Suuruudenhulluus on mahtava voima. Se tuottaa Armed Assaultin kaltaisia, nykysodan kokonaisvaltaisesti kattavia mahtipelejä, joita järkevä pelintekijä ei edes yrittäisi luoda.
Armed Assault on uusversio Operation Flashpointista (Pelit 6/01, 95 pistettä), tuosta yltiökunnianhimoisesta taistelupelistä, jossa pelaaja on osa jalkaväkeä, tankkikuski tai ilmojen herra, joskus kaikki samassa tehtävässä. Sotaleikit käydään hiekkalaatikossa, jossa reunat ovat kaukana. Operation Flashpoint, nyt siis Armed Assault, painii täysin omassa sarjassaan ja melkein yksin.
Yllättäen uudesta pelimoottorista ja paremmasta grafiikasta huolimatta Armed Assault on tärkeimmiltä osiltaan identtinen Operation Flashpointin kanssa. ArmA pohjautuu Flashpointin sotilaskoulutusversioon nimeltä VBS1 (Virtual Battlespace Systems), joka on käytössä armeijoissa eri puolilla maailmaa. ArmA käyttää samaa pelimoottoria sen uuden version, VBS2:n, kanssa.
Armed Assault ei sovellu nykypelaajamallille, joka hakee viimeisteltyä, viihdyttäväksi tarkoitettua pelikokemusta. Siinä on paljon, mitä katsotaan sormien läpi.
Taas saarella
Rajoittaakseen pelialuetta ArmA sijoittaa konfliktinsa mielikuvitussaarelle. Keskellä Atlanttia kelluu ilmeisen eteläamerikkalainen, 400 neliökilometrin kokoinen Sahranin saaristo, joka jakautuu Etelä-Sahranin kuningaskuntaan, Yhdysvaltojen ystävään, sekä Pohjois-Sahranin roistovaltioon. Juonenkulku lienee selvä.
Kampanja koostuu noin seitsemästä, kahdeksasta päätehtävästä, joita tukee yhdestä kolmeen sivutehtävää. Näissä onnistuminen vaikuttaa päätehtävään esimerkiksi vähentämällä vihollisen joukkoja tai estämällä panssareiden liittymisen sotaan.
Kamppis on kurjasti kirjoitettu. Olisi ollut järkevää pitää punaisena päätehtävissä kulkevana lankana yhden jalkaväkisotilaan näkökulma läpi konfliktin, ja jättää kokonaan sivutehtäviin tankeilla, koptereilla ja erikoisjoukoilla sompaaminen. Lisäksi yksikään tehtävistä ei ole yhtä mieleenpainuva kuin monet Flashpointin tehtävistä, vaan osassa tulee fiilis, että tehtävä on tunnissa pykätty. Varsinkin viimeinen tehtävä sekavine tiimin ja aselajin vaihtoineen jätti hämmentyneen fiiliksen: mitähän tässä lopulta tapahtui? Tehokas skenaarioeditori varmistaa, ettei parempaa pelattavaa tarvitse kauan odottaa, vaan eihän se juuri nyt lämmitä.
Ruukkupäät rynnäköivät
Jos ArmA jotain osaa, niin jalkaväkitunnelmoinnin. Putkeen ahdetun ampumaradan korvaa melkein reunaton taistelukenttä, jossa viholliset kieltäytyvät olemasta maalitauluja, vaan hukkuvat ympäristöön ja voivat tappaa kerralla.
Kylässä on jotain kähinää, joten joukkueeni zoomaa paikalle mukavasti HUMWEEn kyydillä. Perillä ryhmäjohtaja komentaa meidät henkilökohtaisesti yksi kerrallaan ulos äiti HUMWEEn sylistä, ja avoimesti pilkatulla katkopuheellaan kertoo minne mennä: "Seven...go to...rock...at ten o'clock."
Ihailen uutta pelimoottoria, jossa kasvit huojuvat, perhoset lentävät ja korvissani surisevat mehiläiset, nuo luonnon pikku...eiku! Vihollisia! Missä! Missä? Joku huutaa, että kello kymmenessä! Emmä ketään nää! Korvissa surahtelee, on aika vetää joko munat turpeeseen tai aivot seinälle. Minulla ei ole sankarin fiilistä.
