Windows Vista - Windows tulee lähemmäs pelaajaa

PC-pelaaminen on monen mielestä liian vaivalloista. Microsoftilla ollaan samaa mieltä.

Uuden Windowsin julkaisua odotellaan aina pelonsekaisin tuntein. Windows XP:n seuraaja Windows Vista on Microsoftin omien mainospuheiden mukaan yhtä suuri muutos kuin Windows 95:n ilmestyminen oli aikanaan. Uutuutta on saatu odottaa, sillä Vista on tämän hetken tietojen mukaan ilmestymässä vuoden 2007 alussa, mutta päivämäärä on siirtynyt jo useita kertoja aikaisemmin.

Alun perin Longhorn-koodinimellä kehitetty Windows Vista pyrkii tekemään tutusta PC-laatikosta yhtä helppokäyttöisen kuin television alla makaavasta konsolista. Rimaa ei siis ainakaan ole asetettu liian matalalle.

Painopiste peleissä

Microsoftin tekemien tutkimusten mukaan pelaaminen on kodeissa kolmanneksi yleisin PC-koneiden käyttötarkoitus. Sen voittavat vain nettisurffaus ja sähköposti. Niinpä pelaaminen on nostettu yhdeksi niistä asioista, joihin Vistassa yritetään paneutua aikaisempaa paremmin.

Pääajatuksena on tehdä PC-pelaamisesta nykyistä helpompaa. Tätä varten Vistassa on uusi Games Explorer, joka kokoaan koneelle asennetut pelit samaan näkymään. Siitä näkee muun muassa milloin mitäkin peliä on viimeksi pelattu ja pääsee pelin virallisille kotisivuille.

Tärkein uusi ominaisuus on pelien automaattinen päivittyminen. Pelaajan ei enää tarvitse itse etsiä netistä päivityksiä ja asennella niitä, sillä Vista hoitaa lupausten mukaan työn itsestään taustalla.

Microsoftilta ei vielä osattu sanoa, voiko automaattipäivitykset halutessaan estää. Ainahan päivitykset eivät välttämättä ole hyödyksi, joskus ne voivat esimerkiksi tehdä vanhoista tallennuksista käyttökelvottomia. Luultavasti ominaisuuden saa kytkettyä pois päältä.

Suojaa perheen pienimmille

Pelien varjopuoli on ainakin vanhempien kannalta katsottuna niihin kuluva aika. Vistassa panostetaan myös tähän puoleen integroimalla sisällön hallinta suoraan käyttöjärjestelmään.

Games Explorerissa jokaiselle pelille näkyy sille asetettu ikäraja. Euroopassa käytetään Microsoftin mukaan PEGin (Pan European Game Information) virallisia ikärajoja, jotka ovat muodostuneet hiljalleen standardiksi. Jokaiselle asennetulle pelille voidaan säätää käyttäjäkohtaisia rajoituksia, joten esimerkiksi perheen pienimmät eivät vahingossa pääse käsiksi aikuisille suunnattuun räiskintään.

Peleille voi myös asentaa aikarajoituksia ja -ikkunoita. Näin voidaan esimerkiksi määritellä, että perheen jälkikasvu voi pelata World of Warcraftia vain kello 19.00–21.00. Muina aikoina peli ei suostu käynnistymään. Lukon pitäisi lupausten mukaan mennä tiedostojärjestelmän tasolle, joten eston kierto ei onnistu aivan käden käänteessä. Ellei poika sitten asenna keyloggeria ja käy vaihtamassa aikoja vanhempiensa salasanalla.

DirectX 10 vain Vistalle

Vistassa keskitytään pelaamiseen, mutta monen mielestä myös väärällä tavalla. Microsoftin ilmoituksen mukaan seuraava version DirectX-rajapinnasta julkaistaan vain Vistalle, mikä käytännössä pakottaa pelaajat päivittämään käyttöjärjestelmänsä.

