Spectrum Holobyte on militäärilentosimulaattorimarkkinoiden kruunaamaton kuningas. Falcon 3.0 on luonut oman standardinsa lentopeleihin, eikä sen kaatajaa ole tähän mennessä tullut.
Falcon nelosta odotellessa voi haukankyntensä iskeä Top Guniin, joka tutustuttaa uudet alokkaat lentämisen riemuihin, ja lupaa kokeneemmille sekä realistisen lentomallin että vertaansa vailla olevan verkkotuen.
Elokuva vai simulaatio?
Samannimiseen elokuvaan pohjautuva Top Gun lyö pelaajan luutnantti Pete "Maverick" Mitchellin saappaisiin, elokuvassa ne puolittain täytti Tom Cruise. Jokseenkin elokuvan mukainen juoni kulkee läpi neljän kiinteän kampanjan, ja taistelulentoja maustetaan videovälipaloilla.
Kaiken kaikkiaan lennettävää on nelisenkymmentä tehtävää ja lähes jokaiseen tehtävään kuuluu oma videoklippi. Yleensä ne käsittävät tehtävän käskynjaon ja joskus myös sen jälkipuinnin. Simulaattori alkaa Top Gunin koulutustehtävistä, joiden päätteeksi siirrytään Kuuban kriisiin ja sieltä taas eteenpäin.
Top Gun mallintaa oikeaa F14:ää uskollisesti. Itse asiassa lopputulos on tarkempi kuin elokuvassa, joten aloittelevat ässät saattavat pettyä pahan kerran: siinä missä elokuvan hurjissa kaartotaisteluissa MiGit ammuttiin taivaalta tykeillä, simulaatiossa ohjustaistelut aloitetaan turvallisesti näköetäisyyden ulkopuolelta Phoenix-ohjuksin. Mikäli vihollinen pääsee lähietäisyydelle, on F14-pilotti altavastaajana, sillä mikään dogfight-kone se ei ole.
Pelaajalle jää vain pilotin rooli, ja niin kohteiden lukituksen, etsinnän kuin huonot vitsitkin hoitaa tietokoneen ohjaama aseupseeri. Ohjaamo on realistinen, ja toimivat mittarit sijaitsevat oikeilla paikoillaan. Vähemmän realistisia ovat heijastusnäytön eli HUDin viereen ilmaantuvat, PIPeiksi kutsutut ikkunat, joista näkyvät lukittu vihollinen, 360 asteen huijaustutka ja muut tarpeelliset tiedot. Lentäminen on helppoa kustomoida mielensä mukaan: jos haluaa pitää pelin helppona, katsoo heijastusnäytön läpi ja pitää 360 asteen tutkaruudun auki, realismifriikki pitää PIPit kiinni ja lentää mittareiden ja heijastusnäytön avulla kuten tosielämässä.
Varsinainen mittariston tutka on astetta realistisempi ja näyttää ainoastaan edessä olevat kohteet. Valitettavasti vihollisen ampuessa kohti joutuu huijaustutkan laittamaan päälle, jotta tietäisi mistä päin ohjus on tulossa, koska instrumentointi ei sisällä uhkan suuntiman näyttävää TWI:tä.
Asemallinnuksessa on otettu eniten vapauksia pelaamisen yksinkertaistamiseksi. Kohteen lukitus ja vaihto onnistuu yhtä näppäintä painamalla, kunhan vihollinen on koneen etupuolella. Tutkahäirintää ei ole ja tutka näkee myös taakse, joten kukaan ei pääse yllättämään. Erityisesti tykit tuntuvat ylitehokkailta ja lyhytkin sarja oikeaan suuntaan tipauttaa vihollisen helposti. Ohjusmallinnus on lähempänä totuutta, mutta esimerkiksi Sparrow-ohjukset tuntuvat todellista paremmilta.
Myös koneen vauriomallinnus on kevennettyä luokkaa. Vihollisen osuessa ilmoitetaan vaurio prosentteina, lisäksi laskuteline, laskeutumiskoukku, ilmajarru tai laipat saattavat vaurioitua. Ase- tai ohjausjärjestelmiin vaurioita ei tule. Toinen moottoreista voi syttyä tuleen, mutta ainoa vaikutus on työntövoiman heikkeneminen: minkäänlaista vääntöä suuntaan tai toiseen moottorin sammuminen ei aiheuta.
Graphics engine has stalled
Ennakkoon herätti kiinnostusta väite, jonka mukaan Top Gunissa testataan Falconin nelosen grafiikkarutiineja. Toivottavasti ei, sillä maastografiikka on pelin suurin kompastuskivi. Maasto koostuu suhteettoman suurista tekstuuriblokeista, jotka ovat rumia matalalta, ja nippanappa katsottavia korkealta, mutta vaativat silti koneelta huomattavasti vääntöä, kovimmalla tasolla pitää alla olla P133/16 Mt.
Pitkästä aikaa yksityiskohtien vähentäminen jopa vaikuttaa päivitysnopeuteen, ja silmää miellyttävä tasapaino päivitysnopeuden ja yksityiskohtien välillä löytyy valikoista helposti.
