Aavan usvan tuolla puolen jossakin on maa, missä hirviöt kauhehimmat luovat loistoaan. Oi jospa kerran sinne satumaahan päästä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois. Paitsi että juuri se Ravenloftissa on päämääränä.
Varas vie tärkeän amuletin, ja perään sännännyt sankarikaksikko huomaakin siirtyneensä taika-avusteisesti Ravenloftiin, jota kansoittavat kaikki hirviötyypit vampyyreistä ihmissusiin. Ravenloft on vähän toista maata normaaliin fantasiaihanteeseen verrattuna: aina on pilvistä tai muuten vaan pimeää, ja elävät kuolleet vellovat pitkin mantuja. Koko valtakuntaa hallitsee pelon yliotteella vampyyrilordi Strahd, jonka sana on ehdoton laki.
Luonnostaan synkät asukkaat pysyttelevät mieluimmin omissa oloissaan (mistä syystä varmaan esimerkiksi kylät näyttävät olevan typötyhjiä), ja taikauskoiset voivat hakea ennustuksia maata kierteleviltä Vistaneilta. Kaikki haaveilevat samasta asiasta: keinosta karata Ravenloftista. Jos Ravenloftin työttömyys vielä olisi 20 prosenttia, niin paikkahan kuulostaisi Suomelta.
Virtuaalista tarkkuutta
Ravenloft on SSI:n ensiyritys kohti virtuaalifantasiaa. Poissa (joskin valittavissa) ovat siis askel kerrallaan liikkuminen ja suorissa kulmissa kääntyily, ja pelaaja voi vapaasti taivastella minne tahtoo. Hommassa on kuitenkin huijauksen makua: esimerkiksi vinot käytävät ovat suorakulmaisia siksak-virityksiä ja kaikki seinäpinnat ovat 90 asteen kulmissa. Liikkuminenkaan ei säväytä, sillä pelaajan joukkio vain liukuu eteenpäin kuin telaketjuilla kulkien. Runko on rajoittunut, mutta toimiva, joskin paikka paikoin turhan suttuinen.
Ravenloftin erikoisuutena on grafiikan 320x400-resoluutio. Pelin keskustelu- ja hahmokuvat ovatkin todella kauniita, mutta jos Arenan hirviöt oli teetetty alihankintana lastentarhassa, niin Ravenloftin hirviöt on sponsoroinnut Lego, budjetti on vain loppunut kesken animoinnin. Kauempaa pahikset näyttävät vielä hyviltä, mutta lähemmäs tultaessa värit sotkeutuvat toisiinsa. Mömmöjen animaatiot jäävät muutamaan liikkeeseen ja kuollessaan ne vain haihtuvat ilmaan hullunkurisen pieruefektin saattelemana.
Musiikki vaihtelee viihdyttävästä kamalaan pelipaikasta riippuen, mutta vain yhdessä paikassa tulin kytkeneeksi sen kokonaan pois päältä hermoja säästääkseni. Tunnelmaa ryyditetään joillakin mukavilla mutta vähäisillä tehosteilla.
Sekava joukkio
Maksimissaan neljän hengen ryhmä liikkuu hiiren tahtiin, vähän epästandardin mutta toimivan käyttöliittymän säestyksellä. Peli-iloa nostaa autokartta, johon voi itse kirjoitella muistiinpanoja. Muuten toimiva optio kaipaisi kyllä virittelyä, sillä kartan toisen laidan tutkiskelu on työn ja hitaan vierityksen takana. Kartta päällä liikkuminenkin kuuluisi toivomuslistaan, koska sekavissa sokkeloissa sitä joutuu katsomaan vähän väliä. Kartan saa tulostettua tai tallennettua ASCIIna, mistä hatunnosto Dreamforgelle.
Keskustelua ja vastaantulijoita Ravenloftissa on mukavan runsaasti. Ryhmän jäsenet jakelevat kommenttejaan eri asioista ja vastaantulijoillakin on yleensä jotain sanottavaa. Juttuvaihtoehdot voi valita valmiista listasta, joka kuitenkin poikkeuksetta täytyy plarata kokonaan läpi. Turhaa valinnan vapautta ei ole, eivätkä jutut vaikuta vastapuolen käytökseen, mutta elämän tuntua huulenheitto peliin kuitenkin tuo.
Tulin, näin ja taioin
Taikasysteemi toimii normaaliin AD&D-tyyliin, eli papit ja maagit painavat loitsunsa mieleensä lepäillessään. Lepäillä voidaankin vaikka useampi viikko, sillä ruokaa ei pelissä tarvita.
Taikoja riittää kuudennelle tasolle asti, ja ne valitaan hahmonkuvien päälle ilmestyvästä valikosta. Muuten hyvä idea, mutta kaksi saman rivin maagia ei voi pitää valikkojaan yhtä aikaa esillä.
Taistelut käydään kursorilla haromalla ja hiirennappia kurittamalla ilman ruudussa näkyviä, aseita heiluttavia käsiä kuten perinne vaatisi. Hahmon terveydentila jää pimentoon, ja kuolo kohtaakin helposti varomatonta pelaajaa.
Tökeröin virhe taistelussa on jousipyssyjen käyttö. Loitsut voi kyllä suunnata vapaasti, mutta nuolet lentävät täsmälleen kohti ruudun keskustaa. Se on suoraan sanoen käsittämätöntä ja laskee jousien arvon todella alas.
Ravenloftin rasitteena ovat edelleen nuo liiankin tutut AD&D-rajoitteet, joiden mukaan esimerkiksi taikuri ei voi pukea ylleen panssaria tai pappi ei osaa huitoa miekalla. Tyhmyyksien kanssa oppii kyllä elämään, mutta ei niistä silti tarvitse pitää.
Talutusnuorassa
Ravenloftia pelatessa ei voi välttyä tunteelta, että tätä on tehnyt aiemminkin. Ravenloft tuntuu väen vängällä virtuaaliversioksi väännetyltä Eye of the Beholderilta, mutta onneksi eroja on tarpeeksi hajuraon ylläpitämiseen.
Pelin ongelmat koostuvat pääosin oikeiden esineiden (lue avain tai kirja) löytämisestä ja niiden oikeasta käyttämisestä. Kammottavia vipupainajaisia ei vastaan ole tullut, ja ryhmän jäsenet jopa huomauttavat seinässä näkemästään salanapista. Taistelu ei ole pelin päätarkoitus eikä sitä ole liikaa. Sopivin väliajoin vastaan tietysti kävelee vastustakin, mutta sekään ei ole turhan murhaavaa. Tarpeeksi usein kohdattavat uudet persoonallisuudet ja keskustelut luovat peliin mukavasti vaihtelua vaikkapa vain kauniiden grafiikkaruutujen muodossa.
Kokonaisuutena Ravenloftin pahin vika ovat vanhat AD&D-rajoitukset ja säännöt, jotka saavat pelin tuntumaan vanhan toisinnolta. Toteutukseen pientä viilausta, orjasäännöt ulos ikkunasta ja meillä olisi huipputuote. Mutta kyllä Ravenloftia tällaisenä ihan mielikseen pelaa.
83