DirectX 10:n lupaillaan olevan moninkertaisesti nykyistä versiota nopeampi. Syyksi tähän kerrotaan muun muassa se, että kymppi ei edellisten DirectX-versioiden tapaan sisällä kaikkia edellisiä versioita. Näin päästään eroon suuresta painolastista, jolla ei useimmissa tapauksissa tehdä enää mitään.

Epäselväksi jää, miten vanhat pelit toimivat Vistan ja DirectX 10:n kanssa. Kympissä on yhteensopivuustila DirectX 9:n kanssa, mutta sitä aikaisempia versioita käyttävien retropelien toimivuudesta ei ole tarkkaa tietoa.

Vistan vetojuhdaksi on joitain odotettuja pelejä, kuten E3-messuilla tuhoutuvalla viidakollaan ihastuttanut Crysis. Lisäksi Halo 2:n PC-versio on luvassa ainoastaan Vistalle ja DirectX 10:lle.

Konsolimaisuutta PC:hen

Vistan myötä Microsoft laajentaa Windowsin ja Xbox-perheen välistä yhteensopivuutta. Esimerkiksi Xbox 360:n padi toimii suoraan Vistassa (XP vaatii ajurit) ja pelien pitäisi olla sillä ohjattavissa. Sama pätee tulossa olevaan Xbox 360 -rattiin, jonka luvataan toimivan suoraan myös PC:ssä.

Xbox Live laajenee Live Anywhereksi, jossa Vista-käyttäjät ja Xbox 360:n omistajat voivat pelata eri versioilla samoissa verkkopeleissä. Ensimmäiseksi tällaiseksi peliksi lupaillaan tulevaa Shadowrun-moninpeliräiskintää, joka tosin ei ennakkomaistiaisten perusteella vaikuttanut kovin lupaavalta. Perusidea PC:n ja Xbox 360:n yhteistyöstä on kuitenkin mainio.

Windows Vistassa Microsoftin päätarkoitus on tehdä PC-pelaamisesta konsolimaisen helppoa. Tämän pitäisi päteä myös pelikehittäjien suuntaan, kun Vistan lupaillaan olevan yhtenäisempi alusta nykyisten tuhansien erilaisten PC-kokoonpanojen sijasta. Tähän pyritään muun muassa sillä, että DirectX 10:n laitevaatimukset ovat huomattavasti aikaisempia versioita tiukemmat. Näytönohjaimet eivät esimerkiksi enää saa DirectX-yhteensopivaa leimaa kuin noudattamalla tarkkoja Microsoftin asettamia määrityksiä.

Tiukentuneet vaatimukset ovat saaneet monet jo miettimään, onko Microsoft aikeissa tehdä PC:stä suljetun ympäristön. Virallisesti moiset aikomukset on kielletty, mutta Microsoftilla myönnetään, että PC tarvitsee pelialustana tiukempaa kontrollia käyttäjäystävällisyyden paranemiseksi.

Lisää aiheesta

  • Steelseries 7H & Steelseries Spectrum 5XB

    Steelseriesin Siberia-kuulokkeet yllättivät äänenlaadullaan. Yltävätkö valmistajan muut luurit samalle tasolle?

    Pelikuulokkeita änkeää nykyään joka tuutista. Erilaisia tuotesarjoja on niin paljon, että hitaampi ei pysy kyydissä. Siberia-kuulokkeiden rinnalle on tarjolla muun muassa…
  • Roccat Kone+

    Roccat viilaa esikoishiirensä entistä ehommaksi.

    Alkuperäinen Kone on hyvä pelihiiri, joka kärsii yhdestä isosta ongelmasta: rotta ei inahdakaan ilman ajureiden asentamista. Roccat palaa vanhan suosikin pariin plus-mallissa, ja tällä kertaa myös ajuriongelmaan on paneuduttu. Hiiri toimii…
  • Logitech G110

    Logitechin G-sarjan näppäimistö asuu monen pelaajan kotona. G110 on uusversio parin vuoden takaisesta G11-pikkuvelimallista.

    Makropainikkeilla varustettuja pelinäppäimistöjä on nykyään joka lähtöön, mutta Logitech ehti markkinoille ensimmäisten joukossa. Sen takia etenkin monen…