Kuin nuori alligaattori ryömin muurin suojaan, kohotan Aimpoint-tähtäimellä varustetun M4-rynnärini olalle ja yritän löytää jotain tapettavaa. Lauon kaukaisen maalin suuntaan, ja ainakin se lyö maihin, tuurilla jopa kuoli. Pari meidän poikaa makaa jo punaisena maassa, ehkei tämä ole paikoista parhain. Tien toisella puolella on kutsuvan suojainen porttikongi, jonne juosta leiskautan maksimivauhdilla. Otan osuman, mutta henki säilyy. Ja sitten jostain alkaa kuulua murinaa. Niillä piruilla on panssareita! Perääntykäämme, digitaaliset toverini.
En oikeastaan nähnyt vihuja paitsi ruumiina ja panssarinkin vain kuulin, mutta ainakin henki säilyi.
Muiden pelien sivellessä pelaajan egoa ja tehdessä hänestä tapahtumien liikuttajan, ArmA yleensä alistaa pelaajan kulmapalaksi taistelun suureen palapeliin. Tehtävissä on ihan mahdollista, että pelaaja pyörii ympyrää, ei koskaan oikein näe ketään ja voitto tulee ilman omaa panostusta. Usein tähän on syynä lepsusti tehty tehtävä.
Flashpoint osasi tämän paremmin. Aikoinaan pelin myi minulle sen demotehtävä, jossa jalkaväkihyökkäys muuttui pakomatkaksi kun T-72:t tulivat kylään. Sellaisia paniikinmakuisia herkkupaloja ei ArmAsta löydy.
Erona bulkkiräiskintään maalit ovat kaukana ja niitä on vaikea havaita. Mihinkään ei osu, jollei katsele tähtäimen läpi, vihollisilla homma kulkee sutjakammin. Ennen My Documentista löytyvän käyttäjänimi.ARMAPROFILEn editointia kohdasta EnemyPrecision vihollisen tulitus on epärealistisen tarkkaa. Säätövaraa kaipaisi myös näkyvyyteen, yö ei näitä haukansilmiä aina estä. Välillä kanaparven lailla käyttäytyvät tekoäly-asetoverit onneksi nauttivat samoista eduista.
Onneksi tallentaa saa ihan missä vaan (mutta vain yhteen paikkaan), joten ikävästä toistosta ei tarvitse kärsiä. Eikä turhasta jännityksestä, josko tämä tehtävä tällä kertaa menisi läpi.
Moottorin murinaa
Jääkäreistä on kiva tonkia sammalta, mutta minä en palvellut Kuninkaallisessa Rannikkotykistössä ryynätäkseni kuin metsäsika, edes pelissä. Herrasmies matkustaa moottorin kanssa ja mieluummin lentäen.
Lentävää jenkkikalustoa edustaa hyvisten puolella kolme eri kopteria ja englantilainen VTOL-hävittäjä Harrier, pahiksilla Mil-57, Ka-50 ja koneena Su-34. Lentomalleissakaan ei realismilla juhlita, mutta varsinkin päivityksen jälkeen kaikilla lentovempeleillä on helppo lentää. Lentokoneilla edes joku joystick on käytännön vaatimus.
Maasiirtymiseen ArmAssa on mopoja, siviiliautoja, traktoreita ja erilaisia sotilaskuormureita, sotakalustoa on selvästi Flashia vähemmän. Bradleyn tilalla on jenkkien tuore Stryker-joukkojenkuljetusvaunu, ja kevyempänä menopelinä jeepinkorvaaja HUMWEE. Kummastakin on M2-konekiväärillä, M-19-kranaattikiväärillä ja TOW-pst-ohjuksella varustetut versiot. Toivottavasti modaajat äkkiä korjaavat TOW:in oikeaksi lankaohjatuksi ohjukseksi, ei nykyiseksi Fire & Forget -ohjukseksi. Vihollinen käyttää vakiovanhaa neukkukalustoa.
Pyörälliset ajoneuvot ovat 1.05-päivityksen jälkeen ihan ok, mutta niiden telaketjulliset toverit ovat murheenryyni. Edelleen. Sekä tankkien kankea komentelu että se, että ne kolhivat toisiaan kuin leikkisät 65 tonnin koiranpennut, syö immersiota.
