Tuomas Honkala on Pelit-lehden uutistoimittaja. Hänen palstaan oikeuttavia ansioitaan ovat muun muassa eDomen nimen ja Pelit.fi:n vihatun yläpalkin keksiminen sekä jälkimmäisen Viisaat/Viihde-aluejako. Hulk Hoganin tavoin Tuomas suosittelee kaikille proteiinipitoista ruokavaliota.
* * * * *
Valitseeko ylisuoriutuja hiiren ja alisuoriutuja konsolin ohjainpadin?
Harva pelaamiseen liittyvä asia herättää niin kuumia tunteita ja jyrkkiä mielipide-eroja kuin peliohjaimet. PC-jäärille on selvää, että hiiren ja näppäimistön järkiavioliitto on täysin ylivertainen konsoliohjaimiin verrattuna. Konsolimiehet eivät kuitenkaan ota tätä uskoakseen, joten päämäärätön väittely on valmis. Kuten arvata saattaa, kyseessä on eräänlainen konesotien oheiskonflikti, jossa haukutaan ohjaimia, vaikka todellisuudessa tarkoitus on sanoa, että oma kone on se ainoa oikea.
PC-leiri on ohjainväittelyssä aina niskan päällä, sillä hiiri ja näppäimistö ovat kiistatta nopein ja tarkin tapa ohjata nykyaikaisia 3D-pelejä. Kun maalaisjärki sanoo, että nopeus ja tarkkuus ovat toivottavia ominaisuuksia, konsolipelaajat joutuvat kömpelömpien ohjaintattiensa kanssa lähtökohtaisesti puolustuskannalle. Nopeuden ja tarkkuuden kouriintuntuvuutta vastaan on vaikea nousta ”luonnollisemman ohjaustuntuman” ja ohjaintärinöiden kaltaisilla pehmoargumenteilla.
Ohjainten suorituskykyvertailussa pikselintarkkaa hiirtä on vaikea päihittää, mutta silti nautin räiskintäpelini mieluummin konsoliohjaimella. Vaikka kyse on osaltaan omasta, melko myöhään virinneestä konsolimyönteisyydestäni, väitän, että ruoho konsoliohjainten puolella ei ole lainkaan niin kulottunutta kuin hiirulaisiinsa takertuvat PC-jäärät yleisesti kuvittelevat.
Julmaa huvia näppäimistöltä
Meillä pelaajilla ei oikeastaan pitäisi olla paljonkaan valittamisen aihetta. Vaikka holokannet ja virtuaalipuvut eivät lupauksista huolimatta ole 2000-luvun todellisuutta, niin pelien ohjaus on ihan aikuisten oikeasti todella hyvällä mallilla. Parikymmentä vuotta sitten kotimikrojen pelit suunniteltiin kahdeksalle ohjaussuunnalle ja yhdelle tulitusnapille. Jos pelissä tarvittiin ylimääräistä ohjaustoimintoa, pidettiin nappia pohjassa tai sohaistiin villisti välilyönnin suuntaan. Konsoleilla tulitusnappeja oli useampia, mutta kontrolleissa ei silti ollut tietoakaan analogisista vivahde-eroista. Nuo ajat eivät toivottavasti palaa takaisin.
PC osoittautui epätodennäköiseksi suunnannäyttäjäksi ensimmäisillä analogisilla ohjaintikuillaan. Vaikka PC-tikut olivat yleispeliohjaimina hieman kömpelöitä, ne osoittautuivat lentosimulaattoreissa täysin suvereeneiksi. Järeä lentosimuohjain kaasukahvoineen ja polkimineen olikin hardcore-pelaamiseen kallellaan olleen 1990-luvun ehdottomia statussymboleita.
Ilotikkujen kilpavarustelusta huolimatta pelkällä näppäimistöllä pelaaminen oli huomattavan yleistä. Itsekään en nähnyt mitään väärää siinä, kun pelasin Wolfensteinia, Doomia, Dukea ja Quakea iloisesti näppäimistöltä – enkä edes oikeaoppisesti WASD-sormiotteella, vaan nuolinäppäimiltä!
Laginen ensikokemukseni Quakessa oli silmät avaava kokemus. Voin vain kuvitella, kuinka hiirisoturit nauroivat teiniviiksiensä alla jäykkää näppäimistöltä kääntyilyäni ja täydellistä kykenemättömyyttä pystysuunnassa tähtäämiseen. Seuraavat pari viikkoa elämästäni kuluivat hiiriohjauksen saloihin perehtyessä. Oloni oli kuin Läpi harmaan kukon -elokuvan nuorella keravalaisella, jonka unelma kanankasvattajan urasta vaikeutui, kun nuoruuden suorittamaton ATK-kurssi palasi vainoamaan kansanopiston pääsykokeissa. Vain periksi antamattomalla harjoittelulla saatoin kivuta näppäimistöllä pelaamisen mitättömyydestä kohti hiirisoturien edustamaa keskinkertaisuutta.
Hiiriohjauksen omaksumisen ratkaisi omalta osaltani ohjausinversio. Hiirellä tähtääminen tuntui heti paljon helpommalta, kun siihen saattoi soveltaa lentosimulaattoreista opittua käänteistä ohjausmetodia. Aivan niin: y-akselin invertointi on olemassa meitä entisiä konttorituolipilotteja varten!
Hiiri haltuun
Olisi tyhmää väittää, ettei hiiren omaksuminen ollut selvä parannus kankeaan näppisohjaukseen verrattuna. Silti on selvää, että päällimmäisin syy ohjaustavan vaihdokseen olivat suorituspaineet moninpeleissä. Yksinpeleistä tarve ei kummunnut, sillä ne mitoitettiin tuohon aikaan näppäimistöltä pelaaville. Jopa Quaken yksinpeli muuttui ylihelpoksi, kun hiiri oli hallussa.
