Toivoton Hadley’s Hope
Jos menettää sydämensä alienille, se repii tiensä rintakehän läpi vapauteen. Testipelin jälkeen olen valmis ottamaan riskin.
Teksasilainen Gearbox on väsännyt monet viime aikojen mielenkiintoisimmista räiskinnöistä, merkittävimpänä Borderlands-kaksikko. Aliens: Colonial Marinesissa räiskintäveteraanit pääsevät kaikkien suosikkileffan lavasteisiin. Uusi Alien-räime on ottanut oppia niin firman omista peleistä kuin tuoreiden ja vanhempien räiskintöjen parhaimmistosta.
Aliens: Colonial Marinesissa pelaaja heitetään takaisin Aliens-leffan, siis sen tokan ja parhaan, Hadley’s Hope -siirtokuntaan. Peli sijoittuu elokuvan jälkeisiin tapahtumiin, joissa paikalle saapunut mariiniryhmä yrittää ottaa selvää, notta mitäs perskuletta elokuvan tiimille tapahtui.
Siis hetkinen, eikös elokuva päättynyt reippaan kokoiseen ydinräjähdykseen? Kyllä, mutta tottakai osa siirtokunnasta selviytyi, ja mikäs pahan tappaisi?
Luotatko androidiin?
Siirtokuntamariinien kampanja on nykystandardien mukaista ensimmäisen persoonan räimettä tiukassa putkessa, ihanan jännällä tunnelmalla kuorrutettuna. Tiimijäseniä pyörii mukana, mutta turvallisuuden tunnetta tekoälytoverit eivät luo. Kaikki tietävät, kuinka statisteille näissä tarinoissa käy.
Yksi toveri nousee yli muiden, sillä mariinitiimin matkassa kohti siirtokuntaa kulkee tuttu androidi Bishop, itsensä Lance Henriksenin näyttelemänä. ”Lance opetti meille paljon eri hahmoista, sillä hänellä on paljon kokemusta Bishopin näyttelemisestä. Bishop ei myöskään jää ainoaksi vastaan tulevaksi tutuksi, sillä meillä on muutama yllätys vielä hihassa”, selosti pelin Cinematic Director Brian Thomas.
Maisemat mariinitiimin jalkapatikassa Hadley’s Hopeen ovat ikuisesti ydinräjähdyksen arpeuttamat. Ruhjotun maaston takaa aukeavan taivaanrannan täyttää jättimäiset savupilvet ja ympäristö on täynnä paineaallon heittelemää romua.
Itse siirtokunta ei ole sen paremmassa hapessa. Osa rakennuksista on vielä pystyssä, joten eikun selviytyjiä etsimään.
Älä ammu ennen kuin näet sen silmättömän kupolin
Siirtokunta kuhisee ksenomorfeja, joten mariinien tujut pulssikiväärit saavat paljon käyttöä. Mekaniikaltaan Aliens: Colonial Marines kumartaa yhtä paljon tuoreitten temppujen kuin muinaisten ysäriräiskintöjen suuntaan.
Rautatähtäimet avittavat nopeisiin petoihin osumisessa, mutta lonkaltakin saa vahinkoa aikaan. Vain osa kuntoa palaa huohottamalla, täysi paraneminen onnistuu ainoastaan lääkepakkausten avulla. Sieltä täältä löytyy rehellisiä kestävyyttä lisääviä panssaripaloja.
Aseissa on munaa kuin lähibaarin nurkkapöydässä vartti ennen pilkkua. Pulssikivääri repii iholle pyrkiviä kummajaisia miehekkään jytkeen säestämänä, haulikko päräyttää liukkaista riipijöistä hengen alta aikayksikön. Mukana on myös leffasta tuttuja automaattitykkejä, joita voi sijoittaa mihin haluaa. Ne hoitavat oman kulmansa tuholaistorjunnan kiitettävästi.
Mutta se smartgun! Voi pojat, kun saa käsiinsä tuon automaattilukituksen sisältävän miehen jatkeen, olo on hetken turvallinen, jopa ylimielinen. Ksenomorfeja iloisesti paloiksi posautteleva tuholuikku tuo mukanaan myös huonon puolen: niin kauan kun smartgun on hyppysissä, et voi käyttää muita aseita.
Kaikki aseet näyttävät ja ennen kaikkea kuulostavat juuri siltä kuin pitääkin, mukaan lukien jokaisen mariinin elinehto, nostalgisesti piippaava liikkeenpaljastin. Ksenomorfien, ja kaiken muunkin liikkuvan, huomaava laatikko pitää vetää erikseen esiin nappia painamalla, eikä se kädessä heilutella tuliluikkuja.
Jos alieni ja solttu tappelis, kumpi voittais?
Alienit ovat ketteriä ja nopeita pirulaisia, jotka hyödyntävät lukumääräänsä. Brian Thomas kertoo: ”Ksenomorfien sijoittelu on dynaamista. Peli havaitsee, kun taistelu on käynnissä, ja ksenomorfit voivat kimppuusi joskus katosta, toisinaan takaa. Jos pelaat samaa kohtaa useamman kerran, huomaat eron.” Pelatun pätkän perusteella saatan jopa uskoa, sillä vain harvoin hirvitykset höökivät suoraan kohti.