Jenkkitankkeja pelissä on vain yksi, jo 80-luvulta peräisin oleva, mutta aina toimiva M1A1 Abrams. Vihollisparka saa nitkutella eri painosarjassa T-72:lla, joka ei kelpaa edes Suomen armeijan panssarinyrkille.
On kiva, että pelissä on tankkeja, mutta niillä operointi ei välitä suuren tankkitaistelun tunnelmia. Jos tankilla ampuminen Steel Beasts -oikeasti on kuin rakastelua, ArmA on neuvostoaikainen pornolehti. Toimituksen monimuotoisuus on epärealistisen suoraviivainen ja eliminoi suorituksesta taidon osuuden. Tankissa voi olla kuskina, ja välillä pitääkin, sillä tietokonekuski ei ole kovin pätevä. Komentajan paikka olisi hyödyllisin, jos käskytys olisi sujuvampaa ja miehistö älykkäämpää.
Mihin ovat vuodet vierineet?
Armed Assault on yhtä aikaa yksi vuoden tärkeimpiä pelijulkaisuja ja vähintäänkin kevyt pettymys. Sen identtisyys OpFlashin kanssa on ikävä yllätys. Olisin halunnut nähdä parannetun grafiikan lisäksi edes selkeämmän, virtaviivaistetun käyttöliittymän, jossa miesten taktiikantaju löytyisi tekoälyrutiineista eikä valikoista.
En voi myöskään hyväksyä turhaa löysäilyä realismissa: pikkuasiat, kuten Abramsin väärä käyttäytyminen tai lankaohjatun TOW-ohjuksen muuttaminen geneeriseksi peliohjukseksi, ovat täysin tyhmää ja tarpeetonta. Haluaisin todella koeajaa Flashin VBS-versioita, sillä mitä hyötyä on koulutusohjelmasta, joka opettaa väärin?
Tuoreena DualCore-omistajana asia ei minua liikuta, mutta rahvaan mukaan Armed Assault on tavattoman raskas ohjelma. Mutta minuakin liikuttaa yliluonnollisten bugien suuri määrä. Suurimmalla osalla ihmisiä peli näyttäisi toimivan enimmäkseen hyvin, mutta ei kaikilla. Minulla on vain mystinen moninpeliongelma, mutta joissain koneissa peli ei vain futaa tai jopa kaataa koko koneen.
Kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin tämän genren valtikka siirtyy Operation Flashpointilta sen nuoremmalle veljelle. Mutta se siirtyy, sitä ei epäile kukaan. Siinä vaiheessa kun Finnish Defenfe Forces -modi on armahdettu, ollaan jo voiton puolella.
* * * * *
Ryhmä-armastusta
Päivitys 1.05 yhdisti kaikki ArmAn eri maissa julkaistut versiot yhdeksi suureksi perheeksi. Nyt voi saksalainen ampua sekä brittejä että tsekkejä, ja kaikki ovat vain iloisia. Monikansalliset pelit olivat sikälikin hauskoja, että pelin viestit tulevat pelaajan version kielellä, joten ruudulla on välillä kunnon Baabelin torni.
Periaatteessa pelaajamäärää rajoittaa vain kaista ja koneteho. Onneksi Arman moninpeli toimii, oli mukana sitten pari jannupannua tai kauhea lanilössi. Jos pelaajia on luokkaa jätkäpari ja rouvahai, pelataan co-opia tietokonevihollista vastaan. Muuten tarjolla on kaikki vakiot pelilajit.
Pelin sisäinen pelinhaku toimii aivan riittävän hyvin, ja jos karttaa ei löydy, se tulla tupsahtaa automatiikalla. Merkittävin tekninen uudistus moninpelissä on mahdollisuus liittyä käynnissä olevaan peliin.
Tai yrittää liittyä. Olen yksi siitä (onneksi pienestä) joukosta, jolle ArmAn moninpeli ei suo sulojaan. Onneksi ehdin hetken moninpelata päivittämisen jälkeen, ennen kuin suora työpöydälle kaatuilu taas alkoi. Periaatteessa meno oli mukavaa, mutta tämä on niitä pelejä, joita kannattaa pelata tutun porukan kanssa ja VoIP päällä. Julkiset pelit hajoavat helposti päämäärättömäksi haahuiluksi suurella kartalla.
Nnirvi
88
