Räkä on hienoa ainetta. Se venyy ja pysyy, siitä voi pyöritellä pallon tai askarrella patsaan, ja se on vieläpä erittäin maukasta.
Juuri kun luulin olevani liian vanha leikkimään näillä kiehtovilla monikäyttöisillä pallukoilla, World of Goo pani ne kiusaamaan aivojani. Se käyttää aina toimivaa komboa, rakentamisen ja tarkan fysiikan mallinnuksen epäpyhää liittoa, ja panee paimentamaan räkää pakoputkeen. Olin vähän yllättynyt, koska pian tajusin pelaavani yhtä vuoden parhaista peleistä.
Pieni räkäpoika vaan, yhä ylös yrittää
Rakentaminen alkaa alkukehikosta, jossa hyörii lauma gooveijareita. Niitä napataan hiirellä kiinni. Kun pallukan siirtää tarpeeksi lähelle kehikkoa, se kiinnittyy siihen säikeillä ja luo uuden segmentin yhä laajenevaan rakennelmaan. Ei aikaakaan, kun korkea räkätorni huojuu ja keikkuu. Päämääränä on ylettyä poistoputkeen, jolloin ylimääräiset limanuljaskat vilistävät turvaan.
Jos päässäsi häivähti hento muistijälki, se johtuu suositusta freeware-pelistä Tower of Goo. Mutta kun tässä Räkämaailman teknologiademossa vain rakennettiin mahdollisimman korkeaa tornia, World of Goo räjäyttää idean joka suuntaan. Yksikään kenttä pelissä ei muistuta toista kuin etäisesti, ja tornin rakentaminen on peruskuviona vain muutamassa.
Välillä ratkaisu vaatii taitavaa rakentamista, välillä luovaa ajattelua. Jälkimmäisen kanssa minulla ei ollut ongelmia, mutta tarkan rakentamisen kanssa välillä kärähtivät käämit. Räkämaailma tulee sen verran vastaan, että tarjoaa rajatun määrän skippauksia. Tosin aika avokätisesti, koska niitä saa koko ajan lisää.
Pysyy kuin pulpetin alla
Perusgoo osaa vain kiinnittyä pysyvästi toisiin pallukoihin, mutta tasaisesti pitkin peliä käyttöön tulee uutta räkää. On kierrätettävä goo, nuhatipan lailla käyttäytyvä goo, herkästi syttyvä goo, pieniin osasiin pirstoutuva naisgoo, valmiiksi kuollut goo, ilmapallogoo ja ritsagoo (plus muita), ja niitä kaikkia käytetään luovasti ongelmanratkaisun apuna.
Yhdessä kentässä esimerkiksi palavasta goosta rakennetaan sytytysjärjestelmä, jossa nestegoota tippuu juuri putken sulkevien liekkien päälle, tai ritsagoo laukaistaan kiertoradalle, tai kehikkoa kuljetetaan ilmapalloilla, tai siltoja rakennellaan tai torni rakennetaan kiikkulaudalle tai ...
Kentissä on minimivaatimus pelastetuille palleroille, ja ne ylimääräiset menevät World Corporation of Goo -tilille, jossa niitä käytetään Maailman Korkeimman Tornin rakentamiseen. Ja ihan kirjaimellisesti. Muiden pelaajien torninkorkeus näkyy pilvenä, antaen jotain, johon pyrkiä, päämäärän elämälle, oivan siemenen kaikkinielevälle pakkomielteelle.
Sekä kenttäkohtaiset ennätykset että tornin korkeus menevät pelin sivuille leaderboard-listalle, josta kyvyttömät voivat kummastella, miten tuokin on muka mahdollista. Minun nimeäni ette niiltä listoilta löydä, vaikka kerran olinkin parhaalla tornillani 900 parhaan joukossa. Sitten pistin yhden pallon väärään paikkaa, jolloin torni romahti kuin Keskustan kannatus.
Limaa ja leikkaa
Aivan varmasti epäonnistuin välittämään tunteen siitä, kuinka yksinkertaisen, vaivattoman nerokas ja kekseliäs peli World of Goo onkaan. Kun nykypeleissä yleensä se yksi idea kylmästi toistetaan kuoliaaksi, World of Goo varioi perusideansa uusiksi melkein joka kentässä, välillä vetäen säännöt kokonaan uusiksi. Mutta aina pohjalta tunnistaa pelin kristallinkirkkaan perusidean.
Hieno ja syvästi tyydyttävä pelikokemus viimeistellään surrealistisella juonella, tyylikkäällä grafiikalla sekä niin hyvällä musiikilla, että jopa minä mainitsen siitä erikseen. Yllättävästi koko audiovisuaalinen toteutus on tasan yhden miehen, Kyle Gablerin, käsialaa. Kyle saa jopa limapallot tuntumaan hellyttävän symppiksiltä. Se 2D Boyn toinen poika, Ron Carmel, on tuottaja ja pelin ohjelmoija, joka olisi saanut ohjelmoida peliin laajakuvatuen.
World of Goo on niin hyvä, että parin vuoden kuluttua ”sinä limainen pallukka” onkin rakastavaisten hellittelynimi.
* * * * *
Great Balls of Slime!
Viime vuonna vuoden peli oli Portal, nyt se on World of Goo: jotain samalla kertaa hämmästyttävän yksinkertaista, mutta silti täydellisen nerokasta ja kekseliästä. Aikanaan tuntikausiksi koukuttaneen Tower of Goo -torninrakennuksen perusidean ei luulisi kantavan kovin moneen kenttään, mutta räkäpalloilla leikkimiseen keksitään jatkuvasti uusia kikkoja. Ne palavat ja lentävät, niitä ammutaan kiertoradalle ja ne kestävät erilaisia elementtejä. Uudet jipot eivät tunnu loppuvan koskaan.
Riittävän realistinen fysiikkamallinnus on kaiken rään kanssa pelehtimisen selkäranka, mutta ominaisuutta ei hierota pelaajan naamaan. Näin limamaailmassa eteneminen on täynnä löytämisen riemua, kun pienistä iloisesti hymyilevistä palloista saa itse keksiä uusia juttuja. Ai niitä voi heittää hiirellä niin, että käytetty voima ja suunta oikeasti vaikuttavat liikkeeseen? Upeaa! Ja viskotuilla palloilla voi töniä toisia? Mahtavaa! Homma ei voisi olla kauempana nykypelien kädestäpitelystä.
Portal-vertausta voi jatkaa sillä, että Valven pikkupelin tavoin World of Goon nerokas pelimekaniikka yhdistyy loppuun asti mietittyihin tuotantoarvoihin. Tunnelma on parhaimmillaan hämmentävän melankolinen ja koskettava, kiitos upean musiikin ja veikeän, mutta samalla jotenkin oudon surullisen grafiikan. Tämä kaikki siis pelissä, jossa rakennetaan räkäpalloille pakoreittejä. Kuulostaa uskomattomalta, mutta World of Goo on juuri tällainen tottumuksia vastaan taisteleva outo lintu. Se on vuoden pelitapaus, jota ei kannata mistään hinnasta missata.
Tapio Salminen
95 + Pelit suosittelee
95
