Legendaarinen fantasiastrategiapelien jatkumo Warlords on niittänyt mainetta ja kunniaa jo vuosikaudet. Tähän asti sotaherrat ovat olleet karuja ja perinteisen vuoropohjaisia, mutta Battlecry lyö näytölle (ainakin vähän) komeampaa grafiikkaa ja hyppää reaaliaikakelkkaan.
Tärkein ensin: Battlecry ei ole Warlords IV, eikä sarjaa ole tarkoitus pysyvästi siirtää reaaliaikaan. Seuraava wanha kunnon Warlords tulee ensi vuonna.
Minä en koskaan ole Warlords-sarjasta liiemmin innostunut, johtuneeko sitten siitä, että aikoinaan kavereita vastaan pelatessani otin päihini aina ja raskaasti. Niinpä tämän arvostelun näkökulma ei ole sotaherrafanaatikon, vaan objektiivis-kyynisen normaalipelaajan.
Näyttää pahalta
Alkudemosta ja menugrafiikoista lähtien Battlecryn ulkoinen olemus on nykystandardeihin nähden melko ruippainen. Grafiikka on kyllä miten kuten ok-tasoa, mutta paljon, paljon parempaa on nähty. Maasto kuvataan jämerän kaksiulotteisesti ja korkeuseroja on tuskin enempää kuin muinoin Command & Conquerissa. Animaatio, varsinkin lentävien yksiköiden, on kankeaa ja luonnottoman näköistä, ja loitsuefektit aika puisevia. En minä mitään itsetarkoituksellista 3D-kikkailua kaipaisikaan, mutta vähän junasta jääneeltä Battlecry nykynaksuttelujen rinnalla näyttää.
Musiikkikaan ei pistä lettiä heilumaan, vaan on varsin mitäänsanomatonta. Ääniefektit toimivat, mutta puheet ovat järjestään huonosti näyteltyjä tai muuten vain ärsyttäviä. Eniten ottavat päähän ihmismaajussit, joiden imbesillimäiset muminat herättävät vastustamattoman halun lähettää ääliöt joukolla sanomaan päivää vihollislohikäärmeelle. Muutamia onnistuneitakin repliikkejä mukaan toki mahtuu.
Tuntuu hyvältä
Eiväthän aikaisemmatkaan Warlordsit ole juuri miltään näyttäneet tai kuulostaneet, joten ei ihme että vaikka kuoret jälleen jättävät paljonkin toivomisen varaa, on Battlecry sisältä täyttä rautaa. Pelattavuus on hiottu (ja hioutuu päivitysten myötä koko ajan) kohdalleen. Lukuisat pienet, mutta merkitykselliset yksityiskohdat kertovat, että pelisuunnitteluun on paneuduttu huolella.
Käyttöliittymä toimii erinomaisesti. Likipitäen kaikki käskyt voidaan ketjuttaa: sankaria voidaan käskeä tallustamaan paikasta A paikkaan B, käännyttää siellä olevat kaivokset, palata takaisin rakentamaan kasarmia ja sen valmistuttua hyökätä vihollisen tukikohdan kimppuun. Rakennuksillekin voidaan antaa komentoja jo ennen niiden valmistumista. Pikanäppäimiä on pitkä liuta, eikä pelaamisen sujuvuus ainakaan käsien ja prosessorin välistä kiikasta.
Taistelun mäiskeen alla raksuttaa sangen monipuolinen pelimekaniikka, joka ottaa huomioon tavallisten taistelukykyjen ja varusteiden tason lisäksi myös henkimaailman asioita. On se niin mukava syöksyä lohikäärmeellä keskelle kauhusta säntäilevää jalkamiesten laumaa ja kuunnella, kuinka kaveri kiroilee naapurihuoneessa yrittäessään saada pelästyneet joukkonsa tottelemaan. Erilaisia plussia ja miinuksia tulee lukemattomista eri asioista, mutta pelaajan ei niistä tarvitse välttämättä tietää eikä piitata. Ohjekirjasta ne kuitenkin selviävät, ja manuaali on muutenkin kelpo työtä, selkeä ja informatiivinen.
