Assassin’s Creed IV: Black Flag
PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One, Wii U
Ilmestyy 1. marraskuuta
Vain muutaman rommipullon tähden
Onko temppeliherrojen maine loattu turhaan? Uusin Assassin’s Creed paljastaa, että assassiinien juuret ovat merirosvouksessa ja Kenwayn vaari on roistoista pahin.
Havannassa eivät asiat menneet putkeen. Sain pelastettua alaiseni hirttopuulta, mutta sain puolet kaupungin vartiokaartista perääni. Penteleet tukkivat pakoreittini satamaan, joten yritin kiertää torin kautta ja eksyttää jahtaajani ihmisvilinään. Ei auttanut. Torilla huomasin tuijottavani suoraan kohti muskettirivistöä.
Pakenen varmaa kuolemaa sivukujalle, joka onnekseni johtaakin suoraan satamaan. Siellä odottaa Jackdaw, armas alukseni, jonka miehistö on tilanteen tasalla ja nostaa ankkurin valmiiksi. Loikka laiturilta, kiinni kyljen köysiin ja sulavalla liikkeellä ylös kannelle. Ruorissa miehistöni palkitsee minut hurraa-huudoin. Purjeet ylös ja ulapalle!
Näissä tunnelmissa starttasin parituntisen pelisessioni Lontoossa järjestetyssä Assassin’s Creed IV: Black Flagin ennakkopressissä.
Aavan meren tuolla puolen
Havannassa oli sen verran kuumat paikat, että päätän ottaa kaupunkiin reilusti etäisyyttä ja kokeilla onneani kartan toisella laidalla sijaitsevassa Kingstonissa. Samalla saan kätevästi mittailtua, onko Karibianmeri niin suuri kuin mainospuheissa luvataan.
Matka näyttää sujuvan mainiosti, sää on kirkas ja kiikarilla huomaamani järkälemäiset sotalaivat tarpeeksi kaukana, jotta voin ohittaa ne turvallisesti. Pari kauppalaivaa osuu reitilleni, mutta niiden lasti on liian vähäpätöistä kiinnostaakseen minua. Tämän kerran ne saavat kulkea rauhassa. Päästessäni Kuuban länsipuolelle sää ottaa suunnan huonompaan. Taivas repeää ja rankkasade piiskaa laivaani. Pidän kurssini, kunnes huomaan suoraan eteeni syntyneen valtavan tornadon. En voi muuta kuin vaihtaa kurssin kauemmaksi länteen. Se taas vie minut pelottavan lähelle linnoitusta, jolle musta lippuni on kuin punainen vaate. Linnoitus avaa tulen välittömästi.
Käännän aluksen kyljen kohti linnoitusta ja laukaisen täyslaidallisen vastaukseksi. Tuon kivisen saarekkeen valtaus olisi täysin mahdollinen, joskin vaativa sivutehtävä, joten jätän sen rajallisen aikani vuoksi kokeilematta. Sen sijaan nostan purjeet ja otan etäisyyttä linnoituksen mörssäreistä. Hetken kuluttua (ja yllättävän pienin vaurioin) pääsen linnoituksen tulisektorin ulkopuolelle. Kun tornadokin on jäänyt riehumaan kauas pohjoiseen, voin jatkaa matkaani kohti Kingstonia.
Varttitunnin seilattuani olin matkani puolivälissä. Sen pidemmälle en ehtinyt, sillä haastatteluaikani oli koittanut. Lopullisessa pelissä olisin voinut oikaista pikamatkustuksella, edellyttäen että olisin aiemmin käynyt määränpäässäni.
Uusi alku
Black Flag merkitsee käsikirjoittaja Darby McDevittin siirtymistä isojen poikien liigaan. Sitä ennen hänen suurin meriittinsä oli PSP-käsikonsolille ilmestynyt Assassin’s Creed: Bloodlines, joka taisi mennä useimmilta kokonaan ohitse.
Assassin’s Creedin tarinaa on aina kuljetettu kahdessa aikatasossa, nykypäivässä ja esi-isien menneisyydessä. Sarjan alusta asti nykypäivän tapahtumat henkilöityivät sukujuuristaan tietämättömän Desmondin hahmoon. Sarjan edetessä opimme, että assassiinien veri velvoittaa. Desmond-stoori vedettiin nippuun vasta Assassin’s Creed III:ssa, minkä seurauksena käsikirjoittaja McDevittin työstettäväksi jäi niin sanotusti tyhjä taulu. Desmondin korvaaja on pelaajan oma avatar, joka työskentelee ihmisperimään tallentuneita muistijälkiä penkovassa Abstergo-yhtiössä. Menneisyyden painolastista vapautettu kasvoton yhtiömies on siinä mielessä kätevä ratkaisu, että uusien pelaajien on helpompi loikata kyytiin Black Flagin kohdalta. Nykypäivän aikataso jäänee pelissä muutenkin paljon pienemmälle huomiolle kuin aiemmin.
