Insomniac Games teki rohkean ratkaisun ja loi PS4:n Spider-Manista oman versionsa eikä vain tyydy toistamaan monesti nähtyä syntytarinaa.
Radioaktiivisen hämähäkin puremasta on kulunut jo kahdeksan vuotta. 23-vuotias Peter on yliopistosta valmistunut nuori tiedemies, joka työskentelee tohtori Otto Octaviuksen avustajana. Pohjimmiltaan kyseessä on sama vanha Peter, joka on oma itsensä ainoastaan sinkoillessaan seittien varassa pitkin kotikaupunkinsa kattoja.
Myös Peterin lähipiiri on kokenut muutoksia. May-täti työskentelee kodittomien hyväksi. Mary-Jane on tutkiva toimittaja Daily Buglessa. Eläkkeelle vetäytyneellä J. Jonah Jamesonilla on päivittäinen podcast, jossa hän pauhaa tauotta seinäkiipeilijän vaarallisuudesta. Peter tietenkin kuuntelee joka ikisen jakson.
Sama mies, eri trikoot
Peterin elämä voi olla edelleen kaoottista, mutta ainakin hänen alter egollaan pyyhkii hyvin. Skorpioni, Korppikotka, Sarvikuono ja kumppanit ovat turvallisesti kaltereiden takana. Pelin alussa Hämis onnistuu toimittamaan vankilaan myös rikollispomo Wilson Fiskin, alias Kingpinin. Fisk tiilenpäitä lukemassa ei ole välttämättä kaupungin etu, sillä se antaa vielä pahemmille rikollisille mahdollisuuden ottaa kaupunki haltuunsa.
Pian kaduille ilmestyykin Paholaisiksi kutsuttu joukkio, joka muuttaa New Yorkin sotatantereeksi.
Insomniac on kietonut kertomuksensa taitavasti hahmojen ympärille. Ensimmäinen kolmannes pelin tarinasta on pääasiassa hahmojen välisten suhteiden käsittelyä ja pääjuonen pohjustusta. Verkkainen tahti kuitenkin palkitaan. Kun tarina potkaistaan lopulta käyntiin, se iskee todella lujaa.
Käsikirjoitus noudattaa kaanonia juuri sen verran, että pelin maailma tuntuu tutulta ja turvalliselta. Muutamat odottamattomat käänteet ovat kuitenkin luoneet tunteen siitä, ettei kukaan hahmoista ole täysin turvassa.
Kaupunki, joka ei koskaan nuku
Manhattanille sijoittuva avoin maailma on toteutettu sekä uskottavasti että uskollisesti. Edellä mainittu termi viittaa ensisijaisesti todelliseen maailmaan, jälkimmäinen puolestaan Marvelin sarjakuvauniversumiin. Kaupunkiin tutustumista rohkaistaan monella tapaa. Juonitehtävät on ensinnäkin sijoiteltu laajalle alueella.
Piirtoetäisyys huimaa päätä ja kaupunkiympäristöön on kätketty kiitettävä määrä yksityiskohtia. Kaupunki näyttää kauniilta niin katutasosta kuin katoiltakin katsottaessa – eritoten auringonlaskun aikaan. Vuorokauden ajat ja säätilat eivät kuitenkaan vaihdu dynaamisesti, vaan käynnissä olevan tehtävän tahtiin.
Ensimmäisenä pelin Manhattanissa iskee sen kiireisyys. Kadunvarret ovat päivisin täynnä ihmisiä ja liikenne tukkiutuu ruuhka-aikaan. Öisin ihmisvilinä vähenee hieman, mutta ei katuja voi autioiksi kutsua silloinkaan. Kasvoanimaatioiden puolesta kyseessä ei ole ehkä kaikkein näyttävin Playstation 4:n peli, mutta kokonaisuutena Spider-Man kuuluu silti kiistatta samaan kastiin Uncharted 4:n, Horizon Zero Dawnin ja God of Warin kanssa.