Tavalliset sotilas-ksenot tunkevat lähietäisyydelle nopeasti ja mielellään laumana, mutta ydinlaskeuman takia perus-allut eivät ole enää ainoa riesa. Ksenomorfit ovat mutatoituneet. Tavallisempia variaatioita edustavat lurkerit, jotka suoran ryntäyksen sijaan tykkäävät vaania varjoissa ja paikoillaan, jolloin liikkeenpaljastinkaan ei niitä onnistu löytämään. Eksoottisemmasta päästä ovat spitterit ja bloaterit. Spitterit pysyvät kaukana ja syljeskelevät happoa pelaajan niskaan, bloaterit ovat ydinräjähdyksen rapistuttamia, heikkoja ja hauraita, käytännössä käveleviä happopommeja. Kumpaakaan en yksinpelissä nähnyt, mutta spitterin koin moninpelissä, ja siinä se sopi menoon mainiosti.
Innoitusta uusien ksenomorfien suunnitteluun on Brian Thomasin mukaan haettu sarjakuvien ja kirjojen laajennetun Alien-universumin tarinoista, silti kunnioittamalla taiteilija HR Gigerin alkuperäistä olentoa mahdollisimman paljon. Aiemmassa trailerissa esitellystä jättimäisestä ja tympeästä crusherista en nähnyt hännänpäätäkään, mutta Thomas valitettavasti varmisti jätin olevan edelleen pelissä mukana.
Left 4 Aliens
Kampanjan cooppaamisen lisäksi Aliens: Colonial Marinesissa on mukana moninpeliä ainakin extermination- ja escape-muodoissa. Molemmissa perusidea on sama: Kaksi tiimiä ottaa mittaa toisistaan, toiset mariineina ja toiset ksenomorfeina.
Extermination on kaksikosta nopeatempoisempi ja kiihkeämpi. Siinä mariinit ottavat haltuun määriteltyjä alueita, kun taas alienit pyrkivät tappamaan ihmispoloja, ennen kuin nousukkaat saavat alueet haltuunsa. Mitä useampi mariini on kohdealueella samaan aikaan, sitä nopeammin sen omistussuhde vaihtuu. Yksi erä kestää viisi minuuttia ja uudelleensyntymiä on loputtomiin.
Suosikkini escape on selvästi rauhallisempi. Mariinitiimi pakenee, ksenot yrittävät estää paon. Kikkakolmosena mariineilla on vain yksi elämä, mutta ksenomorfeilla loputtomiin. Epäsuhdasta johtuen mariineiden on luotettava yhteistyöhön. Väliaikaisesti nujerretun toverin voi tosin vielä auttaa jaloilleen ja pakomatkan varrelle on ripoteltu pari tarkistuspistettä, jossa kuolleet pääsevät takaisin peliin.
Escapessa yhteen pelaavan joukkueen kimppuun pääseminen alienilla on yllättävän hankalaa, sillä kartat ovat paljon tiukkoja sisätiloja suosivaa exterminationia avoimempia. Väijytysten järjestäminen karttojen oveliin notkoihin on kaiken a ja o, edes liikkeenpaljastin ei huomaa paikoillaan nököttävää ksenoa. Sokeasti seuraavaan kohteeseen rynnivät mariinit on helppo napsia yksitellen, joten edes jonkun ihmistiimistä on varmistettava selustaa.
Alienilla kuvakulma on selän takaa, ja julmat tappokoneet näkevät muiden olentojen silhuetit seinien läpi, osaavat kiivetä seinillä ja katoissa ja mahtuvat väijymään tuuletuskanaviin. Lähitaisteluun keskittyvillä alluilla oli muuten hauskaa pelata, mutta kiipeily oli ainakin demossa pahasti hakusessa. Varsinkin kattokipuamiset päättyivät yleensä tippumiseen suoraan mariinien tulilinjalle.
Nykymoninpelejä mukaillen pelaaja voi valita aseistuksensa muutamasta loadoutista ennen matsin alkamista, ksenot vaihtelevat tyyppejä. Soldier on kätevä perusriipijä, spitterillä onnistuu sylkeminen ja lurker kestää vähemmän, mutta on lähikontaktissa kuolettava.
Omaa mariiniaan tai ksenomorfiaan voi varustaa kokemuksen avulla kerätyillä uusilla aseilla ja kyvyillä. Samaa kokemusta kerätään niin yksin kuin moninpelissä, ja kaikki aseet sekä hahmon ulkonäkömuokkaukset ovat käytössä missä pelimuodossa tahansa.
Yhdeksäs matkustaja
Aliens: Colonial Marines tuntuu tekevän monta asiaa lähes laittoman hyvin: tunnelma on vahva, äänimaailma vahvempi, aseissa on munaa, ksenomorfit ovat vaarallisia ja viittauksia alkuperäisleffaan löytyy roppakaupalla. Putkikaan ei vaikuta aivan yhtä ahtaalta kuin genressä pahimmillaan. Vaihteeksi on oikeasti piristävää pelata alien-peliä, jossa ei ole sitä naksuvaa rastafarikummajaista mukana.
Aliens-leffojen fanina nautiskelin jo lyhyistä demopätkistä, joten jos lopullinen peli on yhtä vakuuttavaa kamaa, onpa vaihteeksi vuoden alkuunkin jotain laaturäiskintää.
Juho Penttilä
SEGA/Gearbox Software
Ilmestyy PC, PS3, Xbox 360: 12. helmikuuta 2013, Wii U: lähitulevaisuudessa