Yksiköitä on mukana yhteensä yhdeksänkymmentä ja joukossa on aika omaperäisiäkin virityksiä, kuten haltioiden wispit, jotka näyttävät pelkiltä energiapalleroilta, mutta toimivat rakentajina ja tarvittaessa vähän sotureina ja jopa kaivoksinakin. Reilut kahdeksankymmentä loitsua tarjoavat myös aivan riittävästi vaihtelua.
Sankarpoijjaat
Sankarit ovat perinteisesti Warlordsin suola. Nämä tavallisia sotilaita monin verroin kovemmat epelit osaavat paitsi tapella, myös rakentaa rakennuksia ja vieläpä käännyttää vastapuolen pytinkejä omikseen. Kampanjassa sankarin kuolema tietää tehtävän epäonnistumista, yksittäisotteluissa se vain tuo tappion pitkän askelen lähemmäksi. Taistelussa sankari parantaa lähistöllä olevien alaistensa taistelutehoa, joten menetyksen riskistä huolimatta sitä ei aina kannata pitää takalinjoilla jemmassa.
Nämä urhot tuovat peliin myös roolipelimäistä otetta. Oma sankari on ikään kuin pelaajan hahmo, joka kerää kokemusta voittoisista taisteluista. Kokemus tuo kehityspisteitä, joilla voi parantaa sankarin kykyjä ja ominaisuuksia sekä hankkia uusia loitsuja ja esineitä. Kaikkien sankarin käymien taisteluiden tulokset kirjataan ylös ja koska se ei voi missään vaiheessa lopullisesti kuolla, kehittyy sille varsinkin moninpeliä tahkoamalla mielenkiintoinen historia.
Sankarit voivat taisteluiden tiimellyksessä etsiä maastosta esineitä ja questeja, pieniä sivutehtäviä, joissa porkkanana on tavallisesti lisäjoukkoja, taikaesineitä tai erilaisia bonuksia omille joukoille. Tehtävät vain ovat tavallisesti varsin riskialttiita, joten kannattaa miettiä toiseenkin kertaan, onko palkkio vaivan ja vaaran arvoinen.
Aamunkoiton kyyneliä
Tears of Dawn on Battlecryn kampanjan nimi. Se on lineaarinen sikäli, että jokainen taistelu täytyy läpäistä ennen kuin on asiaa seuraavaan. Aivan suora putki tarina ei kuitenkaan ole, vaan haarautuu vähän ennen puolta väliään Valon ja Pimeyden poluiksi.
Battlecrytä voi pelata myös yksittäisinä taisteluina, kavereita ja/tai tietokonetta vastaan. Niissä on kiitettävästi valinnan varaa, sillä erilaisia voittoehtoja kehitettäessä on käytetty mielikuvitusta, eikä tavoitteena aina tarvitse olla vihollisen täystuho. Aivan Age of Kingsin monipuolisuutta ei tavoiteta, mutta hyvä näinkin.
Pelissä on yhdeksän lajia: ihmiset, kääpiöt, suur-, metsä- ja pimentohaltiat, minotaurit, örkit, barbaarit ja epäkuolleet. Yksittäistaisteluissa sankarinsa voi valita minkä tahansa kansan parista, eikä valinta mitenkään rajoita, mitä lajia varsinaisesti pelaa, sillä ihmiskenraali voi hyvin johtaa vaikkapa haltia-armeijaa. Eri lajit tulevat vähän vaihtelevasti juttuun, eikä kääpiö helposti taivu haltian komentoon. Kampanjassa sankari voi valitettavasti olla vain ihminen, vaikka saakin myöhemmin komentoonsa muitakin joukkoja.
Se vähä, mitä minä Warlodsista tiedän, tuntuu kyllä Battlecryssa tutulta. Vaan veikkaanpa, että jos pelin nimi olisi Battlelords Warcry, se ei myisi mitenkään mullistavia määriä, ei se itsessään niin ihmeellinen peli ole.
Warlordsin ystävät varmasti nauttivat tutunoloisesta meiningistä. Muillekin on tarjolla tekniseltä toteutukseltaan karu, mutta sisältä monipuolinen kevytstrategia.
83