Kaupunki on leikkikenttä
Hämispelit elävät tai kuolevat sen mukaan, miten hyvin seittien varassa liikkuminen on toteutettu. Kaikki kunnia Insomniacille, sillä he ovat onnistuneet tekemään seittisinkoilusta sekä käytännöllistä että äärimmäisen hauskaa. Pilvenpiirtäjien keskellä liitäessään itsensä todella tuntee Hämähäkkimieheksi!
Realismin suhteen ei ole tingitty yhtään enempää kuin on tarpeen. Esimerkiksi helpoin tapa saavuttaa vauhtia on syöksyä mahdollisimman korkealta mahdollisimman alas ennen seitin laukaisemista. Seitit kuitenkin vaativat aina kohteen, johon kiinnittyä. Keskuspuistossa täytyy turvautua jalkapatikkaan, ellei viereen satu keskimääräistä korkeampaa jalavaa.
Seittisinkoilun alkeet oppii helposti, mutta hienouksien hallitseminen vaatii aikaa. Eteenpäin liikkuminen ei vaadi kuin R2:n pohjassa pitämistä, mutta kiihdyttäminen loikkaamalla eteenpäin juuri oikealla hetkellä, seiniä pitkin juokseminen ja tarkalleen oikeaan kohtaan laskeutuminen onkin jo hieman vaativampaa. Yksikin virhe voi katkaista liikkeen sujuvuuden ja rikkoa illuusion. Harjoittelun myötä erilaisten liikkeiden yhdistely alkaa sujua ja seittien varassa liikkumisesta tulee todella luontevaa.
Arkham Light
Valitettavasti taistelua ei ole saatu toimimaan yhtä intuitiivisesti. Spider-Manin kamppailua on mahdoton olla vertaamatta Rocksteadyn Arkham-sarjaan. Batmanin tavoin Hämis taistelee aina useita vastustajia vastaan, väistää iskuja vaiston varoittaessa ja tyrmää kelmit kombomittarin täytyttyä.
Taistelun monipuolisuuden suhteen Hämis häviää Yön ritarille. Pelin edetessä Peter kehittää itselleen sähköseitin ja seittipommin tapaisia erikoishyökkäyksiä. Kätevien pikanäppäinten sijaan seitti-iskujen käyttö vaatii niiden valitsemista pikavalikosta, ja toiminnan jatkuva pysäyttäminen ehkäisee tehokkaasti flow-tilan synnyn
Hienoisesta kankeudesta huolimatta pelin taistelutyyli kuitenkin sopii sen sankarille. Seittisankari soittaa myös suutaan kamppailujen aikana. Perusvastustajat eivät tästä häkelly, mutta pomotaisteluissa sanailu on otettu huomioon ainakin käsikirjoituksen tasolla. Mitä enemmän Peter naljailee, sitä varomattomammaksi suurkonnat käyvät.
Heikkouksia pelistä löytyy kuten aina. Välivideoiden ensimmäiset ruudut nykivät silloin tällöin. Kaupunkilaisten asuissa ja kasvonpiirteissä voisi olla enemmän vaihtelua. Suomennos voisi koskea myös hahmojen nimiä. Taistelu voisi olla määräänsä nähden pikkuriikkisen vetoavampaa. Tosin seikoista valittaminen tuntuu turhalta nillittämiseltä, sillä olen täysin pelin lumoissa.
Spider-Man on hämmästyttävän hyvä Hämähäkkimiespeli. Insomniacin suurin saavutus on saada pelaaja tuntemaan itsensä supersankariksi. Tekijöiden rakkaus lähdemateriaalia kohtaan paistaa läpi myös tarinan kautta. Välivideot on kirjoitettu, ohjattu ja näytelty erinomaisesti. Paatos ja huumori on osattu asettaa juuri oikeaan suhteeseen.
Arvostelu on lyhennelmä syyskuu 2018 Pelit-lehdestä. Koko teksti on lehdessä.
92