Yksi viime vuoden huonoimmista elokuvista oli outoon pseudo-Villiin länteen sijoittuva Wild Wild West. Lähtökohdat lisenssipelille eivät ole kovin aurinkoiset, mutta Steel Assassin osoittaa vahinkojen olevan mahdollisia.
Muun muassa maailman kalleimmaksi musiikkivideoksi kutsuttu Wild Wild West on millä tahansa skaalalla surkea elokuva. 60-luvulla pyörineeseen televisiosarjaan löysästi perustuvassa leffassa salaisen palvelun agentit James West ja Artemus Gordon yrittävät pelastaa maailman hullun, huonosti lousianalaismurretta vääntävän Kenneth Branaganin megalomanialta. Perinteisen lännenelokuvan soppaan on sekoitettu steampunkmaisia ihmevehkeitä, jotka käyvät höyryllä ja sylkevät tulta ja tappuraa. Lopulta Jim pelastaa hädässä olevan neitosen ja maailman.
Täytyy nostaa hattua Southpeakin pojille, että ovat kehdanneet kyhätä lisenssipelin näinkin universaalisti vihatusta aiheesta. Heitä täytyy kiittää myös siitä, että pelillä ja elokuvalla on hyvin vähän tekemistä keskenään. Maailma ja sankarit ovat samoja, mutta peli sijoittuu leffan jälkeiseen aikaan. Presidentti Grant on saanut murhauhkauksen Lincolnin salamurhaajaksi itseään väittävältä hahmolta ja Jim ja Artemus joutuvat selvittämään syyllisen ja estämään Grantin murhan.
Sekametelisoppaa
Eri pelielementtien yhdisteleminen on nykyään muotia. Wild Wild West ei ole pekkaa pahempi ja ottaa osia perinteisestä seikkailusta, puzzlepeleistä ja kevyestä räiskinnästä. Peli muistuttaa jonkin verran samojen tekijöiden aikaisempaa Will Smith -lisenssipeliä, Men in Blackia. Mikä ei sinänsä ole hyvä juttu.
Hahmoina Jim ja Artemus eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Pyssysankari Jim luottaa enemmän aseisiin, kun Artemus taas rakentelee ihmeellisiä Batman-leluja ja selviää ongelmista niiden avulla. Näin on saatu sopiva aasinsilta jakaa peli kahteen eri osaan, yksi kummallekin hahmolle.
Ensimmäisessä osassa Jim etsii tietoja Lincolnin oikeasta tappajasta ja toisessa Artemis soluttautuu teatteriseurueeseen ja yrittää sitä kautta estää presidentin murhan. Molempien hahmojen matka on jaettu neljään eri kappaleeseen ja lopuksi tiet kohtaavat lopputaistelussa teatterihallissa. Eri hahmojen osuudet voi pelata vuoron perään tai vaihtoehtoisesti keskittyä yhteen sankariin kerrallaan.
Vaikka Jim räiskiikin välillä aseillaan, pääosaa näyttelee perinteisempi seikkailu. Pulmat eivät varsinaisilta ratkaisuiltaan ole kovin vaikeita, mutta peli sortuu liikaa pikseliongelmiin. On todella ärsyttävää joutua tahkomaan samaa kohtaa useita tunteja vain sen takia, että ei huomaa liikuttaa hiirtä juuri prikulleen oikeaan kohtaan ruutua. Pikseliviilauksen lisäksi etenemistä hidastavat sinne tänne ripotellut puzzlet, joihin ei pahimpaan Myst-tyyliin anneta välillä minkäänlaisia vihjeitä.
Räiskintäosuudet on tehty tyylillä, ja niitä on yllättävän mukava pelata. Taisteluissa on aitoa länkkäritunnelmaa eivätkä laukaukset läheskään aina osu, koska tähtäin on aseesta riippuen vain tietyn kokoinen hajontaympyrä. Tärkeintä on, että pahikset ampuvat huteja siinä missä sankarikin. Lopputulos muistuttaa oikeaa tulitaistelua, jossa kukaan ei todellakaan osu jokaisella laukauksella. Tämän ansiosta tulen alla voi juosta suojapaikasta toiseen ja lähestyä vihollisia.
Siistiä tusinatavaraa
Ulkoisesti WWW on perusnätti ilmestys. Kolmiulotteiset hahmot liikkuvat kaksiulotteisten taustojen päällä kuin Resident Evileissä ikään. Kuvakulmakikkailu on onneksi hyvin pientä.
Äänet ovat osaavaa, mutta turvallista linjatuotantoa. Musiikki on paikoin hyvää ja aseet paukkuvat mukavasti. Sankarien ääninäyttelijät imitoivat elokuvan Smithiä ja Klinea kohtuullisen vakuuttavasti, vaikka etenkin Artemiksen hahmo on edelleen täysin ylikirjoitettu.
Käyttöliittymä on peritavallinen yhden napin ihme. Kun hiiren vie hotspotin ylle, se muuttuu kuvaamaan tarvittavaa toimintaa. Esineiden käytetään asettamalla oikea kama sankarin kouraan ja kopeloimalla sen jälkeen käyttökohdetta. Systeemi toimii siedettävästi, mutta tavaroiden siirtäminen inventaariona toimivan laukun ja ruudulla koko ajan näkyvä vyön välillä ei onnistu. Ainostaan kädessä olevaa tavaraa voi vaihdella, mikä on kovin kankeaa.
Kaiken kaikkiaan Wild Wild West on hienoinen yllätys, pikkuhauska toimintaseikkailu, joka onnistuu olemaan esikuvaansa parempi. Tämä ei tosin ole vielä kovin suuri kehu. Lopputulos on sieluttoman siisti massatuote, joka ei varsinaisesti loista millään osa-alueella, mutta ei ole täydellinen fiaskokaan.
71
