Leikitelläänpä ajatuksella, että maailmansodat olisi vältetty. Lentokoneiden ja rakettien kehitys olisi alkuvaiheissaan ja Korkkareilta tarinan aiheet vähissä. Televisio olisi mustavalkoinen ja TV-ateriat kylmiä mikroaaltouunin puuttumisen takia.
Valitettavasti Coren porukalta on loppunut rohkeus kesken tai sitten se vain halusi irvailla muiden ampumapelien väkisin väännetyille juonille, sillä tarinaan on idioottimaisesti sotkettu avaruusolentoja, jotka ensin valtaavat puolustuskyvyttömän maan ja sitten repivät päähenkilön isältä hänen harteillansa keikkuvan nupin irti. Sehän pitää kostaa, joten Sven Svardensvart, Sankari, ottaa jakoavaimen karvaiseen kämmeneensä ja rakentaa Bansheen, aikakauden mahtavimman sotakoneen.
Parempi olisi ollut jättää avaruusolennot rauhaan ja antaa pelaajalle tehtäväksi elintilan valtaaminen primitiivisiltä naapurikansoilta. Pelissä kun ammutaan palasiksi enimmäkseen varsin kotoisen näköisiä sotavarusteita ja solttuja.
Banshee on kokoelma useita vanhoja suosikkeja. Kaksi päälainauskohdetta ovat 1942 ja SWIV. '42:n silmukka on tallessa ja toimintakin on ensimmäisessä kentässä lähinnä laivojen ja lentokoneiden ampumista merimaisemissa. SWIVistä on lainattu bonusten eteenpäin tyrkkiminen ja kiepsauttelu niitä ampumalla. Grafiikan helikopterit, tankit ja veneet aiheuttavat myös runsaasti deja vu -fiiliksiä.
Pienet yksityiskohdat ihastuttavat. Taustalla on Cannon Fodderin auki roiskahtavia pikkumiehiä, Syndicaten palavia ja kirkuvia juoksijoita ja vaikka mitä Amiga-toimintapeleistä aina C64:n Ramboon ja Commandoon asti. Tuntuukin, että Core olisi aitoon elokuvatyyliin halunnut tarjota hupia ampumapelifriikeille lisäämällä peliin tuttuja yksityiskohtia etsittäväksi.
Grafiikasta, alkumusiikista ja kaksinpelimoodista tulee mieleen Chaos Engine. Jos jotain olisi vielä saanut lainata, niin PC:n Raptoria, koska Bansheessa ei läheskään kaikkia rakennuksia saa hajalle (nyyh). Graafisesti Banshee on hieno, kuten AGA-peliltä sopii odottaakin. Näyttö vierii pehmeästi ylhäältä alas ja hieman sivusuunnassakin. Amigan näytön bittitasoilla leikitään onnistuneesti, ja saadaan aikaan läpinäkyviä, eri nopeudella taustan kanssa liikkuvia upeita sumukerroksia, pilviverhoja, sadetta ynnä muuta kivaa. Äänet ovat jostain syvältä, koostuen kuusnepa-räjähdyksistä ja saunasimulaattori-sihahduksista. Alkuruudun tunnari ja pistetaulukon taustalla soiva poppi tulevat CD32-versiossa laserkiekolta (ainoa ero A1200-versioon muuten), mutta itse toiminnan aikana ei, harmi kyllä, kuulu musiikkia.
Kenttiä on neljä, ja niihin on ympätty kiitettävän vaihtelevia taustoja. Merta, kaupunki, aavikkoa, napaseutua ja jopa avaruusosuus, kaikki kauniita katsella. Lisäaseita jaetaan riittävän anteliaasti, joten pelin edetessä Bansheesta kasvaa varsinainen paholaiskone, joka kylvää tuhoa maalla, merellä ja ilmassa hengästyttävään tahtiin.
Vaikeustasoja on kolme sopivasta ylivaikeaan ja kaksinpeli löytyy _ jopa siten, että molemmat koneet ovat ruudulla samaan aikaan. Kaksinpelissä voi jakaa bonukset tasan tai pelata sikaniska-moodissa, jossa nopeampi saa lisäaseet. Ruudun vieritykseenkin on tarjolla kaksi toimintatilaa, joista toisessa koneet eivät voi lentää pois näkyvältä alueelta edes osittain ja toisessa liikkuminen on vapaampaa (ehdottomasti parempi vaihtoehto).
Jos Banshee soittaisi pelin aikana CD-musiikkia, ääniefektit olisivat parempia ja kaiken maastossa olevan voisi tuhota, kyseessä olisi orgastinen kokemus ampumapelifaneille. Mutta pois murhe ja valitus, tällaisenaankin Banshee on aivan äärimmäistä ampumapelikärkeä.
91
