30-luvulla oltiin uuden ajan kynnyksellä niin tieteessä kuin politiikassakin, oli natseja, japseja, marsilaisia, tutkimattomia viidakoita, kaikkea mitä tarvitaan vauhdikkaan pelin rakentamiseksi.
Miksi siis Agent Armstrong tarjoaa näin kökön kuvion? Gangsteripomo sejase on melkein vallannut maailman, vain Armstrong voi estää lopullisen läpimurron. Hoh-hoijakkaa.
Agent Armstrong on silkkaa kasibittinintendokamaa. Punaiseen univormuun tälläytynyt kehonrakentaja juoksee, hyppii, kyykkii ja sukeltelee joka suuntaan rullaavalla pelialueella, bonusten kiilto silmissään ja itsevarma virnistys naamallaan.
Taustoissa voi jossain määrin liikkua myös syvyyssuunnassa. Valitettavasti ohjelmoijat ovat seonneet omaan näppäryyteensä. Vaikka kumartelee pienen kohouman takana, vihulaisten ammukset yleensä silti osuvat. Armstrong jää kiinni esineisiin ja putoilee ihan turhaan, kun hän näyttää olevan eri etäisyydellä monitorin pinnasta kuin todellisuudessa onkaan. Kohti tulevia ammuksia väistellessä on usein erittäin vaikea nähdä, millä korkeudella ne lentävät. Eteneminen tuntuukin olevan yhtä paljon tuurista kuin taidosta kiinni.
Löysästi aikarajoitetut tehtävät on jaettu ensi- ja toissijaisiin alitehtäviin, esimerkiksi tavarakonttien tai varastorakennuksien räjäyttäminen. Ensisijaisen tehtävän suorittamisen jälkeen voi joko selvittää toissijaisia tai hakeutua noutopaikalle, josta helikopteri noutaa Armstrongin turvaan. Sitten kaikki toistuu, mutta eri maisemassa.
Yksi Armstrongin vioista yksi on ylitse muiden: peli on uskomattoman ruma. Karkea resoluutio kohtaa legoiset pelihahmot. Plussaa Agent Armstrong saa sentään siitä, että se pyörii kaikissa tilanteissa täysin pehmeästi, vaikka ohjekirja varoitteli mahdollisista hidastumisista. Lieneekö enää missään näyttökortteja, jotka tukahtuisivat 320x240-tilassa?
Armstrong reagoi napinpainalluksiin viivyttelemättä, mutta kuvakulmaongelmat syövät peli-ilon. Kentät ovat kuitenkin sopivan pituisia, eivätkä ne ole mahdottoman vaikeita tai liian helppoja. Alueet ovat myös kompakteja, joten turhaa vaeltamista ei ole, ja korkeuseroja käytetään paljon. Pelitilanteen voi tallentaa aina selvitettyään kentän, eli edistystäkin vääjäämättä tapahtuu koko ajan.
Ikävä kyllä Agent Armstrong toistaa itseään liikaa. Se jokin, kipinä, joka ajaisi pelaajan haluamaan vielä seuraavan kentän näkemistä, puuttuu. Jos loppupuolen kentissä onkin jokin pelastava pointti, mitä kylläkin epäilen, se jäi näkemättä, sillä testiversio oli rikki. Peli jumittui aina tietyssä pisteessä.
Vaikka Armstrongia illan-pari paukuttaakin, se ei herätä peli- eikä ostohimoja. Siispä jykeväleukainen agenttimme häviää historian hämäriin, minne kuuluukin. Koodikielellä: ecnaddir doog.
67
