee oleellinen osa peliä, eikä se ole vain pakollinen kuvio, jonka kytkee heti alussa pois päältä.
Hieman korvaan tosin särähtää se, että mainioille biiseille on tehty MTV:t, eli tuhmat sanat on sensuroitu, jotta nuoriso ei saisi niistä huonoja vaikutteita. Niinpä ei kannata ihmetellä, kun välillä ärhäkän sanoituksen keskellä kuuluu pelkkää fff:ää ja shhh:ää. Sensuroiminen on lähes tulkoon surkuhupaisaa, etenkin kun veri tirskuu estoitta lautailijan kaatuessa.
Loistavan musiikin vastapainona ovat mainiot äänet. Laudan kolahdukset ja renkaiden hurina eri alustoilla kuulostavat aidoilta ja lisäävät fiilistä entisestään. Ainoastaan jotkin ympäristöäänet, kuten taksien ruohonleikkurimainen säksätys, tuovat turhaa säröä äänimaailmaan.
Kokonaisuutena Tony Hawk's Pro Skater 2 on eheä ja viimeistelty pakkaus, joka ei varmasti jätä ketään aihepiiristä vähänkään kiinnostunutta kylmäksi. Armottoman toimivat kontrollit, loistavasti suunnitellut kentät ja iso kasa bonusroinaa takaavat sen, että peliä jaksaa tahkota ilman pelkoa kyllästymisestä. Tällaisia pelejä kun olisi enemmän, niin maailma olisi paljon parempi paikka.
93
