Ovatko tietokonepelit liian vaikeita juuri peliuransa aloittaneelle käännynnäiselle? Joku ainakin tuntuu miettivän tätä, sillä SSI:n viimeisin AD&D-seikkailu on kovasti yksinkertaistettu ja kaikesta karsittu peli toimintaan tottuneille.
Advanced Dungeons & Dragons -jauhimeen on tällä kertaa syÖtetty Tuhannen ja Yhden YÖn Tarinoita, jolloin tulokseksi on saatu Al-Quadimin valtakunta. Sen ominaispiirteenä on arabialaissävytyksen lisäksi lähes jumalan kaltaiset henget eli djinnit, efreetit, nadeirit ja daot, jotka pelaavat omia kuvioitaan kuolevaisten kanssa.
Juuri corsairiksi valmistunut (sinun nimi tähän) Al-Hazrah palaa kotiin, juuri sopivasti kun perheen henki upottaa kilpailevan suvun aluksen, melkein tappaa kalifin ja ryÖstää kalifin tyttären, jonka kanssa sinun piti vielä mennä naimisiinkin. Koska henki voi totella vain ja ainoastaan isäntäänsä, joita tässä tapauksessa ovat siis loput Al-Hazrahit, syylliset ovat teoriassa varsin selviä. Niinpä nuorimman Al-Hazrahin hennoille hartioille jää yritys todistaa perheensä syyttÖmäksi, lÖytää sekä kadonnut veli että morsmaikku ja loppujen lopuksi selvittää, kuka voi horjuttaa hengen ja sen isännän pyhää yhteyttä.
Kivaa lapsille
Poikkeuksena normaaliin SSI-tuotantoon Al-Quadim on viritetty lähinnä roolahtavaksi toimintaseikkailuksi. HirviÖitä mätkitään reaaliajassa, ihmisten kanssa keskustellaan, saadaan tavaroita ja edetään lineaariseti kuin Helsinki-Tampere-pikajuna. Ongelmataso on suhteellisen matala, ja lukuunottamatta pikku nikottelua NimettÖmien palatsin salakäytävien kanssa seilasin pelin jokseenkin suoraviivaisesti loppuun. Ongelmat liikkuvat tasolla Ëväännä vipua, lÖydä salaovi tahi avain, keskustele oikean ihmisen kanssa, pompi oikeilla laatoillaË, eikä hirveitä jumiinjäämisiä pitäisi esiintyä.
Välillä sankarimme joutuu stealth-tehtäviin, joissa tarkoitus on pysyä poissa vartijoiden näkÖkentästä tai häkki heilahtaa ja tallennustiedostot laulavat. Näissä osuuksissa vaaditaan lähinnä pitkää pinnaa. Automaattikarttaa ei valitettavasti ole, joskaan sitä ei juuri tarvitsisikaan kuin paikka paikoin.
Sankarin aseena on isin antama taikamiekka ja varsin alussa sisko antaa maagisen lingon, joka ampuu maaliin hakeutuvia ammuksia. Kumpaankin saa ladattua lisävoimaa harvinaisista Kuukiven kappaleista. Miekka luonnollisesti heiluu hiirennappia painamalla, nähtävästi ilman sen ihmeempää THAC0-magiikkaa. Sankari osaa ensin vain yhden lyÖnnin, mutta kokemuksen karttuessa hän voi oppia kaksi lisää. Salamarefleksejä ei tarvita, sen verran simppeliä taistelu on.
Urhea turbaanipää ei myÖskään voi käyttää minkäänlaista panssaria, vaan on tuomittu koko pelin ajaksi paljaaseen yläruumiiseen ja pussihousuihin. Lisäturvaa lÖytyy kuitenkin suojasormuksista. Corsairina Al-Hazrah ei hallitse magiaa. Onneksi maagisen kuukiven kappaleet sisältävät standarditaikoja, joita lÖytämällä tai kaupasta hakemalla voi Örkkejä kurmottaa spacea räpyttämällä.
Sieltä täältä lÖytyvät parannuspisteet ovat kuntojuomien lisäksi ainoa tapa kohentaa hupenevaa terveyttä, tuttua lepää ja parane -juttua ei ole.
Paina nappia
Käyttäjäliityntääkään voi tuskin yksinkertaisemmaksi värkätä. Oikea hiirennappi liikuttaa Al-Hazraria, vasemman painallus tilanteen mukaan ottaa automaattisesti esineen, aktivoi vivun tai muun semmoisen, aloittaa keskustelun tai heiluttaa miekkaa. Al-Hazrah Jr. osaa lisäksi liikutella kivenjärkäleitä ja hajottaa huonekaluja, ruukkuja ja muuta kalustoa.
Teknisesti Al-Quadim on ihan OK-tasoa. Grafiikka on enemmän kuin vähän velkaa Dark Sunille eikä sen enempää hivele kuin ärsytäkään silmiä. Digitoituja efektejä on jonkin verran ja musiikkikin menettelee, pari ohikulkijaa jopa väitti sitä kauniiksi.
Varsinaisena puutteena peli on vähän lÖyhästi kirjoitettu. Itämaisista mausteista huolimatta lopputulos muistuttaa enemmän einespizzaa kuin hyvää libanonilaista ruokaa. Peli ei osaa oikein hyÖdyntää arabialaisia juuriaan ja sen voisikin tyrkätä mihin fantasiamaailmaan hyvänsä. Tuhannen ja yhden yÖn tarustoa edustaa lähinnä kohta, jossa venkoillaan umpikierojen henkilordien kanssa, sekä yksi lentävä matto. Juonikaan ei aina sulavasti siirry pointista toiseen, välissä on selviä täytepaloja.
Al-Quadim on aivan passelin pelattava kevyt toimintaroolipeli, josta ei hirveästi lÖydä kehuttavaa, mutta eipä siinä juuri varsinaisia vikojakaan ole. Ainoa vastaantullut bugikin oli digiäänien yhtäkkinen hiljeneminen ja muutaman henkilÖn outo käyttäytyminen.
Al-Quadim edustaa vaihteeksi amerikkalaisten yritystä tehdä englantilaistyyppinen perinnepeli, eikä eroa ole kuin lähinnä normaalia laajemmassa juonessa ja keskustelun suuressa osuudessa. Kevyen tasapaksua huvia syysilloiksi varsinkin niille, joilla on tapana juuttua jo pelin alkuun.
Kovasti kiinnostaa, mitä SSI nyt tekee, kun hyvinmyyvä AD&D-lisenssi loppuu Dark Sun II:n jälkeen. The Settlersin levittäminen Serf City -nimellä SSI-logon alla antaa ehkä vähän osviittaa.
80
