Vaikka Amiga on periaatteessa suunniteltu hyviä räiskintäpelejä varten, ne ovat silti yllättävän harvassa. Keskinkertaisia muunnelmia aiheesta toki ilmestyy suhteellisen usein, mutta klassikot voi laskea melkeinpä yhden käden sormilla. Apidya on saksalaisen Kaiko/PlayByten häpeilemättömän konsolivaikutteinen horisontaalivierittyvä shoot'em up.
Jo kotelossa hehkutetaan, ettei Apidyan pelaamisen jälkeen enää tarvita konsoleja. Latauskuvassa pelin nimi on kirjoitettu katakana-aakkosin. Tarinan kertova latausjakso on kuin suoraan japanilaisesta sarjakuvasta. Ennen pelin alkua ilmestyy hyvin Megadrive-vaikutteinen valintaruutu. Tekijäryhmä on halunnut luoda vaikutelman konsolipelistä Amigalla ja onnistuukin siinä varsin hyvin.
Jokaisella pelillä on tarinansa, niin tälläkin. Ikurin vaimo Yuri on pahan taikurin myrkyttämä. Ikuri muuttuu talismaninsa avulla taika-ampiaiseksi ja lähtee etsimään vasta-ainetta läpi viiden maailman. Aluksi lennetään peltojen yli järvelle. Sieltä edetään jätteiden kansoittaman viemärin kautta R-Type-vaikutteiseen ihmeelliseen konevaiheeseen. Viimeisenä esteenä vaimon pelastamiselle on taikurin hirmuisimpien luomusten pesä, josta ei ole kuulemma kukaan palannut hengissä.
Jokainen maailma koostuu kolmesta vaiheesta, joiden jokaisen lopussa asustaa jälleen kerran pieni ja viaton tasonvartija. Alasammutut viholliset jättävät jälkeensä kukkia, joita keräämällä saadaan uusia aseita ja muita kykyjä. Valinta tapahtuu peliruudun allaolevasta valikosta a la Nemesis. Tarjolla on kolme eri aselajia, joista jokaisen voi vahvistaa kolme kertaa. Hyönteisen vakiovarustukseen kuuluu myös R-Typestä tuttu "pidä tulitusnäppäintä pohjassa ja lataa" -superase.
Pelin alun valintaruudussa (options) voidaan muun muassa valita neljä eri vaikeustasoa, joista tosin vain kahdessa vaikeimmassa pääsee myös viimeiseen maailmaan. Peliä voi pelata tavallisen ilotikun lisäksi kaikilla Megadrive-ohjaimilla. Aseet voi toisin sanoen aktivoida ilotikun nitkutuksen ja välilyöntinäppäimen lisäksi myös ns. toisella tulitusnäppäimellä. Myös samanaikaiseen kaksinpeliin on mahdollisuus, tällöin toinen kontrolloi ampiaisen ympärillä hyörivää pienempää hyönteistä.
Teknisesti peli on lähes moitteeton. Pelialue peittää melkein koko kuvaruudun ja grafiikan päivitys on käytännössä kolikko/konsolipelitasoa. Hidastumisia tapahtuu hyvin harvoin huolimatta siitä, että kuvaruutu on parhaimmillaan hyvinkin kansoitettu. Parallaksivieritys näyttäytyy salaisissa bonuskentissä.
Taustagrafiikka on kaunista ja myös persoonallista varsinkin kahdessa ensimmäisessä maailmassa. Lentävät enemmän tai vähemmän tunnistettavissa olevat herhiläiset ovat pääosin hyvin animoituja ja värikkäitä. Musiikista ja ääniefekteistä vastaa Chris Huelsbäck, mikä takaa laadun lisäksi oman musiikkipalan jokaikiseen pelin vaiheeseen. Jokaista niistä voi kuunnella myös erikseen pelin alun musiikkimenun kautta.
Tähän asti kaikki kuulostaa suorastaan loistavalta. Pelissä on kuitenkin omat puutteensa ja ärsyttävyytensä. Vaikka peli on sinänsä hyvinkin pelattava, ovat ensimmäiset pelikerrat täynnä yllättäviä äkkikuolemia. Taustagrafiikka on varsinkin toisessa maailmassa häiritsevän sekava ja aiheuttaa näkyvyysongelmia. Samoin vihreä heinäsirkka näkyy huonosti vihreää ruohikkoa vasten. Toki väripaletti on rajallinen, mutta selkeyteen tulisi silti pyrkiä.
Apidya on myös melko vaikea peli huolimatta eri vaikeustasoista. Helpoinkin vaihtoehto (practise) olisi aloittelijalle taatusti riittävä, mutta tällöin saa pelata ainoastaan jokaisen vaiheen ensimmäisen kentän. Toki haastetta on oltava, mutta liian vaikea peli päätyy helposti ulkoaopetteluksi. Tällöin pelinautinto ja pelattavuus laskevat. Peli antaa vain kolme jatkoyritystä, mikä johtaa ensimmäisten maailmojen turhan taajaan uudelleen pelailuun.
Puolustukseksi on sanottava, ettei kuolema vie heti kaikkia aseita. Myös aiemmin kerätyt muut asesysteemit pysyvät varastossa ja tulevat käyttöön kun käytössä ollut aseistus on menetetty. Suojan (shield) aktivoiminen myös sallii pienet virheet. Konsolipeleille ominaiset älypommit valitettavasti puuttuvat, eivätkä aseet/ammukset ole visuaalisesti yhtä tuhoavan oloisia kuin Apidyan esikuvissa.
Kaikesta huolimatta Apidya on paras Amigan shoot'em up todella pitkään aikaan ja osoittaa, että Amiga on osaavissa käsissä hyvä pelikone. Valitettavasti pelattavuuteen ei ole keskitytty aivan yhtä huolella kuin pehmeään vieritykseen.
85
