Talviurheilupelejä ei PC:lle ole liiemmin siunaantunut jääkiekkoa lukuunottamatta. Aukkoa saapuu paikkaamaan PlayStationilta käännetty laadukas snoukkailu.
Lumilautailu erottuu muista urheilulajeista siinä, että useimpien ammattilautailijoidenkaan tavoitteena ei ole voittaa olympiakultaa ja tuoda mainetta ja kunniaa omalle maalleen, vaan pääasiallisena motivaation lähteenä on kavereiden kanssa laskeminen ja temppuilu. Tämä mainion rento asenne on siirtynyt onnistuneesti myös X Games Pro Boarderiin. Tavoitteet eivät ole järin tiukkapipoiset, kunhan tekee näyttäviä ja ilmavia temppuja, pärjää varmasti.
Kiertue ja isompi kiertue
Pro Boarder tarjoaa kahdeksan erilaista ja autenttista laskijaa, jotka ovat kaikki menestyneitä lumilautailun ammattilaisia. Suomalaisia ei ole, vaan patriootinkin on tyytyminen vieraiden maiden edustajiin. Pohjoismaista väriä edustaa kaksi norjalaista, Terje Haakonsen ja Daniel Franck. Loput laskijoista ovat amerikkalaisia: Todd Richards, Peter Line, Jamie Lynn, Shannon Dunn, Morgan Lafonte ja Tina Basich.
Kilpailijoissa on eroja neljän eri kyvyn verran, jotka ovat nopeus, pyöriminen, aggressio ja hyppiminen. Erot ovat käytännössä pienet. Toinen kilpailijoita erottava asia on hyppyvalikoima. Jokaisella on oma erikoishyppynsä, jota muut eivät hallitse. Myös amatööritason perushypyt vaihtelevat eri lautailijoiden välillä.
Aloitteleva snoukkaaja ei pääse osallistumaan kuin yksittäisiin amatöörikisoihin hiomaan kuntoaan ja hyppytekniikkansa. Nopeasti hyppyjen toteutukset menevät selkäytimeen ja tulosta alkaa syntyä. Jotta kiertueen portit avautuisivat, tulee saavuttaa voitto jokaisessa tarjolla olevassa viidessä lajissa.
Helppoihin lajeihin voi laskea half-pipen, puhtaan nopeuslaskun sekä jättihyppyristä tehtävän lennokaan ja tyylikkään tienylityksen. Hieman enemmän hankaluuksia aiheuttaa stadionilla neljännespipessa käytävä temppukilpailu sekä vapaamuotoiselle radalle sijoittuva vapaalasku, jossa hyödynnetään radalta olevia hyppyreitä, pöytiä, helikopterin lapoja ja muita mielikuvituksellisia esineitä mahdollisimman hienojen temppujen tekemiseen.
Kun on onnistunut nappaamaan voiton jokaisessa lajissa, aukenee ensimmäinen, lyhyt kiertue. Tavoitteena on kilpailla peräkkäin kaikissa viidessä lajissa, ja olla jokaisessa ykköstilalla. Aivan ihmesuoritusta ei kuitenkaan vaadita, vaan tarjolla on kolme uudelleenyritystä epäonnistumisten varalle.
Kun onnistuu voittamaan kiertueen, aukeaa loputkin lajit sekä toinen, pidempi kiertue, jossa tavoite on sama, mutta lajeja on yhdeksän ja uudelleenyrityksiä kuusi. Luonnollisesti myös tietokoneen ohjastamat snoukkaajat terästävät otteitaan ensimmäisen kiertueen jälkeen, joten helpolla ei kiertueen voitto enää irtoa. Lajien harjoittelu on onneksi hauskaa ja vaivatonta.
Neljästä jälkimmäisestä lajista hauskin on half-pipen isoveli, superpipe, jossa vauhti on kovempi ja hypyt ilmavampia. Vauhdikasta menoa tarjoaa myös freeride, jossa pitkällä ja vaihtelevalla radalla edetään temppuja tehden ja aikaikoneja keräten. Tylsempi laji on boarder-x, jossa pyritään jälleen laskemaan pelkästään mahdollisimman kovaa. Temppuilukin on sallittua, mutta epäonnistuminen yleensä johtaa kisan häviöön. Neljäntenä on toinen jättihyppyriä käyttävä laji, tällä kertaa vain on ylitettävänä kaksi tietä.
Vain kaksi kättä
Pro Boarderin kaltaisessa nopeatempoisessa ja paljon liikkeitä sisältävässä pelissä ovat kontrollit avainasemassa. Mikäli oikeat ohjausnamiskat eivät löydy, ei lautailu suju. Pro Boarderissa namiskat ovat onneksi oikeilla kohdilla: 8-nappisella padilla kontrollit tulivat tutuiksi melko lyhyellä harjoittelulla ja hieman pidemmällä harjoittelulla alkoivat vaikeammatkin temput sujua.
