Philip K. Dickin kirjaan perustuva Ubik tarjoaa melkoisen sekamelskan eri genrejä. On roolipelimäisiä aineksia, reaaliaikaista taistelua ja seikkailua, koko rakennelma pönkitettynä mielenkiintoisella tarinalla. Vaan miten käy?
Vuonna 2010 ihmisen psyykkiset voimat puhkeavat esiin, ja normaalipopulaation sekaan ilmestyy psyykikkoja. Monet suuryhtiöt palkkaavat näitä nopeasti avuksi ikuiseen taisteluun taloudellisesta mahdista. Telepaatteja ja telekineetikkoja käytetään vakoilussa ja muissa pimeissä operaatioissa, edut lienevät selvät. Kaksi yhtiötä nousee muiden ylle: Hollis-yhtiö ja Runciter & Kumppanit. Hollis käyttää psyykikkoja laittomasti ja Runciter puolestaan metsästää niitä.
Sillä välin Runciterin tukikohdassa...
Pelihahmona on Joe Chip, Runciterin psyykikkojen eliminointiryhmien johtaja. Tappotehtävien välillä Joe-poikaa juoksutetaan ympäri päämajaa juttelemassa muille rakennuksen enemmän tai vähemmän merkityksellisille hahmoille. Tehtävät saa joko itse herra Runciterilta tai suoraan päätteeltä, josta myös valitaan iskujoukon agentit budjetin rajoissa. Agenttien erikoisalat vaihtelevat rivimosurista räjähdespesialistiin ja hakkerista psyykikkoon. Agentit voi varustaa haluamillaan lisäaseilla, panssarilla ja muilla varusteilla kuin X-Comissa ikään.
Joe Chipille saa lisäksi ostettua erilaisia ryhmätyötä parantavia piirejä: on moraalinkohotinta ja reaktionopeuden kiihdyttäjää, ja tehtävistä voi ostaa ennakkotietoja vasikoilta. Kaikki tuttua ja turvallista cyberpunkin tuntijoille. So far so good.
Pahan voimat valloillaan
Iskujoukon lennettyä tehtäväalueelle alkaa alamäki. Pelialue on jaettu pieniin esirenderoituihin paloihin, joissa ryhmää liikutellaan tosiajassa hiirellä klikkaamalla, ja automaattikamera valitsee ruudun "parhaan" kuvakulman. Useimmin kuin harvoin kuvakulmaa joutuu säätelemään itse, jotta saa edes iskuryhmän näkyviin. Usein agentit yrittävät tunkea samasta oviaukosta samanaikaisesti, ja välillä haluamaansa ruutuun ei pääse ei niin millään, eikä kyse ole kädettömästä pelaajasta tai kuun asennosta vaan selkeästä pelitestauksen puutteesta. Peliä ei saa edes kesken tehtävää tallennettua ilman päivittämistä.
Myös taistelut ovat tosiaikaisia, ja ne käydään samoilla esirenderoiduilla käytävän ja huoneen pätkillä kuin liikkuminenkin. Mutta siinä onkin koukku: yksiköitä ei ohjaakaan pelaaja, vaan ne toimivat itsekseen. Muuten kiva, mutta nyt ei todellakaan ole muuta tehtävää kuin valita psyykikoiden käyttämä voima, vaihtaa asetta ja kuljettaa joukko vihollisen luo. Yksittäisten ruutujen pitäisi olla paljon suurempia ja sotilaiden pitäisi osata muutakin kuin kyykistyä ja ampua.
Ripaus realismiakaan ei olisi pahitteeksi. Kuolleet viholliset haihtuvat välkkyen ilmaan ja jättävät jälkeensä ammuksia tai panssaria, jotka nekin hetken kuluttua haihtuvat. Omiin miehiinkään ei voi osua, vaikka ne olisivat suoraan ampujan ja vihollisen välissä.
Useissa alun tehtävissä on tietokonepäätteitä, joita iskujoukon hakkeri voi yrittää hyödyntää. Eri järjestelmät, kuten ovet ja puolustusrobotit, hakkeroidaan arpomalla numeroita "kylmää, kuumaa" -menetelmällä. Jos menee pieleen, vahtiohjelma verottaa hakkerin elinvoimaa.
Viimeiset sivut
Jotain hyvää sanottavaakin on: tunnelmaa luova, tilanteen mukaan vaihtuva jännitysmusiikki. Toisaalta taistelumusiikki jää usein pyörimään, vaikka tilanne on jo ohi.
Lopussa tehtävät alkavat toistaa itseään, jopa niin paljon, että niitä pelataan samoilla kartoilla! Myös ryhmän valikointi/varustus unohdetaan puolessa välissä peliä, tosin sille on selitys.
Potentiaalia Ubikissa olisi ollut vaikka mihin, mutta tällaisena sillisalaattina peli ei toimi. Roolipeliksi sitä ei oikein voi laskea, seikkailupeliksi se on aivan liian taistelupainoitteinen ja strategiataisteluna se ei toimi. Voi kun taistelu olisi kylmästi kopioitu X-Comista tai Falloutista.
Itse tarina on mielenkiintoinen ja hämärä. Taitaa kuitenkin olla kannattavampaa hankkia Ubik kirjakaupan, ei pelikaupan hyllystä.
55