Maastoa lukuunottamatta grafiikka on kaunista katseltavaa. Mittaristo ja koneet ovat näyttävää 640x480-grafiikkaa. Sama koskee heijastusnäyttöä, jota kylläkin on karsittu varmaankin noviisipilottien informaatiotulvan vaaran vuoksi. Lentokoneiden tekstuuripinnoitus ja varjostus ovat onnistuneita. Maaston väritystä valittaessa on pidetty kieli keskellä suuta, ja väripaletti on kerrankin sopivan hillitty. Näkymä on muutamissa tehtävissä jopa henkeäsalpaavan kaunis aamuauringon värjätessä pilvet punertaviksi.
Ei dynaamista kampanjaa
Tehtävät ovat ennalta purkitettuja ja pelissä eteneminen vaatii niiden läpäisyä. Muutamassa tehtävässä epäonnistuminen sallitaan, mutta niissäkin pitää selvitä hengissä kotiin asti. Tehtävät käsittävät Tomcatille tyypillisiä saatto-, BARCAP- ja partiointitehtäviä, Alert 5 -odotteluita ja jopa muutaman tiedustelutehtävän. Suurin osa tehtävistä on melko helppoja, ja kerran mokattuun tehtävään on helppo palata, kun muistaa mistä vihollinen tulee. Hyvänä innovaationa ovat Alert 5 -tehtävät, joissa todella jännittyneenä kuuntelee radiosta ilmataistelua ja odottaa lähtölupaa, jota ei vaan millään tahdo kuulua.
Siipimiehille ei pysty antamaan käskyjä. Mukana lentää yleensä yksi siipimies, joka tekee mitä parhaaksi katsoo. Hän saattaa antaa taktisia ohjeita, muttei pahemmin tunnu edes itse niitä noudattavan. Ohjekirjassa käsitellään tavanomaiset bracket- ja drag-manööverit, mutta käytännössä moisista liikkeistä ei ole mitään hyötyä, kun niitä ei yksinpelissä edes pääse kokeilemaan. Siipimiehet hoitavat tehtävänsä, ja suurin ongelma onkin jakaa kohteet niin, ettei kumpikin ammu samaa.
Kerrankin eetteristä kuuluu muutakin kuin tehtäväorientoitua viestintää, ja itse asiassa suurin osa viesteistä on tosielämän tapaan tilanteeseen varsinaisesti kuulumatonta radiopulinaa. Toki höpinä taukoaa taistelun ajaksi, mutta muutaman kerran Merlin heittää juuri loppuvedon aikana niin tyhmän vitsin, että melkein tulee tonttiin jo pelkästään sen takia. Radiokeskustelu parantaa pelin tunnelmaa mukavasti varsinkin Su-27:n kuolemanhiljaisuuden jälkeen.
Pelaajan kiusana on lentätoveri Stinger, joka tarkoitus on ilmeisesti olla elokuvan Icemanin korvike. Mutta siinä, missä Iceman oli pätevä ja huomautteli Maverickin asenteesta ihan oikeudenmukaisesti, Stinger muistuttaa lähinnä koulukiusaajaa. Kun koulutuslennon päätteeksi laskeuduin suoraan kuolon kitaan, viimeinen mitä koneen hylystäni kuulin oli Stingerin kommentti: "Maverick broke the regulations. That should be noted". Kyllähän minä sen tiesin, ettei merijalkaväen sotilas saa kuolla ilman lupaa, mutta sama koskee näköjään pilottejakin...
Joukossa on voimaa
Top Gunin yksi porkkana on moninpeluu. Modeemituki on paljon Falconia monipuolisempi ja helpompi käyttää, mutta Top Gunin varsinainen voima on sen verkkopelituessa. Keskiverto-verkotonkin pääsee siitä nauttimaan Kalin, IPX-verkkoyhteyttä Internetin läpi matkivan SW-ohjelman avulla, ja ympäri koko maailman. Top Gun toimiikin loistavasti Kalin kanssa.
Mukana voi olla neljä eri joukkuetta, joissa kussakin neljä pilottia. Pelata voi joko toisiaan tai tietokonepilotteja vastaan, jolloin aseet latautuvat uudelleen automaattisesti vihollisaallon päätteeksi. Jos kahden pelaajan verkkopelikin jaksoi viehättää monta tuntia yhteen soittoon, millaista hupia tarjoavatkaan isommat pelit?
Lintu suihkumoottorissa?
Top Gun on enimmäkseen onnistunut yritys tehdä helppo, aloittelijallekin sopiva simulaatio, joka kuitenkin on niin monipuolinen, että se kiinnostaa kovempiakin simulaattorifriikkejä. Pahin heikkous on dynaamisen kampanjan puute, mutta eihän moiseen voisi video-osuuksia liittääkään. Neljän kiinteän kampanjan läpipelaamiseen ei mene paljon aikaa, jonka jälkeen jää enää moninpeli.
Kovien simulaatioiden ystäville Top Gun ei ehkä ole omiaan. Tutkan mallinnus on kieltämättä vähän liian pitkälle menevä helpotus, mutta olihan samanlainen Falconissakin. Top Gunin arvo onkin sen oppimisen helppoudessa ja silti realistisuudessa.
90