Mielenkiintoista lisäväriä lumilautailijoiden kontrolloimiseen tuo mahdollisuus vaihtaa ohjaustapa toiseen, haastavampaan. Siinä vaiheessa kun on onnistunut voittamaan lyhyen kiertueen, voi lopettaa amatööriuransa ja siirtyä ammattilaiseksi. Tämä tuo mukanaan myös ammattilaiskontrollit. Siinä missä amatööriohjauksessa oli temppuvalikoimaa hieman rajoitettu, ja esimerkiksi laskeutumista helpotettu, on ammattilaiskontrolleilla vain mielikuvitus rajana. Pelissä ilmoitetaankin olevan peräti 2112 erilaista temppua.
Temppujen nimet saavat asiaan vihkiytymättömän nupin tutisemaan. Mikä on Switch Bside Melon 1080 3x Backflip to Late Indy? Helpompi, mutta vielä kryptisempi nimi on vaikkapa yleinen temppu Rodeo 7. Itse asiassa nimistöön pääsee hetken tarkkailun jälkeen sisälle, jolloin edellä mainittu litania paljastuu mielekkääksi.
Ammattilaiseksi julistautuminen ei saa hyppykontrollien vaihtumisen lisäksi aikaan muita muutoksia, mikä on sinänsä harmillista. Olisi ollut mukavaa nähdä vaikkapa lisäyksiä nopeuslaskuun tai normaaliin ohjailuun. Laskijan ohjailussa on nimittäin pieniä outouksia. Välillä ei tahdo millään saada käännettyä nenää oikeaan suuntaan, mutta välillä taas esimerkiksi erilaisten railien päälle pääsemiseen ei tarvita kuin summittaista hyppyä suunnilleen oikeaan suuntaan ja johan liu'utaan ja komeasti.
Kolmella silmällä
Lumilautailijoiden ohjastamisessa ei tarvitse tyytyä pelkästään yhdestä kuvakulmasta tapahtumien tiirailemiseen, vaan valittavana on kolme vaihtoehtoa: kaukaa tai läheltä tai sitten eräänlaisen vaeltavan kameran kautta. Vaikka vaeltava kamera tarjoaakin tapahtumat kaikkein tyylikkäimmin, ei se kuitenkaan sovellu kilpailuun. Jatkuva kuvakulman vaihtelu sekoittaa suuntavaiston, eikä ponnistuksen ajoituskaan suju helposti. Paras vaihtoehto on tarkkailla menoa mahdollisimman kaukaa, jolloin temppujen hallinta onnistuu parhaiten. Ainahan sitä voi kohokohdat katsoa uusinnasta.
Uusinnan lisäksi on Pro Boarderilla tarjota muutakin mielenkiintoista tietoa kisan jälkeen. Näkyvillä on muun muassa paras spinni, pisin aika ilmassa ja parhaiten pisteitä kerännyt hyppy. Samalla voi myös selata tietokoneen vastaavat tiedot, jolloin näkee ainakin sen, miten pisteitä jaetaan erilaisista hypyistä, ja saapa samalla myös uusia temppuideoitakin.
Ennen kuulematonta
Pro Boarderissa on oikeaa musiikkia, joka sopii peliin kuin valettu. Musiikista vastaa kymmenen punk-orkesteria, joiden kärkiniminä melskaavat Foo Fighters, Rancid, NoFX ja Pennywise. Levyä voi soittaa tavallisena cd-levynä, jos ei jaksa käynnistää peliä mainiota musiikkia kuunnellakseen. Ongelmia syntyy, mikäli ei kyseistä musiikkityyliä voi sietää: heikohko äänimaailma koostuu tavanomaisista kolahduksista ja kohinoista sekä yleisön hurraamisesta.
Grafiikka on näyttävää, pikkutarkkaa ja ennen kaikkea toimivaa. Eri hypyt erottuvat toisistaan mainiosti, kuten myös hyppääjien vartalon ja ruumiinjäsenten asennot. Radat ovat komeita katsella, ja etenkin yöradat ovat upeasti valaistuja ja todella tunnelmallisia.
Snoukkauksen ystäville on Pro Boarder melkein pakkohankinta pitkää kesää varten, jo pelkästään sen takia, että se on ainoa kunnollinen edustaja lajissaan. Niillekin, jotka eivät harrasta tai ole seuranneet lajia, on X Games mielenkiintoinen tuttavuus. Rennolla otteellaan se tarjoaa iloa ja mielenvirkistystä pitkäksi aikaa. Ainahan sitä vielä pari temppua voi opetella.
87
