Visuaalisesti omaperäinen, aikaa ees taas kelaava Viewtiful Joe saapuu lavalle jo toisen kerran. Vieläkö nopea toiminta ja kimurantit arvoitukset iskevät?

Joen on juostava: paha Black Emperor on varastanut Oscar-pystit. Onnelliset loput ovat uhattuna, joten elokuvafani Joen on sännättävä oikopäätä apuun.

Juonikuvio kuulostaa kornilta, mutta "elokuvien" väliset selostukset huvittavat oikeasti. Kukin episodi tuo mieleen jonkin eri aikakauteen sijoittuvan klassikkorainan. Yksi vie tulevaisuuteen, toinen esihistorialliseen toimintaspektaakkeliin, kolmas jääkauden hyytäviin maisemiin.

Rakkaus voittaa

Viewtiful Joe oli tuore, hektinen ja haasteellinen kokemus hidastempoisten 3D-löntystelyjen välipalana. Jopa liiankin haasteellinen.

Aluksi Viewtiful Joe 2 tuntuu ja maistuu vahvasti edeltäjältään. Pelattavuus ja elokuvalliset erikoisuudet ovat tuttuja, ja vauhti ja meininki aivan yhtä hilpeää kuin ennenkin. Pelattavuus on jouhevampaa kuin ensimmäisessä osassa ja vaikeustaso kohoaa maltillisemmin. Alkumatkasta peli jatkuu kuolon kouraistua lähellä olevasta uudelleenaloituspisteestä, mikä helpottaa aloittelijan elämää.

Viewtiful Joe 2:n suurin uudistus on Silvia, Joen mielitietty, jonka saa näppärästi menoon mukaan nappia painamalla. Joen ranteissa on enemmän ruista, mutta Silvian avuna ovat pyssyt, joilla vihollisia voi kurittaa kauempaa. Muutaman pelottavan loppukörilään etäkäryttely tuntuu huomattavasti miellyttävämmältä kuin kyynärvarren etäisyydeltä heikkopäisenä huiskiminen.

Erikoistehosteet ovat pääosin tutut: slow hidastaa aikaa, fast nopeuttaa. Zoom tuo ruututapahtumat liki ja lisää iskuihin ja hyppyihin metkasti maagista voimaa.

Silvian replay on uutuus, sen kanssa saman liikkeen voi tehdä monta kertaa peräkkäin. Silvia voi täräyttää esimerkiksi napakan kolmen iskun sarjan, ennen kuin vihollinen ehtii silmäluomeaan väräyttää. Replay on tehosteista ohuin ja tylsin, mutta ongelmaratkonnassa sitä tarvitaan kyllästymiseen asti.

Itse pidän eniten slow'sta, joka tekee nujakan kuin nujakan hekumalliseksi. Se vie ajatukset Peckinpahin toimintaelokuviin, vaikka on tuttu miljoonista peleistä Max Paynesta lähtien. Slow näyttää siistiltä ja tehostaa iskuja maittavasti. Zoomin ja hidastuksen samanaikainen käyttö vie hetkeksi nirvanaan. Viholliset suorastaan pärskähtelevät palasiksi!

Kryptisiä ongelmia

Erikoistehosteiden käyttö ei rajoitu pelkkään nujakointiin, vaan niitä tarvitaan ongelmien ratkonnassa. Eteen tulla tupsahtaa toistuvasti huoneita, joista ei tunnu pääsevän millään keinolla eteenpäin. Useasti erikoistehosteiden oivaltava uusiokäyttö ratkaisee ongelman.

Esimerkiksi hidastuksella saa aikaan tulivuorenpurkauksen, nopeutettuna Joe purskahtaa tarvittaessa liekkeihin ja sytyttää oven aukaisevat lyhdyt palamaan. Osa ratkaisuista vaatii kohtuullisen kieroutunutta älyn välkyntää, mutta parhaimmillaan puzzlet ovat nerokkaita.

Viewtiful Joe 2 vaikutti aluksi muutaman päivän vekkulilta ajanvietteeltä, mutta lopulta tiukkeneva vaikeustaso vei toisiin ajatuksiin. Uudelleenaloituspisteitä on pelin edetessä liian vähän, joten samoja kenttiä joutuu väkisinkin kahlaamaan kerta toisensa jälkeen. Pelintekijät ovat jälleen kerran sortuneet keinotekoiseen pitkittämiseen. Perusmättöä muistuttava Chambers of Viewtiful -bonuspeli ei sekään isommin innosta.

Viewtiful Joe 2:n imu ei nouse megalomaanisiin mittoihin, vaikka Joen ja Silvian seikkailun pitäisi olla mitä mainioin addiktiomylly. Loppupahikset ovat parhaimmillaan mielikuvituksellisia ja mukavan kinkkisiä, mutta pahiksen pakeille vievän etapin kahlaaminen kymmenettä kertaa nakertaa peli-iloa rankasti. Loppuperkeleitä pelkäävän kannattaa kiertää Viewtiful Joe 2 kaukaa.

Mutta erikoistehosteiden käyttö ihastuttaa. Jos Silvia syttyy tuleen, hahmon voi vaihtaa äkkiä Joeksi, joka pystyy sammuttamaan sisäisen ja ulkoisen palon vienolla tuulenhenkäyksellä, fast kun saa tuuletkin puhaltamaan puhurin lailla. Vastaavasti tulikasteen saaneen Joen voi vaihtaa Silviaksi ja räväyttää sen jälkeen kolminkertaisen replay-tulisuudelman sitä halajavalle. Vänkää.