Gordonien sammuvaa aatelissukua vaivaa mustan peilin kirous, jonka takia joka kahdestoista vuosi suvun keskuudessa tapahtuu jotain äärimmäisen pahaa. Uskallatko kurkistaa peiliin pimeässä?
Black Mirror (Pelit 6/2004, 80 p) on seikkailupelaajien keskuudessa jonkin sortin kulttiklassikko. Kyse on tiivistunnelmaisesta seikkailusta, jossa nuori Samuel Gordon selvitti sukunsa yllä leijuvaa kirousta. Mielikuvituksettomasti nimetty Black Mirror 2 sijoittuu 12 vuotta alkuperäisen jälkeen. Vaikka juoni risteää alkuperäisen kanssa, ei kakkososa vaadi alkuperäisen pelaamista.
Säröjä kuvastimessa
On vuosi 1993. Amerikkalainen Darren Michaels on parikymppinen opiskelijanuorukainen, joka on kesätöissä niljakkaan valokuvakauppiaan apulaisena. Työ on tuskaa, mutta onneksi Darren törmää kadulla ihastuttavaan Angelina-neitoon. Vaan nuoren lemmen myötä saapuvat myös ongelmat: varjostajia, salattuja menneisyyksiä, murhia, kirouksia ja muuta mukavaa. Ennen kuin itse edes tajuaa mistä on kyse, Darren on mustan peilin varjossa ja matkalla kohti Englantia.
Black Mirror 2:n tarina käynnistyy ja etenee sopivaa vauhtia, ja (epä)miellyttäviä käänteitä seuraa tasaiseen tahtiin. Tosin asetelma on jokseenkin kulunut, ja osa yllätyksiksi tarkoitetuista kohtauksista on kaikkea muuta kuin yllättäviä.
Immersiota nakertaa myös se, että osa hahmojen tekosista on käsittämättömän huonosti motivoitu. Miksi päähenkilön pitää esimerkiksi leukailla täysin tuntemattomille ihmisille? Se sopii Apinasaarille, mutta kovin huonosti maailmaan, jossa jokainen vastaantulija voi olla salamurhaaja. Lisäksi Darrenin käytös on turhan aggressiivista keskenkasvuisellekin.
Piristäviä pulmia
Pulmat ovat onneksi järkeenkäypiä, ja lukuun ottamatta aivan lopun piinallisia hetkiä, niiden takia ei jää pahasti jumiin. Myös vaihtelua piisaa, esimerkiksi 90-lukulainen valokuvien kehittäminen oli piristävä poikkeus lajityypissään.
Aloittelijoita varten on myös helpompi vaikeustaso, jolloin peli syöttää vihjeitä tai antaa mahdollisuuden hypätä tiettyjen kohtien yli. Tarinassa on jopa muutama aikarajoitteinen pulma, ja lähteepä Darrenilta nirri useammin kuin kerran. Vanhahtavan virkistävää.
Black Mirror on kaunis katsella, vaikka ajoittain animaatio on vähän kankeaa. Ääninäyttely ei ole hirveää, mutta genren perinteitä kunnioittaen ei erityisen ihmeellistäkään. Musiikit sen sijaan ansaitsevat kokonaisuudelle lisäpisteitä, etenkin jousisoittimia käytetään ahdistuksen nostattamiseen hyvin. Kappaleita vain olisi saanut olla lisää.
Black Mirror 2 on tunnelmallinen ja laadukas seikkailupala, joka kierrättää vanhoja ideoita kohtuullisen onnistuneesti. Kauhu kasvaa pelaajasta, joten itseäni tarina sävähdytti pelon jäisin sormin vain pari kertaa. Mustan peilin mysteeri viehätti noin 15 tuntia, jonka päätteeksi lupailtiin jatko-osaa. Ja miksei, kyllä mustaan peiliin viitsisi kurkistaa vielä kolmannen kerran.
81