Konsolikontrollien kyseenalaistajien (suom. konsolivihaajien) omahyväinen perusargumentti kuuluu, että kukaan täyspäinen ei vaihtaisi hiirtä padiohjaukseen PC:llä pelatessa. Ei tietenkään, sillä tämän päivän PC-räiskintöjä on vaikea kuvitella muulla kuin hiirellä pelattaviksi. Vaikka pelien vastineet konsoleilla luonnistuvat vallan mainiosti padiohjauksella, PC:llä pelien vaikeustaso on mitoitettu hiiritähtäyksen tarkkuudelle. PC:n toimintapeleille tyypilliset huippunopeasti reagoivat ja vaikeista kulmista hyökkäävät viholliset olisivat täyttä myrkkyä, jos niitä vastaan pitäisi taistella konsoliohjaimen analogitateilla.
Automaattitähtäys on PC-pelaajille pahimman luokan kirosana ja yleinen ivan aihe konsoliräiskinnöistä puhuessa. Harmi vain, että monelta kotitietokoneilijalta tuntuu menneen ohitse se, kuinka paljon automaattitähtäys on kehittynyt viime vuosina. Oikeastaan automaattitähtäyksestä puhuminen on jo vanhanaikaista, sillä tähtäimen vierestä kohteeseensa hyppäävät ammukset ovat hupeneva luonnonvara konsolipeleissä. Haloon keksitty elegantti tähtäysavustus, jossa peliin ohjelmoitu tekoäly avustaa luontevasti pelaajan ohjausliikkeitä, yleistyy kovaa vauhtia muissakin peleissä – esimerkiksi Call of Duty 3:n moninpeli on todella nautittava sen ansiosta.
Ohjaustavan nopeutta ei tule sekoittaa pelikokemuksen viihdyttävyyteen. Hiiren piruettimaista nopeutta ei padilla pelatessa kaipaa, kun vastassa on muita padisotureita. Päinvastoin, tuntuu reilummalta, että kaikki pelaajat ovat niin konetehojen kuin ohjaimen osalta samalla viivalla. Räiskintäpelien osalta voisin lisäksi todeta, että padiohjaimet miedontavat riesaa, mikä aiheutuu sniper-aseista ja niihin mieltyneistä pelaajista. Analogisten tattien varaan jätetty tarkka-ampujasissi on huomattavasti inhimillisempi vastustaja kuin hänen pikselintarkka virkaveljensä PC-areenoilla.
Wii are not amused
Nintendo Wiin myötä ohjainväittelyyn saatiin kolmas osapuoli, kapulamiehet. Wii-skeptikkona en ole voinut olla panematta merkille hiiren ja näppäimistön kannattajien Wii-myönteisyyttä.
Hiirimiehille on jostain syystä selvää, että televisioruudun osoittaminen Wiin kaukosäädinohjaimella on selkeä askel eteenpäin aiemmista konsolikontrolleista – nehän ovat pelkkää epätarkkaa sohimista. Mielipide tuokin, mutta tattiohjaukseen harjaantuneena minun on vaikea nähdä muutoksen tarpeellisuutta. On täysin mahdollista, että Wii pudottaa konsoliummikoiden aloituskynnystä, mutta minulle kaukosäätimen kanssa heiluminen on ratkaisu tyhjästä keksittyyn ongelmaan.
Wiin ohjainten soveltuvuus nykyaikaisiin räiskintäpeleihin on joka tapauksessa herttaisen yhdentekevää, sillä omaperäiset kontrollit eivät paikkaa edelliseltä konsolisukupolvelta näyttäviä grafiikoita. Mitä pikemmin Nintendon leiri unohtaa 3D-räiskinnät, joihin Wiin rahkeet eivät riitä, ja minipelikokoelmat, jotka ovat yksinkertaisesti typeriä, sen parempi. Vaikka se ei hyvää bisnestä olisikaan, niin näkisin Wiin kapulan mieluusti DEFCONin tai LucasArts-tyyppisten seikkailupelien ohjaimena. Wiistä strategiapelikonsoli? Aina voi haaveilla...
Konsoliräiskinnöillä on joka tapauksessa paljon polttavampia ongelmia kuin peliohjaimet. Puhun tietenkin klaustrofobisen pienistä moninpelimatseista. Kaikessa hienoudessaan Xbox Live on epäonnistunut suuren mittakaavan moninpelien järjestämisessä. Vaikka pienen porukan pelitkin voivat olla hauskoja, niin on se nyt ihme, että vielä vuonna 2007 on melkein ylivoimainen tehtävä järjestää 32 tai 64 pelaajan konsolisessioita. Kuusitoista pelaajaa on Xbox Livessä lähes ylittämätön katto, eivätkä kahdeksan pelaajan rajoituksetkaan ole harvinaisia (vrt. Gears of War).
Live-pelien ahtauteen verrattuna on kieltämättä vaikuttavaa, että PlayStation 3:n Resistance: Fall of Man lupaa jopa 40 pelaajan nettipelejä. Sen päälle kun lisätään pelaajia vielä callofdutyllinen (24 pelaajaa), konsolit kolkuttelevat jo sellaisia lukemia, jotka PC:n moninpeleissä saavutettiin suunnilleen viisi vuotta sitten.
Voin vain toivottaa parempaa menestystä seuraavalle konsolisukupolvelle.
