Beavis and Butt-head in Virtual Stupidity – Öhhöhö öhhöhö

Televisiosarjoihin pohjautuvat pelit ovat yleensä pahinta mahdollista rahastusmielessä tehtyä multimediaroskaa. Jo viime vuoden puolella ilmestynyt Beavis ja Butt-head in Virtual Stupidity yllättää kuitenkin iloisesti. Öhhöhöhö.

Monivalintakysymyksillä ryyditettyjen videopätkien sijasta Beavis and Butt-head on perinteinen, mutta hyvä seikkailupeli. Tekijöinä on ollut televisiosarjan tuottanut tiimi, joten tutut teini-ikäiset räkänokat liikkuvat ja kuulostavat juuri siltä kuin pitääkin. Hyvän animaatiotyön tuloksena tuntuu kuin katsoisi itse televisiosarjaa.

Todd rules

Beavisin ja Butt-headin suuresti ihailema Todd antaa heille turpiin ja käyttäytyy muutenkin uroksen lailla, joten naisia, rintakarvoja ja mainetta saadakseen on liityttävä Toddin jengiin. Ilman suurta urotekoa ei jengiin päästä, joten edessä on pitkä kiertely ympäri Beavisvilleä. Ihan aluksi pitäisi päästä koulusta ulos ja reksiä karkuun.

Beavisia ja Butt-headia ohjataan hiirellä. Toiminto valitaan oikean napin tai pikanäppäimen avulla, jonka jälkeen hiirikursori muuttuu kuvaamaan valittua toimintoa. Mahdollisia toimintoja ovat jo standardiksi muodostuneet seikkailupelien toiminnot: katso, ota/käytä, kävele, puhu ja kannossa olevien tavaroiden tutkiskelu ja käyttäminen.

Pick it up, dumbass!

Periaatteessa pelissä pääsee eteenpäin kunhan huomaa poimia jokaiselta ruudulta jokaisen esineen mukaan, samoin täytyy muistaa kokeilla kaikkia esineitä ruuduilta löytyviin hotspotteihin. Varsinaisia umpikujia ei ole, enkä löytänyt bugejakaan. Suurin osa pelin alkuosan ongelmista on loogisia ja oikeastaan helppojakin, kunhan muistaa pitää päämäärät ja välietapit mielessä.

Valitettavasti hyvä taso ei säily ihan loppuun asti, puolivälin jälkeen ongelmat hieman lässähtävät ja peliin tulee liikaa juoksentelua paikasta toiseen. Jotkut ongelmat ovat myös älyttömän vaikeita eikä niistä pääse eteenpäin ilman, että käytännössä kokeilee kaikkia esineitä kaikkiin.

Ympäri kaupunkia juostessa ehditään koluamaan kaikki sarjoista tutut paikat, esimerkiksi vankila ja Burgerworld. Juonessa mukana on myös tuttuja hahmoja aitoine äänineen: militaristinen opettaja Buzzcut, Mr Anderson, Daria, kuusikymmenluvun ihanteisiin uskova opettaja Vandreson sekä rehtori Vickers.

Öhhöhöh, käheetä!

Peli on laadukkaasti tehty alusta loppuun. Hyvänä piirteenä mukana on esineitä ihan pelkäksi huvitukseksi ja hyviä nauruja varten. Huumori ei ole tekijöiltä loppunut kesken, ääliökaveruksilta löytyy tokaisuja tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Muun ylimääräisen tekemisen lisäksi mukana on neljä minipeliä, jotka niveltyvät hauskasti itse pelin tilanteisiin. Minipeleistä vain ensimmäinen on pakko läpäistä, muut ovat pelin etenemisen kannalta yhdentekeviä (nimimerkillä "Kaksi iltaa ötököitä turhaan käristänyt"). Minipelien löytämisessäkin on oma hauskuutensa, joten niistä ei parane mainita mitään.

Beavis ja Butt-head on loistava yhdistelmä hyvää seikkailupeliä ja pissakakkahuumoria. Paljon vitseistä perustuu itse sarjaan, joten ääliöitten pitää olla televisiosta tuttuja. Virtual Stupidity on osoitus siitä, että piirretystä televisiosarjasta saa hyvän pelin kunhan mukana on alkuperäiset tekijät ja ideoita riittää. Nyt vain odottamaan Tikkua ja Takkua.

92