Jos täytette mun lasini, niin pelaan erän Konfliktia. Muuten saatte tyytyä surulliseen tarinaan pelistä, joka ei onnistu nousemaan siivilleen. Air Conflicts on yksinkertainen lentoräiskintäpeli, jossa pelaaja pääsee toisen maailmansodan tulisille taivaille jakamaan lyijymyrkytystä lentäville, mönkiville ja paikallaan pysyville kohteille.
Uraa(!) voi luoda Neuvostoliiton, Englannin tai Saksan ilmavoimissa. Air Conflicts perustuu ilmeisesti jonkinlaiseen harhaoppiseen mielikuvitusmaailmaan, jossa toiseen maailmansotaan osallistui muitakin kuin jenkkejä. Pohjois-Amerikkalaisten väliintuloa joudutaan odottamaan ainakin seuraavaan lisälevyyn saakka.
Vaatimattomuus kauhistaa
Tietynlainen historiallinen yksityiskohtaisuus onkin Air Conflictsin paras puoli. Klassikkoyhteenottojen lisäksi konfliktien joukossa on joitain vähemmän tunnettuja harvinaisuuksia, neuvostokampanjassa pääsee jopa loistamaan punatähtenä Kotkan ja Viipurin yllä. Taistelukarttoja on paljon ja monet niistä onnistuvat muistuttamaan esikuvaansa ainakin yleiseltä ilmeeltään. Hieman sarjakuvamaisella grafiikalla toteutettuna ja muutaman neliökilometrin alalle tungettuna esimerkiksi Lenin- ja Stalingradin taistelut ovat suorastaan söpöjä ilmestyksiä.
Silmä- tai korvakarkkia Air Conflictsissa ei ole juuri lainkaan. Räiskiminen näyttää, kuulostaa ja tuntuu aneemiselta, ainoastaan pommit ja raskas ilmatorjunta antavat vaikutelman siitä, että jotain voisi oikeastikin sattua. Koneet sentään näyttävät ihan hienoilta, ajattomien klassikoiden lumoa ei ole rikottu. Oikeiden lentokoneiden todellinen kauneus on kuitenkin liikkeessä, ja siinä mennään kitukasvuiseen metsään laimean ääniefektin säestyksellä. Pelaajan tuhovimman välikappale heiluu ruudulla vauhkona hiiren kirmatessa matollaan, vauhdin tuntua ei ole eikä minkäänlaista mielikuvaa toisen maailmansodan aikaisen hävittäjän ohjastamisesta pääse syntymään
Ilmatappelusta tulee yleensä kauhea hässäkkä ja koneet pyörivät kiivaasti ympyrää, kunnes tekoäly antautuu ja näyttää pelaajalle kuutostaan. Konetyyppien välillä ei myöskään ole kovin merkittäviä eroja. Hieman kankeammassa Lancasterissa on vähän enemmän pommeja kuin rakettikone Bi-1:ssä, mutta huippunopeus on molemmilla suunnilleen samoissa lukemissa. Hiiriohjaus on varsinkin aluksi rasittavan kankeaa, mutta se on mahdollisesti padia lukuun ottamatta huonoista vaihtoehdoista paras. Isompi ongelma on kuitenkin se, että aseilla on vähän huono osua mihinkään, kun ei pääse tähtäimen taakse koppiin istumaan. Ruudulla näkyvä tähtäinrinkula antaa lähinnä suuntaa-antavia vinkkejä luotien potentiaalisesta lentosuunnasta.
Ei voi kauhalla vaatia
Tehtäviä riittää eikä niitä kaikkia tarvitse onneksi edes suorittaa onnistuneesti. Erityisen monipuolisia ne eivät ole ja tylsistyminen iskee ennen kampanjan loppua. Dynaamisen ympäristön tai pelityyppiin erinomaisesti sopivan mahtipontisesti ylinäytellyn juonen kaltaisia hienouksia ei ole. Tavaraa on liikkeellä yleensä aika vähän ja yksiköt kestävät kuritusta aika paljon ainakin haasteellisemmilla vaikeustasoilla, joten kunnon räiskefiilistä ei oikein pääse syntymään. Vauriomallinnustakaan ei ole, koneet kestävät aikansa naputusta ja tupsahtavat sitten tulipallona tonttiin kerta toisensa jälkeen täsmälleen samalla tavalla. Tiikerin korkkaaminen konekiväärillä on melko vaivatonta.
Konetyyppejä on mukana vaivaiset 12, joista neljäsosa on historian kannalta merkityksettömiä prototyyppimalleja. Mitään laivueenhallinnan tai oman koneen virittelyn kaltaisia pelillisiä elementtejä ei ole, turhaa on myös toivo tehtävän aikana tunnelmallisesti pulisevista siipimiehistä. Näin pelkistetysti yksinkertaiseen räiskintään nojaavassa pelissä pelimekaniikan pitäisi olla äärimmäisen hiottua ja toimivaa, Air Conflictsin kankeahko ohjaus ja hankala tähtäys eivät kelpaa. Tasapainoilu historiallisen arvokkuuden ja korkkarimeiningin välillä ei onnistu, lopputulos ei ole kumpaakaan. Eikä myöskään erityisen hauskaa pelattavaa.
64
