Addamin perheen makaaberi perhe-elämä alkoi Charles Addamsin kynästä vuonna 1937, jolloin hän raapusti ensimmäiset tästä oudosta perheestä kertovat sarjakuvastripit. Sarjan musta huumori myi ja 60-luvulla kauhuperhe löysi tiensä TV-ruutuihin. Kesti vielä kolme vuosikymmentä ennen kuin Addamit saapuivat valkokankaalle. Ocean iski haukkana lisenssiin ja Mr. Oceanin, Gary Braceyn, pitkäaikainen haave tehdä Mariontappaja toteutui. Pahaa enteilevästi peliä ryhtyi koodaamaan Oceanin in-house-tiimi, joten oli syytä odotella jotain todella karmivaa, joka tosiaankaan ei tarkoita karmivaa a la "Addamsin perheen elämä".
Ilkeä kiinteistövälittäjä aikoo raivata Addamsien perhekartanon, jotta voisi rakennuttaa tilalle kauniin kerrostalokorttelin. Gomez Addamsin vaimo Morticia, heidän lapsensa Wednesday ja Puggsley, Gomezin veli Fester sekä Isoäiti on kaapattu vastarinnan pienentämiseksi ja lukittu kartanon viiteen siipeen: puutarhaan, keittiöön, kidutuskammioon, kirjastoon ja konservatorioon. Jokaista vartoi kookas vanginvartija. Niinpä Gomezin on perheen päänä pelastettava pesueensa. Jo juonenpoikasesta huomaa, että peli pohjautuu hyvin löyhästi filmiin.
Gomezin urakka alkaa eteishallista, josta hän pääsee kuhunkin osioon missä järjestyksessä tahansa, tosin Mortician vapauttaminen edellyttää muiden saattamista turvaan ensin. Päätasojen lisäksi kartanossa on lukuisia salakammioita.
Ensisilmäyksellä peli näyttää pelkältä Mario-kloonilta. Gomez juoksentelee ja hyppelee pitkin joka suuntaan vieriviä tasoja. Vastusta eivät tarjoa ainoastaan erilaiset olennot, jotka Gomez voi liiskata hyppäämällä niiden päälle aitoon Mario-tyyliin, vaan todellisen vaaran muodostaa itse kartano lukuisine ansoineen. Giljotiinit, tykit, heilurit, lattioista työntyvät piikit, sirkkelinterät sun muut yrittävät päättää isukin maallisen vaelluksen.
Gomezilla ei ole käytössään lainkaan aseita, vaikka miekkamestari onkin. Ainoa apuväline on fetsi, johon on kiinnitetty propelli. Tämän turkkilaisen innovaation avulla Gomez voi pörrätä hetken ilmassa.
Gomezin elinvoimaa mittaa rivi sydämiä ruudun vasemmassa reunassa. Henki ei ole kallis, sillä tasoille ripotelluilla dollareilla saa lisäenergiaa ja -elämiä.
Kun Gomez on geelikampauksensa säilyttämisen uhalla taistellut tiensä perheenjäsenen tykö, eivät vangit välttämättä olekaan onnellisia. "Kiitti faija, et pelastit mut, mutta totuuden nimes mulla oli tosi nastaa", on yksi kommenteista.
Mario-kammoa potevat voivat huokaista helpotuksesta, sillä Gomezin kengänpohjia ei ole rasvattu. Niinpä Gomezin pysäyttäminen ei jatku parin spriten verran piikkeihin putoamiseen. Robocodin ja Harlequinin kontrolleihin tottuneet tarvinnevat pienoista totuttelua, ennen kuin nappi+suunta-hyppiminen luonnistuu.
Varsin kookas Raul Julia on kutistunut bittikartalla isopäiseksi tumpiksi ja käynyt plastiikkakirurgin vastaanotolla. Mutta jos unohdamme lisenssin (jonka Oceankin on unohtanut) ja tarkastelemme Gomezia objektiivisesti, on hän hyvin piirretty ja animoitu pieni mies. Spriteä on rikastettu pienillä yksityiskohdilla. Ajoittain Gomezia hermostuttaa pelaajan hitaus ja kärsimättömänä hän taputtaa jalallaan maata ja pälyilee ympärilleen kuin karatakseen ruudulta. Taustagrafiikka on huolellista ja selkeätä. Jonathan Dunnin rutiinilla sävelletty musiikki rallattaa taustalla kummemmin säväyttämättä, mutta ei ärsytäkään. Ääniefektit ovat tasohyppelypeleille tyypillisiä.
The Addams Family ei ole kovin omaperäinen, mutta poikkeaa radikaalisti Oceanin säälittävästä lisenssipelikaavasta eikä liioin muistuta liikaa Mario-pelejä. Se, mikä nostaa Addamit Amigan kolmen parhaan tasohyppelyn joukkoon, on siinä saavutettu vaikeuden balanssi. Peli on äärimmäisen vaikea, muttei turhauttava. Huolimatta tuskasta ja hiestä ovat Gomezin kohtaamat ongelmat voitettavissa.
Täytyy nostaa fetsiä Oceanin markkinointipolitiikalle. Viis lisenssin uskollisesta seuraamisesta, kunhan tuote myy. Addams-pelillä ei ole muuta yhteistä esikuvansa kanssa kuin päähenkilöt ja tapahtumapaikka, sekin hyvin löyhästi. Tavallisesti asia olisi negatiivinen, mutta The Addams Family on poikkeus, sillä Oceanin parjatut koodinvääntäjät ovat todellakin oppineet virheistään. Gary Braceyn unelma Mariontappajasta on toteutunut!
90