Black Flagin varsinainen päähenkilö on Edward Kenway, inkkari Connor Kenwayn isoisä, joka vaikutti merirosvojen kulta-aikana Karibianmerellä. ”Edwardin tarina kertoo noususta ryysyistä rikkauksiin. Kun Assassin’s Creed II ja sen jatko-osat kertoivat Ezion kasvukertomuksen, halusimme tehdä jotain samanlaista Kenwayn suvun kanssa”, kertoo Darby McDevitt.
On tietysti vain loogista, että edellisosan pienimuotoisista laivastotaisteluista versoi kokonainen merirosvoteema. ”Kyllä, seurasimme Assassin’s Creed III:a työstäneen sisartiimimme puuhia tarkkaan. Kun kävi ilmi, että Edwardimme eli keskellä pahinta merirosvoaikaa, emme voineet vastustaa kiusausta. Kyseisellä ajanjaksolla eli niin monta mielenkiintoista henkilöä, jotka välttämättä halusimme mukaan peliin.”
Auringonpaistetta ja yhteislaulua
Vuonna 2007 ilmestynyttä Assassin’s Creedia on seurannut melkoinen jatko-osien kavalkadi, joten ei ihme, että Black Flag tekee kaikkensa piristääkseen kulunutta kaavaa. Karibianmeren auringossa kylpevä saaristo, vehreät palmut, sininen meri ja laineita halkova merirosvolaiva ovat totisesti kuin toisesta pelisarjasta. Vaikka laivataistelut ovat tuttuja jo kolmosesta, on niiden roolia korostettu entisestään.
Kuten odottaa sopii, merirosvona pääsee etsimään aarteita, tutkimaan raunioita ja ryöstämään kauppalaivoja. Vallatusta laivasta saa luonnollisesti enemmän saalista kuin upotetusta, joten maltti on merirosvollakin valttia. Jopa haiden harppunointi onnistuu kalastusalipelin ollessa läheistä sukua Resident Evil 4:n järvipomolle.
Onko painopiste siirtynyt sitten tyystin salamurhista piratismiin? Käsikirjoittaja McDevittin mukaan ei. Salamurhia on kuulemma yhtä paljon kuin kahdessa edellisessä pelissä. Mikä mielenkiintoisinta, sivutehtävinä suoritettavissa salamurhissa pelaajalle kerrotaan vain kohde ja sen likimääräinen sijainti – ”milloin” ja ”miten” jää salamurhaajan harteille.
Näkemäni tarinatehtävät keskittyivät Nassaun merirosvosaarelta laukaistuihin ryöstöretkiin ja paikallisten kuuluisuuksien, kuten Mustaparran ja Calico Jackin, kanssa bondaamiseen. McDevitt lupaa, että päähenkilö saa kampanjan edetessä oman saarensa, jota pääsee varustelemaan kuten aiempien pelien assassiinipäämajoja. Varustelu kohdistuu myös omaan alukseen, jonka aseistusta ja panssarointia voi parantaa. Viulut maksetaan ryöstöretkillä, kuinkas muuten.
Sain pelata tätä juttua varten pari tuntia Black Flagin PlayStation 4 -versiota. Visuaalisen toteutuksen osalta siinä oli vahvaa siirtymäkauden tuntua. Nykysukupolven peliksi PS4-versio olisi ollut aivan ältsin nätti, mutta noin muuten se ei oikein täyttänyt odotuksiani seuraavan sukupolven pelistä. Vaikka ruudunpäivitys oli sulavaa ja hahmomallit yksityiskohtaisia, en usko, että ero PS3-versioon osoittautuu mitenkään pakottavan suureksi. Tämä on kuitenkin vain arvailuani, sillä last-gen loisti Lontoossa poissaolollaan.
Rumaa pelistä ei saa millään. Ulapalla seilatessa tunnelma on suorastaan mieletön. Auringonpaiste, aaltojen tyrsky, miehistön hoilaamat merilaulut, horisontissa siintävä aarresaari tai houkutteleva kauppalaiva täynnä arvotavaraa. Ai että, tällaista peliä olen kaivannut! Olen ollut klassisten Karibianmeren merirosvojen fani natiaisesta saakka, eikä aiheesta ole todellakaan tehty liikaa pelejä.
Maan kamaralla toiminta on peruslaadukasta sapelihiippailua, joten sekään ei ole ongelma. Pelisarjana Assassin’s Creedia uhkaa kuitenkin loppuun palaminen, enkä ole mitenkään varma, riittääkö pelkkä aurinkoinen merirosvoteema peittämään eri osa-alueiden kuluneisuutta.
Lopuksi yritin vielä tiedustella käsikirjoittaja McDevittilta, kuka Edwardille on opettanut assassiinien salat. Sain vastaukseksi vain leikkimielisen hymyn ja toteamuksen ”se selviää pelaamalla peliä”.
Hitto, siinä meni skuuppi.
Juho Penttilä
