Amerikkalaisista elokuvista saa sen käsityksen, että poliisin työ on hohdokasta pikkunörttien heivaamista selviämisasemalle, perheriitojen selvittelyä ja Tapani Kansan sakotusta. Virtua Cop 2 on realistinen poliisisimulaatio, jossa pääosassa ovat arkipäiväiset takaa-ajot ja muutaman sadan rosmon ampuminen.
Segan kolikkopeliin perustuvan Virtua Cop 2:n juoni on yksinkertainen: pelaaja on poliisi ja ampuu rosvot, ja lopussa niiden pomon. Mutta ei siviilejä. Aivot voi vääntää täsmälleen nollan kohdalle, sillä Virtua Cop 2 etenee itsekseen, eikä pelaajan tarvitse kuin hiiren kursorilla täräyttää pahikset autuaammille metsästysmaille. Kuuden panoksen välein pitää sentään muistaa ladata. Siltä varalta, että peli on joillekin vielä liian monimutkainen, vaarallisin rosmokin ympäröidään helposti havaittavalla tähtäimellä.
Hillittömien pahislaumojen niittaamisen lisäksi ympäristöäkin saa tuhottua kiitettävästi, ja muun muassa autoista voi tuhota renkaat, lamput, ikkunat ja puskurit. Tavaran tuho voi tuottaa yllätyspalkinnoksi haulikon tai konepistoolin. Harjoitusradan lisäksi pelijaksoja on kolme.
Se kiihtyy sittenkin
Kuvitelkaapa tätä: pelitalolla on mahdollisuus julkaista sellaiset pelit PC:lle, jatko-osineen, kuin Sega Rally, Virtua Fighter ja Virtua Cop. Kunnolla tehtynä niistä tippuisi nappulaa niin ettei pankkiin jaksaisi kantaa. Tähän asti Sega on haaskannut kolikkopelikäännöksiään, sillä ilman 3D-tukea konevaatimukset ovat olleet järkyttävät. Vihdoinkin Sega on saanut peliinsä Direct-3D-tuen, ja niinpä Virtua Cop 2 ei vaadi enää Cray III:sta pyöriäkseen. Ilman 3D-korttia peli muuttui koneessani koomisen hitaaksi, Voodoon vauhdittamanakaan ihan kolikkopelinopeuteen ei päästy (paitsi animaatiosta tinkimällä). Ilman korttia Virtua Cop 2 ei pyöri kunnolla vielä P166:ssakaan.
Polygonipohjainen peli näyttää muuten mainiolta, mutta rosmojen kuolinanimaatiot voisivat olla parempia. Varsin usein rosmo vain jäykistyy ilmaan ja haihtuu pois, kuin ei koskaan ollutkaan ois. En minä nyt mitään veriorgioitakaan kaipaa, mutta liioiteltuun menoon olisi voinut liimata liioitellusti lentävät ruumiit.
Luonnollisestikaan Virtua Cop 2 ei tarjoa pitkäaikaista hupia. Vaikka kolikkopelin grafiikkaa lähestytäänkin, puuttuu siitä yksi erittäin tärkeä komponentti: valopistooli. Hiirellä naxuttelu ei yksinkertaisesti pysty korvaamaan pyssyn fyysistä läsnäoloa.
Vaikka Virtuaalikyttä kaksi onkin yksinkertainen selkäydinpaukuttelu, se on hyvä sellainen. Virtua Cop 2 on palvellut koneessani mainiona stressileluna. Kun Age of Empiren ääliöiden tyhmyys riipi, tai I-Warissa tulee turpiin niin että soi, Virtua Copin ampumaratainen ote resetoi aivot taas valmiiksi uusiin haasteisiin.
Nyt vain odottelen innosta värjyen 3D-päivitystä Virtua Fighter 2:een. Tai... ehkä jopa Virtua Fighter 3:sta.
80
